Avainsana: Pentu
Noutajien koulutuksen usein kysytyt kysymykset

Ensimmäisen noutajan pennun saaneella ohjaajan alulla on paljon kysymyksiä mielessä. Kysymysten määrä vielä lisääntyy, kun toinen pentu saapuu taloon ja koira halutaan kouluttaa paremmin, kuin edellinen. Haastattelimme yhdistyksen kokeneita ja ansioituneita noutajien kasvattajia.
Annukka Kuokkanen ja Matti Tenhunen – Pikku-uikun Kennel
Pikku-uikun kennelnimen takaa löytyvät Annukka Kuokkanen ja Matti Tenhunen Jyväskylästä. Olemme tehneet pienimuotoista kasvatustyötä labradorinnoutajien parissa vuodesta 1998. Ensimmäinen labradorinnoutaja tuli meille v. 1991 ja siitä asti olemme olleet mukana noutajatouhuissa. Meille noutaja on erinomainen metsästys- ja harrastekaveri sekä ihana, luotettava kotikoira! Matti toimii myös WT tuomarina.
Kysymykset ja vastaukset
1. Meille on tulossa kuukauden päästä kotiin ensimmäinen koira. Haluaisin noutajasta kaverin metsästykseen. Voinko valmistautua asiaan jollakin tavalla?
V: Hyvä tapa tutustua noutajamaailmaan on lukea noutajien koulutukseen tarkoitettuja kirjoja, tulemalla koulutuksiin ja kokeisiin kuunteluoppilaaksi sekä ottamalla yhteyttä kasvattajaan/harrastajaan ja jututtaa heitä. Rohkeasti mukaan jo ilman koiraa!
2. Kun koira saapuu kotiin 8vko:n ikäisenä, voinko aloittaa ”harrastuksen” jo silloin?
V: Koulutus aloitetaan jo heti 8 viikkoisena. Pentu sopeutetaan uuteen ympäristöön ja tehdään pennusta pikkuhiljaa arkitottelevainen. Pennulta ei tule sallia sellaista käytöstä, mitä et tahdo sillä olevan isompanakaan. Ohjaajan on luotava pentuun suhde, joka perustuu ystävällisyyteen, luottamukseen ja selkeään johtajuuteen. Muutaman viikon jälkeen luoksetulo ja palautus/luovutus tulisi olla kunnossa. Aina aluksi harjoitukset tehdään tutussa ympäristössä, vaikkapa sisällä.
3. Minkä ikäisenä NOMEen liittyvät harjoitukset (ohjaus, markkeeraus, haku) kannattaa aloittaa?
V: Meillä koulutus aloitetaan heti. Tietysti, jos johtajuus ei ole kunnossa ja pentu juoksee karkuun dami suussa, eikä palautus/luovutus ole kunnossa, niin silloin on turha tehdä ”lajikoulutusta”. Neuvoisin ensin tekemään perusasiat kuntoon. Tämän jälkeen jatketaan leikkimielisillä markeeraus/ daminpiilotus harjoituksilla, joiden tarkoituksena on saada koira innostumaan noutoesineestä sekä opettaa koiraa käyttämään vainuaan. Kun innostus damiin on riittävä, voidaan aloittaa ohjausharjoittelu. Muista, että liika heittely voi pilata nuoren noutajan alun. Hakua aletaan opettaa n.6-8 kk iässä. Riistaa tulee nuorelle koiralle näyttää vähintään kerran kuukaudessa.
4. Missä vaiheessa koira voidaan viedä yhteisharjoituksiin muiden noutajien kanssa?
V: Tämä riippuu pennun perusluonteesta. Yleensä pennun kanssa voi silloin tällöin käydä yhteistreeneissä, mutta itse en tekisi pennun kanssa siellä mitään noutoon liittyvää. On myös pentuja joita ei voi viedä yhteisharjoituksiin ollenkaan. Vasta noin puolentoista/kahden vuoden iässä alkaisimme varsinaiset yhteistreenit. Tässäkin avainasemassa on koiranlukutaito!
5. Miten kannattaa puuttua asiaan, kun noutajan pentu kantaa metsästä keppejä ja käpyjä. Pentua kuitenkin kannattanee kehua tavaroiden kantamisesta, mutta jos ei kuitenkaan halua koiran jatkossa kantavan/järsivän/syövän kaikkia löytämiään keppejä, niin mikä on oikea tapa korjata käytöstä puuttumatta pennun intoon kantaa ja palauttaa noutoesineitä?
V: Emme näe minkäänlaista yhteyttä noutotehtävien ja keppien kanssa. Meillä käpyjä ja keppejä ei heitellä koskaan ja jos koira joskus niitä oma-aloitteisesti kantaa, niin mielestämme välinpitämättömyys on paras tapa suhtautua asiaan. Jos pentu kantaa sisällä vaikkapa luvattomia kenkiä, niin meillä on tapana houkutella pentu luokse, kiittää ja vaihtaa pennun suuhun luvallinen esine.
6. Miten kannattaa toimia, jos pentu terrorisoi lauman vanhempia koiria jatkuvasti? Miten asiaan kannattaa puuttua ilman, että sotkee koirien keskinäistä arvojärjestystä?
V: Tasapainoinen aikuinen koira opettaa pentua juuri sen verran, kuin pentu opastusta tarvitsee. Mielestämme on tärkeää tukea vanhemman koiran asemaa laumassa.
7. Pentu oppii vanhemmilta koirilta hyviä ja huonoja asioita. Miten voi ehkäistä huonojen tapojen oppimista?
V: Älä salli vanhemman koiran tehdä ei toivottuja asioita. Pyri karsimaan ne pois jo ennen pennun tuloa. Tärkeää on myös käyttää pentua erikseen sellaisissa paikoissa/tilanteissa missä häiriökäytöstä esiintyy perheen muilla koirilla. Yksin ollessa pentu oppii oikeanlaisia käytöstapoja, eikä mallinna väärää käytöstä vanhemmalta koiralta.