Vepe-toimikunnan vetäjä Saara Dufva esittäytyi jo Damipostissa 1/14, nyt on muiden toimikuntalaisten vuoro.
Hanna-Leena Heikkinen
Olen Hanna-Leena Heikkinen ja asustelen perheineni Vaajakoskella. Koiraharrastukseni vauhdittajina toimivat flatit Meri ja Siru. Viime vuosina ykköslajikseni on noussut vepe, vaikkakin yhteistyötä koirien kanssa on tullut hiottua monen muunkin lajin parissa.
Koeaktiiviksi minua ei voi kutsua, mutta aina silloin tällöin sorrun treenikaverien kannustamana starttiviivalle. Kokeita ja tuloksia tärkeämpää minulle on hauska tekeminen koirien kanssa turha ryppyotsaisuus unohtaen. Tavataan rannassa!
Jaana Hakala
Toinen vepe-kauteni Noutajakoirayhdistyksen kouluttajana toimikuntalaisena on käynnistynyt. Ankeriasjärven rannalla on tavattu viimekesän tuttuja ja tämän kesän uusia reippaita vepeilijöitä jo toukokuusta alkaen.
Olen 4,5-vuotiaan Aamu labradorineidon omistaja. Aamun kanssa harrastamme agilitya ja vesipelastusta. Asumme Myllyjärvellä kerrostalossa, joten pidämme myös yhteisistä pitkistä metsälenkeistä.
Aurinkoista ja lämmintä (vepe-)kesää kaikille!
Kirsi Liukkunen
Olen Kirsi Liukkunen, 31-vuotias jyväskyläläinen naisimmeinen. Minulla on 6,5-vuotias kultainennoutaja Roope, joka on ihka ensimmäisenä koiranani tutustuttanut minut useisiin koiran kanssa harrastettaviin lajeihin. Kuitenkin toko ja vepeily ovat kuitenkin nousseet päälajeiksi, ja kummassakin olemme jo kilpailleetkin.
Toimin tokossa koulutusohjaajana ja minut voi tavata tokokurssia pitämästä. Vepessä olen koulutusohjaaja myös, ja kuulun vepen toimikuntaan. Sulan veden aikaan vietänkin aika paljon vapaa-aikaa treenirannassa, joko omaa koiraa treenaten tai muita kouluttaen! Nähdään rannassa!