Taipparitalkoot uuden jäsenen silmin

20151004_120530
Kokeen tuomarina toiminut Pasi Majuri kokeen sosiaalisen käyttäytymisen osuudessa.

Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys järjesti taipumuskokeet Toivakassa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kokeeseen haettiin toimitsijoita yhdistyksen Facebook-sivuilla. Itseltäni varsinainen haku meni ohitse, mutta alkuperäisten toimitsijoiden sairastuttua paikkoja talkooporukkaan vapautui. Päätin lähteä mukaan muutaman päivän varoitusajalla. Aikaisempaa talkookokemusta löytyi yhden taipumus-/ALO-kokeen verran, mutta nyt lähdin ensimmäistä kertaa Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen järjestämiin talkoisiin.

20151004_121339 (1)
Vesityöosuudessa ensimmäinen noudettava lintu heitetään maalta.

Aamu alkoi yhdistyksen tarjoamalla aamupalalla ja samalla käytiin läpi kokeen kulkua sekä selvitettiin, että kaikki toimitsijat tietävät mitä tehtävää tulevat päivän aikana suorittamaan. Aamupalan jälkeen lähdettiin maastoon katsomaan suorituspaikat ja käytiin jokaisen toimitsijan tehtävät läpi. Opastus tehtäviin oli selkeää ja tarkkaa, eikä missään vaiheessa tarvinnut jännittää osaanko tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan. Toimitsijoiden tehtävät ovat kaiken kaikkiaan mukavan helppoja ja niistä selviää hyvin myös ilman aiempaa kokemusta. Itselleni lankesi tällä kertaa toisen venemiehen paikka. Venemiehiä on kaksi: toinen soutaa ja toinen heittää. Lisäksi on hakuruudun täyttäjä, joka käy koirakoiden suorituksien välillä viemässä riistat paikoilleen hakuruutuun, sekä tuomarin sihteeri, joka kirjoittaa arvostelut tuomarin sanelun mukaan. Ja tietysti tarvitaan vielä ampuja. Oma tehtäväni oli pidemmän vesityön lokin heittäminen veneestä laukauksen jälkeen. Alkuun jännitti kuinka pysyn seisaallaan veneessä pystyssä ja kuinka monta ”mahalaskuheittoa” onnistun saamaan aikaiseksi. Heittämistä sain harjoitella jo ennen varsinaisia suorituksia ja heittomatka ei ollut pitkä. Muutamien heittojen jälkeen homma alkoi tuntua varmemmalta ja selvisin tehtävästäni ihan mukavasti.

20151004_134621
Sateensuojassa tuomari ja sunnuntain sihteeri Lotta.

Koko päivän ajan talkoolaisten henki oli erittäin hyvä ja parasta päivässä oli ehdottomasti uusiin samanhenkisiin ihmisiin tutustuminen ja jutustelu koirista. Lisäksi oli hienoa seurata koirakoiden suorituksia. Mukana oli monenmoisia koiria ohjaajineen ja pääsimme näkemään upeita onnistuneita suorituksia sekä myös niitä vähän vähemmän onnistuneita. Venemiehistö ainakin eläytyi voimakkaasti koirakoiden suorituksiin, iloittiin onnistumisista ja manailtiin epäonnistumisia. Toisten suorituksia seuraamalla myös oppii yllättävän paljon. Eväät tarjoiltiin yhdistyksen puolesta koko päivän ajan ja muutenkin meistä talkoolaisista pidettiin erittäin hyvää huolta. Omat koiratkin pärjäsivät hyvin mukana autoissa. Mukavan päivän päätteeksi ei tarvinnut lähteä tyhjin käsin kotiin, vaan viemisinä oli ylijääneitä eväitä ja riistoja.

20151003_091704
Lauantaina sihteerin pestistä vastasi Riitta.

Suosittelen talkoilemista varsinkin yhdistyksen uusille jäsenille, koska se on loistava tapa tutustua lajiin, yhdistyksen toimintaan ja uusiin ihmisiin. Vanhemmillekin jäsenille talkootoiminta on mukavaa ajanvietettä samanhenkisten ihmisten seurassa. Kiitokset Tiinalle ja Pertulle, sekä kaikille muille mukana olleille! Itse innostuin niin että ilmoittauduin jo Jyväskylän KV-näyttelyiden talkoisiin. Muutkin mukaan!

Miia Lehtinen

NOU Toivakka 3.-4.10.2015

Tuomari: Pasi Majuri

LA 3.10.2015

Aamupäivä

1. skn Celtair Piece Of Me, FI32874/14, s. 12.5.2014
(i: FI MVA Starworkers Rock My World, e: FI MVA Celtair Cashel Kate)
kasv. Jenni Juvén, Jämsänkoski
om.&ohj. Jenni Juvén, Jämsänkoski
NOU0

2. knn Daily Rays Starry Sky, FI16912/10, s. 15.1.2010
(i: Gillbryan Joseph’s Dream, e: Terra Antyda Sani New Princess Of Heart)
kasv. Helena Varjamo, Seinäjoki
om. Helena Varjamo, Seinäjoki,
ohj. Juhani Varjamo
NOU0

3. lbn Weljesten Ofelia, FI1217714, s. 9.12.2013
(i: Allihuupan Neptunus, e: Astarte)
kasv. Kari-Matti Fontell & Ari-Pekka Fontell, Pyhtää, Pilkanmaa
om.&ohj. Tiia Tuimala, Saarijärvi
NOU1

4. nsu Peikkolinnan Reissumies, FI35372/13, s. 25.5.2013
(i: Rialthing First Love, e: Peikkolinnan Lumikukka)
kasv. Granat Tiina, Lempäälä
om.&ohj. Minna Leppämäki, Petäjävesi
NOU0

5. knu Waterfriend Zucchero, FI55924/14, s. 17.3.2014
(i: Echobrook Dexster, e: Diana’s Twiggy Von Bauernhirschtal)
kasv. Stefano Martinoli, Italia
om.&ohj. Tuija Petäistö, Jyväskylä
NOU0

6. sku Taka-Tapiolan Laki, FI16336/14, s. 24.1.2014
(i: Filurin Flipflop, e: FI KVA Taka-Tapiolan Kata)
kasv. Tapio Takala, Mänttä
om.&ohj. Miia & Niko Mannila, Leppälahti
NOU0

7. lbn JV-14 Do Day’s Odilea, FI15747/14, s. 11.1.2014
(i: FI MVA Devonshires London Edition, e: C.I.B FI MVA SE MVA LV MVA Sweetmix Flashdance)
kasv. Holländer Milja & Kettunen Keijo, Korpilahti
om. Jaana Jääskeläinen & Milja Holländer, Viekijärvi,
ohj. Sami Jääskeläinen
NOU0

8. lbn Ethusan Neitsyt ”Amie”Ethusan Neitsyt, FI46922/14, s. 13.8.2014
(i: Ettismoor Golden EagleEttinsmoor Golden Eagle, e: Ethusan VampireVampire)
kasv. Raija Viidanoja, Orivesi
om.&ohj. Irina Tiitinen, Lahti
NOU1

Iltapäivä

9. lbn Sesat, FI10699/13, s. 26.11.2012
(i: Dark Water’s Henry Fessy Fleurie, e: Dark Water’s Ciney Bruin)
kasv. Harri Isopahkala, Paavola
om.&ohj. Roosa Hentunen, Tartu, Estonia
NOU0

10. sku Flatkiss Fear Of The Dark, FI35967/11, s. 27.4.2011
(i: SE MVA(N) SE JVA CZ MVA Flatterhaft Movie Star, e: FI MVA EE MVA BY JMVA LT JMVA LV JMVA Flatkiss
Divine Venus)
kasv. Christina Kiuru, Lahti
om.&ohj. Anu Karhunen, Mikkeli
NOU1

11. knn Wood-Nymph Tullamore Dew, FI46212/14, s. 17.6.2014
(i: Weljesten Force Au, e: Miklaus I Am Duffy)
kasv. Kari Pylvänäinen, Lammi
om. Kari Pylvänäinen, Lammi,
ohj. Marika Tamminen
NOU1

12. skn Nitamuksen Ada, FI41871/13, s. 27.6.2013
(i: Sniffens Travelling Tiger, e: FI MVA Emkristina’s Lady Ethelwelda)
kasv. Tanja & Mika Pöyhönen, Kylänlahti
om.&ohj. Marianne Takalo, Oulainen
NOU1

13. lbu Kiboko’s Raufu Raia, FI16894/12, s. 10.1.2012
(i: FI MVA FI JVA SE JVA Upwards John Wayne, e: Tsarodej Talea)
kasv. Minttu Sasi, 00980
om. Suvi Alapassi & Minttu Sasi, Helsinki,
ohj. Suvi Alapassi
NOU0

14. nsn LT JMVA JMV-14 BALTJV-14 Belle Fox Chicago Justine, FI26120/13, s. 3.4.2013
(i: US MVA US GR MVA Cedar Fog Midnight Seduxtion, e: FI JVA Hulivilin Happy Hulda)
kasv. Tuula Taskinen, Kuopio
om.&ohj. Tuula Taskinen, Kuopio
NOU0

15. lbn Britni, FI17291/12, s. 24.1.2012
(i: FI KVA FI KVA-FT Namusillan Sarvijaakko, e: Namusillan Kielo)
kasv. Pekka Mykkänen, Siilinjärvi
om. Juha Halonen, Pyhäsalmi,
ohj. Heli Kinnunen
NOU1

16. skn Huntstars Tiffany, FI22081/14, s. 23.2.2014
(i: C.I.B C.I.E POHJ TVA POHJ MVA FIN MVA SE MVA DK MVA FI TVA EE MVA LT MVA SE TVA NO TVA LT
JMVA LV JMVA EE JMVA LTJV-07 EEVV-14 EEV-14 SEVV-14 TLNVW-15 TLNW-15 Flat Power Criminal Intent,
e: C.I.B C.I.E FI MVA EE MVA LVJV-10 Sniffens Lumitähti)
kasv. Satu Saarinen & Piia Piiparinen, Koria
om.&ohj. Jenny Mänttäri, Kerava
NOU0

SU 4.10.2015

Aamupäivä

17. knu Cosmona’s Quite A Captain, FI36562/14, s. 17.5.2014
(i: FI MVA EE MVA Goldspell Four Wheel Drive, e: FI MVA Cosmona’s Make Me Happy)
kasv. Kurppa Kirsi, Mänttä-Vilppula
om.&ohj. Lamberg Satu, Jyväskylä
NOU1

18. lbn Brufinn First In Line, FI55329/13, s. 29.10.2013
(i: FIN KVA Rhypyker Eros Of Hietsun, e: Lekking After Myrsinia)
kasv. Katri Nevalainen, Hämeenlinna
om.&ohj. Ulla Vahla, Jyväskylä
NOU1

19. lbu Siipiveikon Myrsky Ulapalla, FI50844/14, s. 14.9.2014
(i: Jobeshill Olof, e: Highhut’s Eleonorae)
kasv. Anna Rantala & Ville Rantala, Valkeakoski
om. Tarleena Raatikainen & Joonas Nokelainen, Palokka, ohj. Joonas Nokelainen
NOU1

20. lbn Coriander’s Morningwind, FI54248/13, s. 20.10.2013
(i: FI KVA Rushbrigg Norton, e: FI JVA NO JVA SE JVA POHJ JVA Dark Water’s Cantillon Iris)
kasv. Riitta Heikkinen, Oulu
om.&ohj. Kirsi Mantilo, Tammijärvi
NOU0

21. lbn Birchbrook’s My Rose, FI26541/14, s. 31.3.2014
(i: DE JMVA VDHEUSG12 Flying Firecracker V.D. Weeward, e: Birchbrook’s I’m So Happy)
kasv. Leena Jyrkinen, Vantaa
om.&ohj. Jenna Likander, Kerava
NOU0

22. sku Celtair Because We Can, FI32873/14, s. 12.5.2014
(i: FI MVA Starworkers Rock My World, e: FI MVA Celtair Cashel Kate)
kasv. Juven Jenni, Jämsänkoski
om.&ohj. Jutta Vuorio, Jämsänkoski
NOU0

23. lbn Lekking Clover Dinah, FI17261/14, s. 4.12.2013
(i: Blackthorn Kamil, e: Lekking Black Doris)
kasv. Heli Siitari, Laukaa
om.&ohj. Hannu Leskinen, Jyväskylä
NOU1

24. lbn Läppiksen Dreamfischer, FI20560/14, s. 25.2.2014
(i: FIN KVA FIN KVA-FT SE KVA Polarfischer Brando, e: Jummi-Jammin Isis)
kasv. Tuija Aaltonen, Palokka
om. Tuija Aaltonen & Hanna Manninen, Lievestuore,
ohj. Hanna Manninen
NOU0

Iltapäivä

25. sku Sileston Yliote, FI15114/14, s. 3.12.2013
(i: Sileston Vuvuzela, e: Sileston Iltalento)
kasv. Jukka Nevala, Rantsila
om.&ohj. Marko Mikkilä, Nivala
NOU0

26. lbu Ethusan Eikan Jr, FI11329/15, s. 28.11.2014
(i: Melkoisen Dille Da Capo, e: Dark Water’s Irradiant Circus)
kasv. Viidanoja Raija, 35420 Talviainen
om. Viidanoja Raija & Sillanpää Jukka, Talviainen,
ohj. Sillanpää Jukka
NOU0

27. kku C.I.E Caballus Effective Slam, FI60319/10, s. 4.11.2010
(i: C.I.B FIN MVA SE MVA GB CH PMV-99 PMV-01 Caballus Grand Slam, e: C.I.B FI MVA SE MVA(N) JV-08 V-
12 SEV-12 Caballus Black Velvet)
kasv. Tiina Illukka, Piikkiö
om.&ohj. Tuula Siira, Kiiminki
NOU0

28. skn Metsänpeiton Muusa, FI26776/12, s. 28.2.2012
(i: Gowran Mars Black At Varingo, e: Majakkasaaren Yalo Topaasi)
kasv. Satu Vihavainen, Majavesi
om.&ohj. Satu Vihavainen, Majavesi
NOU0

29. skn Flatkiss Hottest Go-Getter, FI53179/14, s. 17.10.2014
(i: FI MVA EE MVA Flatkiss Explosion Edison, e: FI MVA Nerelius Secret Garden)
kasv. Christina Kiuru, Lahti
om. Minna & Anni Vornanen, Joensuu,
ohj. Minna
NOU0

30. knu Ruokorapseen Diesel Felicio, FI21153/14, s. 15.3.2014
(i: C.I.T IT FT CH The Road Runner, e: FI KVA Goldgingers Red Hot Pepper)
kasv. Miia Saxholm, Muhos
om. Aki Savonen & Ada Pykäläniemi, Helsinki,
ohj. Aki Savonen
NOU1

31. skn Blackpepoon Lemon Drop, FI20642/14, s. 23.2.2014
(i: FI MVA Fågeltorps Korkki Kungsörn, e: Blackpepoon Gin Lemon)
kasv. Tarja Kolkka, Valkeala
om.&ohj. Anna Sipilä, Ylivieska
NOU0

32. lbn Okrados Alessia, FI59507/12, s. 15.11.2012
(i: FI MVA V-10 Odorosas Bon Voyage, e: Saskian Mad Madam Mim)
kasv. Marko Mannila, Tampere
om.&ohj. Sini Savanala, Vantaa
NOU1

Taipumuskoe Uurainen 6.6.2015

Tuomari Vesa Hietikko

Aamupäivä

1. lbn Läppiksen Clara Löwenbrau, FI54946/12, s. 8.10.2012, NOU 1
(i: FI KVA Gneissi-Okko von Keien Fenn, e: Jummi-Jammin Nokkosnoita)
kasv. Tuija Aaltonen, Palokka
om. Hanna Rajala & Ari Häkkinen, Jyväskylä, ohj. Hanna Rajala

2. nsn Lapintähti Yön-ruusu, FI40480/13, s. 23.6.2013, NOU 0
(i: SE MVA(N) SE JVA Fagerlands röda puzzel de amorex, e: Valijka virgo vestalis)
kasv. Riitta Kalla, Etelä-Portimojärvi
om.&ohj. Dina Rahkola, Jyväskylä

3. lbu EE JMVA Scentaction’s Choco Epicea, FI31246/13, s. 27.4.2013, NOU 0
(i: FI MVA EE MVA RU MVA Middle River’s Eau De Epicea, e: Scentaction’s Audacious)
kasv. Kirsi Haukka, Laukaa
om. Henna Sinkko& Kasvattaja, Savonlinna, ohj. Henna Sinkko

4. lbn Soldalens Victoria Ingrid, FI48523/14, s. 6.9.2014, NOU 1
(i: Mallorn’s Mr Vain, e: Irin Angel Jeniel Fox Trot At Soldalen)
kasv. Marina Lindberg-Jaksola, Palokka
om. Rami Mäkinen, Nokia,
ohj. Tuija Mäkinen

5. lbn Coriander’s Morningwind, FI54248/13, s. 20.10.2013, NOU 0
(i: Fin Kva Rushbrigg Norton, e: Fin Jva Dark Water’s Cantillon Iris)
kasv. Riitta Heikkinen, Oulu
om.&ohj. Kirsi Mantilo, Tammijärvi

6. lbu Vilijonkan Casper, FI34592/12, s. 21.5.2012, NOU 1
(i: FIN KVA SE KVA Jummi-Jammin Frankenstein, e: Vilijonkan Apila)
kasv. Marika Kuivalainen, Joensuu
om.&ohj. Heli Räihä, Palokka

7. lbn Brufinn Cinnamon, FI36772/13, s. 1.6.2013, NOU 1
(i: BH RH-FLB Lost And Found Brie, e: Brufinn Carmenere)
kasv. Katri Nevalainen, Hämeenlinna
om.&ohj. Riitta Niku, Pihtipudas

8. chu Aquamanda’s Tempo, FI39899/13, s. 23.3.2013, NOU 0
(i: NO MVA PMV-10 NOV-11 Aquamanda’s Officer Or Gentleman, e: NO MVA PMV-10 Aquamanda’s Månestråle)
kasv. Tvedten Margunn, 2364
om. Hokkanen Heidi & Pauli, Toivakka, ohj. Hokkanen Pauli

Iltapäivä

9. lbu Tawastway’s Rooster, FI21993/12, s. 24.2.2012, NOU 0
(i: Waterline’s Le Bon, e: Tawastway’ Goldilocks)
kasv. Päivi Hoffren, Lahti
om.&ohj. Minna Uggelberg, Vesanka

10. lbu Justincase Fernando, FI14572/13, s. 11.1.2013, NOU 1
(i: FI KVA Rushbrigg Norton, e: Wellspring Justincase Isadora)
kasv. Vuokko Matero, Tyrnävä
om.&ohj. Marjut Anttila, Hankasalmi

11. lbn Scentaction’s Audacious, FIN31073/07, s. 4.5.2007, NOU 0
(i: FIN MVA Strongline’s District, e: FI MVA EE VMVA Mysis Kirinki)
kasv. Kirsi Haukka, Laukaa
om. Eija Savolainen& Kasvattaja, Pöljä,
ohj. Kirsi Haukka

12. lbn Hardrocks Isle of Hope, FI20745/14, s. 12.2.2014, NOU 0
(i: IE FT CH Copperbirch Liffey, e: Hardrocks Sweet Chocolate)
kasv. Hietaharju Päivi, Kuusankoski
om.&ohj. Pia Puolakka, Norola

13. knu Tattood Sir Ector, FI34863/13, s. 29.12.2013, NOU 0
(i: Nous’s Dream By My Shadow, e: Tattood Caol Ila)
kasv. Pirjo & Jouni Vimpeli, Tampere
om.&ohj. Katri Hakanen, Lempäälä

14. lbu Ragweed’s Easyrider Of Fendawood, FI43311/14, s. 8.5.2014, NOU 1
(i: INT & GB FT CH Beileys Aguzannis Of Fendawood, e: Emmanygan Raven)
kasv. Stefanie Latham, Andau, Itävalta
om. Timo Luomanen & Marjut Neuvonen, Kempele, ohj. Timo Luomanen

15. lbn Estelle, FI22731/14, s. 16.3.2014, NOU 1
(i: FI KVA Eagle Owl’s Kronos, e: Ethusan Unelma)
kasv. Pauliina Nättinen, Jyväskylä
om. Samuli Aunala, Tikkakoski, ohj. Samuli

16. knn Windalas Head Over Heels, FI24254/14, s. 12.3.2014, NOU 0
(i: Pepstep Firstcomer, e: Windalas On The Fly)
kasv. Anna-Maija Siponkoski, Vimpeli
om.&ohj. Rosa Pönni, Kouvola

 

NOME-toimikuntatiedottaa 4/2015

Kesän kokeet

Yhdistys järjestää tulevan kauden aikana useita NOU, NOME-B ja WT-kokeita. Myös NOME-A koetta on alustavasti suunniteltu järjestettäväksi loppuvuodesta. Näin ollen starttimahdollisuuksia oman yhdistyksen kokeissa on yllin kyllin. Runsas kokeiden määrä mahdollistaa jäsenille myös eturivin paikat päästä seuraamaan noutajien työskentelyä metsästyksen omaisissa tilanteissa.

Parhaille paikoille pääsee ilman muuta tulemalla talkoilemaan kokeeseen. Halukkaat voivat ilmoittautua talkoisiin kokeiden vastaaville koetoimitsijoille. Yhteystiedot löytyvät kokeen yhteydestä tapahtumakalenterista.

Erityisesti heinäkuun puolenvälin piirinmestaruuskoeviikonloppu kannattaa laittaa kalenteriin, sillä koe järjestetään tänä vuonna Oikarissa, jossa on erinomaiset mahdollisuudet viettää mukava koeviikonloppu. Starttailun ja talkoilun lisäksi tarjolla on mukavaa yhdessä oloa harrastuskavereiden kanssa, joten mennäänpä Oikariin oikein isolla porukalla ja järjestetään siellä huippuviikonloppu.

Yhdistyksen noutotreenit alkoivat huhtikuussa

Yhdistyksen noutotreenit alkoivat keskiviikkona 15.4. Ohjattua treenausta järjestetään huhti-kesäkuun välisenä aikana keskiviikkoisin klo 18 alkaen Ankeriasjärvellä. Koulutus on tarkoitettu kaiken tasoisille koirakoille. Ikärajaa koulutukselle ei ole, joten rokotetun pennun kanssa voi tulla jo tutustumaan treeneihin.

Nämä iltaisin tapahtuvat parin tunnin koulutukset tulevat sisältämään niin yksilö, -kuin porukkatreeniäkin koirien tason mukaan jaoteltuna. Treenejä tehdään pellolla, lähimetsikössä ja tietysti myös kesän lämmetessä käytetään vesialuettakin hyväksi. Kerran kuussa (kuukauden ensimmäinen keskiviikko) pidämme halukkaille riista- treeniä.

Noutotreeneissä olisi hyvä olla jo heti alkuun mukana pilli, sekä noutajatalutin. Omia dameja ei tarvitse koulutukseen tulevien ottaa mukaan. Yhdistyksen tarvikemyynnistä saa tarvittaessa ostaa puuttuvia treenitarvikkeita, eli esim. pillejä, noutajataluttimia ja dameja.

Tänä kesänä pidämme taukoa ohjatuista treeneistä heinäkuun. Samoin helatorstain WT:tä edeltävänä keskiviikkona (13.5.) ei järjestetä ohjattua treeniä. Tänä aikana on kuitenkin tarkoitus treenata yhdessä normaalisti keskiviikkoisin klo 18. eli Ankeriasjärven treenimaastoissa törmäät treenikavereihin melko varmasti ”lomankin” aikana!

NOME-/WT-koulutusta

Yhdistyksen sunnuntaina 17.5. järjestämään NOME-/WT-koulutukseen on vielä tilaa. Koulutus järjestetään Surkeenjärven matkailutilalla. Koulutus on tarkoitettu metsästyskokeisiin tähtääville koirakoille Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös kuunteluoppilaana. Koulutuspäivä maksaa 30€/koirakko.

Koulutuksen vetäjänä toimii Tomi Sarkkinen.

Myös mahdollisia peruutuspaikkoja lauantain 16.5. koulutukseen kannattaa vielä kysellä!

Ilmoittautumiset ja tiedustelut kurssiin liittyen vastaanottaa:

Asta Muilu
puheenjohtaja@ksnoutajakoirayhdistys.net
050 535 6354

Variskioski

Yhdistys myy variksia Kari-Huollon autokorjaamon tiloissa, eli arkena klo 9-16 voit ostaa variksia treenilinnuiksi 4e/kpl max 5kpl kerrallansa. Maksa linnut yhdistyksen tilille ja ota kuitti mukaan lintuja noutaessasi.

Tilinumero:

FI8612813000201469, VIITE 1012 (ehdottomasti käytettävä viitettä).

Variskioskin yhteystiedot:

Kari-Huolto
Sepänpolku 3
41310 LEPPÄVESI
p. 014-281 602

NOME-toimikunta tiedottaa 2/2015

Noutajien koulutuksia 2015

Taipumuskoekurssi

Kurssi järjestetään tänä vuonna seuraavina päivinä:
25.4. Teoria ja tasonmittaus (Kuusaa)
28.4. Haku (Ankeriasjärvi)
5.5. Vesityö ja jälki (Ankeriasjärvi)
9.5. Möllitaipparit (Ankeriasjärvi)

Kurssin hinta on 50€

Ilmoittautumiset ja tiedustelut kurssiin liittyen vastaanottaa:

Olli Räsänen
nome@ksnoutajakoirayhdistys.net
p. 040-8690517

NOME-/WT-koulutusta

Yhdistyksen 14.-15.5.2015 järjestämien WT-kokeiden jälkeisenä lauantaina järjestetään koulutusta Surkeenjärven matkailutilalla. Koulutus on tarkoitettu metsästyskokeisiin tähtääville koirakoille ja pyrimme jakamaan osallistujat kahteen ryhmään (ALO ja AVO/VOI) tason mukaisesti. Tilaisuuteen on mahdollisuus osallistua kuunteluoppilaana.

Koulutuksen vetäjinä toimivat Tomi Sarkkinen ja Gordon Hodgson.

Koulutus järjestetään Helatorstain jälkeisenä lauantaina 16.5. klo 8.00 alkaen Surkeenjärven matkailutilalla.

Jos kiinnostusta lisäkoulutuksen järjestämiseen esiintyy, niin sunnuntaina Tomi Sarkkinen järjestää lisäkoulutusta.

Koulutuspäivien hinnat tarkentuvat vielä lähempänä.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut kurssiin liittyen vastaanottaa:

Asta Muilu
puheenjohtaja@ksnoutajakoirayhdistys.net
p. 050-5356354

Yhdistyksen noutotreenit alkavat huhtikuussa

Yhdistyksen noutotreenit alkavat keskiviikkona 15.4. klo 18 Ankeriasjärvellä ja ohjattu koulutus on tarkoitettu kaiken tasoisille koirakoille. Ikärajaa koulutukselle ei ole, joten rokotetun pennun kanssa voi tulla jo tutustumaan treeneihin.

Nämä iltaisin tapahtuvat parin tunnin koulutukset tulevat sisältämään niin yksilö, -kuin porukkatreeniäkin koirien tason mukaan jaoteltuna. Treenejä tehdään pellolla, lähimetsikössä ja tietysti myös kesän lämmetessä käytetään vesialuettakin hyväksi. Kerran kuussa (kuukauden ensimmäinen keskiviikko) pidämme halukkaille riista- treeniä.

Noutotreeneissä olisi hyvä olla jo heti alkuun mukana pilli, sekä noutajatalutin. Omia dameja ei tarvitse koulutukseen tulevien ottaa mukaan.Yhdistyksen tarvikemyynnistä saa tarvittaessa ostaa puuttuvia treenitarvikkeita, eli esim. pillejä, noutajataluttimia ja dameja.

Tänä kesänä pidämme taukoa ohjatuista treeneistä heinäkuun. Samoin helatorstain WT:tä edeltävänä keskiviikkona (13.5.) ei järjestetä ohjattua treeniä. Tänä aikana on kuitenkin tarkoitus treenata yhdessä normaalisti keskiviikkoisin klo 18. eli Ankeriasjärven treenimaastoissa törmäät treenikavereihin melko varmasti ”lomankin” aikana!

HUOM! Yhdistyksemme ainut maanomistajan kanssa sovittu treenipaikka on Ankeriasjärvi. Lisäksi talvisaikaan keskiviikkoiltaisin on käytössä Polleparkin parkkipaikka. Jyväskylän ympäristössä ei ole muita paikkoja sovittuna yhdistyksen nimissä!

Tutustu harjoitusalueen pelisääntöihin

Variskioski

Yhdistys myy variksia Kari-Huollon autokorjaamon tiloissa, eli arkena klo 9-16 voit ostaa variksia treenilinnuiksi 4e/kpl max 5kpl kerrallansa. Maksa linnut yhdistyksen tilille ja ota kuitti mukaan lintuja noutaessasi.

Tilinumero:

FI8612813000201469, VIITE 1012 (ehdottomasti käytettävä viitettä).

Variskioskin yhteystiedot:

Kari-Huolto
Sepänpolku 3
41310 LEPPÄVESI
p. 014-281 602

Kokeet vuonna 2015

Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen järjestämät kokeet vuodelle 2015:

NOME

14.05. Working Test, Korpilahti/Surkeen Matkailutila

15.05. Working Test, Korpilahti/Surkeen Matkailutila

06.06. NOU/NOME-B ALO-lk, Uurainen

12.06. Working Test, Laukaa

17.07. Working Test, Laukaa

18.-19.07. NOME-B, kaikki luokat, Uurainen
Viikonloppu sisältää kolme erillistä koetta:

  • 18.7. Järjestetään piirinmestaruuskoe 2xVOI
  • 18.-19.7. AVO
  • 19.7. ALO/VOI

03.-04.10. NOU, Laukaa – Kuusaa

MEJÄ

4.8.2015 AVO, VOI, Vesanka

16.8.2015 AVO, VOI, Multia

TOKO

28.2.2015 ALO, AVO, VOI, EVL, Jyväskylä

8.8.2015 Luokat varmistuvat myöhemmin, Jyväskylä

VEPE

27.-28.6.2015 SOVE, ALO, AVO, VOI, Jyväskylä ymp.

29.-30.8.2015 SOVE, ALO, AVO, VOI, Jyväskylä ymp.

Seuraa tarkempaa ilmoittelua Damipostissa, sekä yhdistyksen netti- että facebook-sivuilla.

Taipumuskoe Laukaa 4.-5.10.2014

Lauantai 4.10.2014

Aamupäivä

1. lbu Caronina’s Cesar, FI10497/12, s. 18.11.2011 (i: Rantakankaan Kusti Urmas, e: Birkitta) kasv. Nina Kallunki, Lägelmäki om.&ohj. Anssi & Essi Virkamäki NOU1

2. knu Tattood Sir Arthos ”Morris”, FI34862/13, s. 29.3.2013 (i: VOI1 Nous’s Dream By My Shadow, e: NOU1 Tattood Caol Ila) kasv. Jouni Vimpeli & Pirjo Vimpeli, 33680 Tampere om.&ohj. Risto Pakarinen, Jyväskylä  NOU1

3. knn ENERGY MAGIC MID-SUMMER STAR, FI42418/10, s.21.6.2010 (i: ENERGY HUNTER BRDSKE ZLATO, e: JAAKKOLAN ADELE) kasv. Heidi Salostie om.&ohj. Heidi Salostie, Huutomäki  NOU0

4. nsn Höpöhännän Hulvattoman Hassu, FI46439/12, s. 22.7.2012 (i: FI MVA FI TVA Nauruparran Hulvaton Kamu, e: FI MVA FI TVA Höpöhännän Kevät-Hilla) kasv. Niina Roivainen, Villähde om. Anna Koski & Mikko Koski, Lahti, ohj. Anna Koski NOU0

5. lbn Brufinn Euphoria, FI52572/13, s. 11.10.2013 (i: Lekking After Grumby, e: Brufinn Merlot) kasv. Katri Nevalainen, Hämeenlinna om.&ohj. Jussi Heikkinen, Jyväskylä NOU1

6. knu GOLDBERNS BOLD WILD AND BRAVE, FI35922/12, s. 10.5.2012 (i: KIANTIME`S WILD THING, e: GLADTAIL RUMBLING ROSE) kasv. Veera Laajala, Äijälä om. Veera Laajala, Äijälä, ohj. Henri Laajala  NOU0

7. knn Gollebearal Virba, FI34094/12, s. 15.4.2012 (i: Stanroph Snow Storm, e: Terra Antyda Sani Relica) kasv. Inka Labba, Oulu om.&ohj. Marko Koskela, Oulu NOU1

8. lbu Kulteen Earl, FI14241/14, s. 27.12.2013 (i: HIGHHUT’S HERCULES, e: DUCKSTREAM NIAN’S SKY) kasv. Paavola Petri / Ollikainen Anne, Kortejoki om.&ohj. Perttu Havulehto, Palokka  NOU1

Iltapäivä

9. lbn Halolan Mehiläinen, FI16525/10, s. 2.2.2010 (i: Follies Tasso, e: Halolan Åmenankukka) kasv. Tiina Tikkanen, Niittylahti om.&ohj. Kati Ryhänen, Uimaharju  NOU1

10. lbu Lekking Clover Astro, FI17258/14, s. 4.12.2013 (i: Blackthorn Kamil, e: Lekking Black Doris) kasv. Heli Siitari, Laukaa om.&ohj. Jukka Rastas, Hännilä NOU1

11. knu KIANTIMES CHARMING LIFE DREAM, FI54314/13, s. 19.10.2013 (i: ASHBURY GOLDEN ANGEL, e: MY LITTLE FRIEND KISS OF LIFE) kasv. Anu Kilponen, Kuhmo om. Veera Laajala, Äijälä, ohj. Henri Laajala NOU0

12. lbn Namusillan Rimpi, FI10038/12, s. 17.11.2011 (i: FI KVA Namusillan Heinähukka, e: Namusillan Kanerva) kasv. Anu Knuutinen-Pöppönen, Oravasaari om.&ohj. Timo Salminen NOU0

13. sku Pyymäen Tuulihaukka, FI16757/13, s. 23.1.2013 (i: Red Mpuntain’s Gold In Bormio, e: Flatnews Fabolous Future) kasv. Kati Kallio, Akaa om.&ohj. Noora Tikka, Kuopio NOU1

14. chn Miklaus Nordica, FI46012/13, s. 29.7.2013 (i: SE MVA(N) SE JVA PMV-11 Pond Hollow Doublecoat Icebreaker, e: FI MVA SE MVA NO MVA PMJV-07 V-08 PMV-09 V-10 Batzi’s Fain Of Arwen) kasv. Anne Woivalin, Ruutana om. Maija Jääskeläine & Simo Kokkonen, Niittylahti ohj. Maija Jääskeläinen  NOU1

15. lbn Robenda Angelica, AQ00924607, s. 15.3.2013 (i: FT CH Braidenvale Spinnaker, e: Arrborhouse Ember) kasv. Mr R W Stobbart, Durham, Uk om.&ohj. Riitta Ilmasti, Vihtavuori NOU1

16. sku Champerin Leevi, FI29998/12, s. 18.4.2012 (i: FI MVA Harvahampaan Excursion, e: Champerin Härdelli) kasv. Heini & Kari-Pekka Hietala, Onttola om.&ohj. Sanna Lahtinen, Palokka NOU1

Sunnuntai 5.10.2014

Aamupäivä

17. knu Koti Pöpön Lutunen Luutnantti, FI53520/11, s. 14.9.2011 (i: MULTI CH Karvin Inside Edition, e: Cosmona’s Lady In Red) kasv. Satu Lamberg, 40500 Jyväskylä om.&ohj. Satu Lamberg, Jyväskylä NOU1

18. lbn FIN JVA Darkwater’s Heron Sonoma, FI48962/11, s. 9.8.2011 (i: Minaros easy to catch, e: Jummi-Jammin Red Grouse) kasv. Emmamaria Kallio, Panelia om.&ohj. Arto Kotimaa, Kannus  NOU1

19. lbu SOLDALENS DEEP IN MY HEART, FI48167/12, s. 16.7.2012 (i: WIZARD’S CREEK CHECKMATE, e: ARIKO KOYU WELCOME TO MY HEART) kasv. Lindberg-Jaksola Marina, Palokka om. Lindberg-Jaksola Marina, Palokka, ohj. Tuija Mäkinen  NOU0

20. lbu Kafati´s Wild Babe Magnet, SE41507/2011 s.11.6.2011 om. Leni ja Andereas Forsberg, ohj. Leni Forsberg NOU1

21. lbu Tawastway’s Rooster, FI21993/12, s. 24.2.2012 (i: Waterline’s Le Bon, e: Tawastway’ Goldilocks) kasv. Päivi Hoffren, Lahti om.&ohj. Minna Uggelberg, Vesanka NOU0 (pääsi jäljelle)

22. lbn Coriander’s Southwind, FI54250/13, s. 20.10.2013 (i: FI KVA Rushbrigg Norton, e: POHJ JVA Darkwater’s Cantillon Iris) kasv. Riitta Heikkinen, 90230 Oulu om.&ohj. Arto Marjoniemi, Kolkanlahti  NOU1

23. sku Champerin Lassi, FI29997/12, s. 18.4.2012 (i: FI MVA Harvahampaan Excursion, e: Champerin Härdelli) kasv. Kari-Pekka & Heini Hietala, Onttola om.&ohj. Viivi Tittonen, Jyväskylä NOU1

24. lbu Caronina’s Cooper, FI10496/12, s. 18.11.2011 (i: Rantakankaan Kusti Urmas, e: Birkitta) kasv. Nina Häkämies, Jämsä om.&ohj. Jenna Rytkönen, Äänekoski NOU1

Iltapäivä

25. skn Metsänpeiton Muusa, FI26776/12, s. 28.2.2012 (i: Gowran mars black at Varingo, e: Majakkasaaren yalo topaasi) kasv. Satu Vihavainen, Majavesi om.&ohj. Satu Vihavainen, Majavesi  NOU0

26. lbn Waterline’s Marry Me, FI16239/13, s. 19.12.2012 (i: US MVA US GR MVA GATEWAY’S NOTHIN’ BUT TROUBLE, e: Waterline’s Rosalie) kasv. Eva Vilamo, Emäsalo om. Mannikainen Minna & Tirkkonen Merja & Kasv., Kuopio, ohj. Riku Mannikainen  NOU1

27. sku Buumin Holy Diver, FI59483/12, s. 14.11.2012 (i: FI MVA Metsävirnan Kentuckian Moon, e: FI MVA Sniffens Lumienkeli) kasv. Elo Mari, 80160 Joensuu om. Elo Mari & Sivonen Jaana, Joensuu, ohj. Sivonen Jaana NOU1

28. lbu Neptune’s Legacy King Kong, FI15229/14, s. 3.1.2014 (i: SE MVA(N) SEAWIND POLISH POKER, e: FI MVA EE MVA TEALWAY IMAGINATION) kasv. Minna Mannikainen, Kuopio om. Harri Kontkanen, Kuopio, ohj. Minna Mannikainen NOU0

29. knu Vofcit’s Dream Of Dreams, FI36002/10, s. 16.5.2010 (i: FI MVA,EE MVA Golsett’s Yesterdays News, e: Vofcit’s Mama’s Pearl)
kasv. Tiina Kuusonen, Sälinkää om.&ohj. Nina Venemies, Kotka NOU0

30. sku Blackpepoon One Cliff, FI23911/11, s. 22.3.2011 (i: Gilliam’s Gold Suomi Poika, e: Black pepoon Another One) kasv. Tarja Kolkka, Valkeala om. Marjatta Niemimaa, 52700 Mäntyharju, ohj. Tarja Kolkka NOU1

31. lbn Rixman Balance, FI12667/14, s. 15.12.2013 (i: Batmoors’ Black Isle, e: Highhut’s Aquila) kasv. Maarit Nikkanen, Orimattila om.&ohj. Arto Ollikainen, Kuusamo NOU1

32. lbn Britni, FI17291/12, s. 24.12.2012 (i: FI KVA-FT FI KVA Namusillan Sarvijaakko, e: Namusillan Kielo) kasv. Pekka Mykkänen, Siilinjärvi  om. Juha Halonen, Pyhäsalmi ohj. Heli Kinnunen NOU0 (pääsi jäljelle)

NOME-toimikunta tiedottaa 8/2014

Noutoharjoitukset Ankeriasjärvellä

Ohjatut harjoitukset jäävät jälkeen metsästys- ja talvitauolle. Ankeriasjärven maastot ovat käytettävissämme myös tauon aikana, joten siellä voi käydä treeneilemassa myös omalla porukalla, kunhan Ankeriasjärven käyttöön liittyvät ohjeet huomioon.

A-koe ja koulutus

25.10. järjestetään A-koe ja 26.10. A-koekoulutusta. Kokeen tuomareina ja seuraavana päivänä kouluttajina toimivat Pauliina Ahola ja Stef Bollen (Starcreek-kennel/Belgia). Kokeeseen kaivataan talkoolaisia ja talkoolaiset saavat etuoikeuden myös osallistua koulutukseen.

Asiasta lisäinfoa nettisivuilla ja Facebookissa syksyn aikana.

Asiasta kiinnostuneet voivat jo tässä vaiheessa ilmoittautua koevastaavalle Heli Siitarille.

(siitari.heli@gmail.com/040-8267998)

Variskioski

Yhdistys myy variksia Kari-Huollon autokorjaamon tiloissa, eli arkena klo 9-16 voit ostaa variksia treenilinnuiksi 4e/kpl max 5kpl kerrallansa. Maksa linnut yhdistyksen tilille ja ota kuitti mukaan lintuja noutaessasi.

Tilinumero: FI8612813000201469, VIITE 1012 (ehdottomasti käytettävä viitettä).

Variskioskin yhteystiedot:

Kari-Huolto
Sepänpolku 3
41310 LEPPÄVESI
p. 014-281 602

Ankeriasjärven harjoitusalueen käyttö

[mapsmarker marker=”1″]

Maastot

Ankeriasjärven (Polleparkin) maastot ovat vapaassa käytössämme, kunhan huomioimme ratsukot. Voimme harjoitella järven ympäristössä, pelloilla ja metsissä.

Ratsastusreitit

Harjoitukset tulee suunnitella aina niin, että koiraa ei etene ratsastusreittien yli. Ratsastusreiteillä voidaan harjoitella, mutta silloin koiran lähetyspaikka on reitillä tai sen välittömässä läheisyydessä. Reiteillä toimiessa on tärkeää, että olemme näkyvillä ja otamme aina huomioon ratsastajat.

Ampuminen

Ilmakuvaan on merkitty alue, jolla omatoimitreenaajat voivat ampua trainerilla tai starttipyssyllä.

ankeriasjarvi

Lisätietoja

Olli Räsänen – NOME-toimikunta
040 8690 517
nome@ksnoutajakoirayhdistys.net

Taipumuskoe Uurainen 7.6.2014

Taipumuskoe 07.06.2014 Uurainen
Tuomari Kari Silvennoinen

Aamupäiväryhmä

1. lbn Varjoahon Anna Pihl, FI29068/13, s. 14.4.2013 NOU 0 ( pääsi jäljelle )

(i: Highhut’s Lanceolatus, e: Varjoahon FridaKahlo) kasv. Anne Kokkinen, Kannonkoski om.&ohj. Anne Kokkinen, Kannonkoski

2. lbn Wauhti-Wiiwan Nasu, FI56600/11, s. 22.10.2010 NOU 0

(i: FI KVA Rushbrigg Norton ”Tsoni”, e: Wauhti-Wiiwan Ansa) kasv. Wauhti-Wiiwan Kennel, Leppälahti om. Annu Huisman, Vaajakoski, ohj. Anssi Huisman

3. lbu Vilijonkan Casper, FI34592/12, s. 21.5.2012 NOU 0

(i: FIN KVA SE KVA Jummi-Jammin Frankenstein, e: Vilijonkan Apila) kasv. Marika Heikkinen, Joensuu om.&ohj. Heli Räihä, Palokka

4. lbn Jummi-Jammin Lovegame, FI21363/13, s. 10.3.2013 NOU 1

(i: Highhut’s Lanceolatus, e: Jummi-Jammin Fame) kasv. Maija Lappalainen, Palokka om.&ohj. Asta Muilu, Muurame

5. lbu Varjoahon Wallander, FI29067/13, s. 14.4.2013 NOU 1

(i: Highhut’s Lanceolatus, e: Varjoahon Fridakahlo) kasv. Anne Kokkinen, Kannonkoski om.&ohj. Mari Paananen, Niemisjärvi

6. lbu lintukarin paavonurmi, FI57781/12, s. 22.10.2012 NOU 1

(i: lintukarin ketku, e: niinivuoren pakkas vahinko) kasv. Pia Riiheläinen, Kuusankoski om.&ohj. Sari Niskanen, Vehniä

7. lbu Ethusan Niki Lauda, FI22517/13, s. 12.3.2013 NOU 1

(i: Jummi-Jammin Robert de Niro, e: Ethusan Änkyränvänkyrä) kasv. Raija Viidanoja, Talviainen om.&ohj. Timo Ukskoski, Jyväskylä

8. skn TAKA-TAPIOLAN VEERA, FI36556/12, s. 26.5.2012 NOU 1

(i: DUCKSTREAM ALVA`S BLACK VELVET, e: TAKA-TAPIOLAN KATA) kasv. Tapio Takala, 35800 om.&ohj. Ossi Tiistola, Mänttä

Iltapäiväryhmä

9. lbn Biamin Jillian Queen, FI14879/13, s. 4.1.2013 NOU 1

(i: Vasegaard Thunderbird lucky, e: Hietsun Ilopilleri) kasv. Tuija Hukkanen, Pieksämäki om.&ohj. Jorma Husso, Kuvansi

10. skn Sniffens Star Of Arae, FI19992/12, s. 21.1.2012 NOU 0

(i: DK MVA SI MVA STARWORKERS MAKES PEOPLE TALK, e: C.I.B C.I.E. FI MVA EE MVA LVJV-10 SNIFFENS LUMITÄHTI) kasv. Suppanen Miia, Espoo om. Minna Västilä, Henna Tuononen, Elo Mari, Äänekoski, ohj. Minna Västilä

11. lbu JUMMI-JAMMIN POKER FACE, FI21357/13, s. 10.3.2013 NOU 1

(i: HIGHHUT`S LANCEOLATUS, e: JUMMI-JAMMIN FAME) kasv. Lappalainen Maija, Palokka om.&ohj. Kim Ekström, Valko

12. lbu Caronina’s Cooper, FI10496/12, s. 18.11.2011 NOU 0

(i: Rantakankaan Kusti Urmas, e: Birkitta) kasv. Nina Häkämies, Jämsä om.&ohj. Jenna Rytkönen, Äänekoski

13. lbn Pebaron Burning Love, FI22911/13, s. 17.3.2013 NOU 0 ( pääsi jäljelle )

(i: Loresho Barolo, e: Tealway Main Attraction) kasv. Susa Suikki-Rissanen, Pulp om.&ohj. Susa Suikki-Rissanen, Pulp

14. lbn Jummi-Jammin Paparazzi, FI21365/13, s. 10.3.2013 NOU 1

(i: Highhut’s Lanceolatus, e: Jummi-Jammin Fame) kasv. Maija Lappalainen, Palokka om. Satu & Ilkka Höysti, Kuusankoski, ohj. Satu Höysti

15. lbu Varjoahon Asturian Ruhtinas, FI12883/13, s. 18.12.2012 NOU 1

(i: Flash of Dukefield, e: Varjoahon Magdaolivero) kasv. Anne Kokkinen, Kannonkoski om.&ohj. Kalle Auranen, Jyväskylä

16. lbu Loresho Barolo, FI33595/09, s. 28.4.2009 NOU 1 – > FI MVA

(i: Mementos Mario, e: Loresho Dakota) kasv. Harjukari Annaliisa, Kirkkonummi om.&ohj. Suikki-Rissanen Susa, Pulp

 

Taipumuskoe 08.06.2014 Uurainen

Tuomari Kari Silvennoinen

Aamupäivä

17. lbn Biamin Jokotar, FI14878/13, s. 4.1.2013 NOU 1

(i: Vasegaard Thunderbird Lucky, e: Hietsun Ilopilleri) kasv. Tuija Hukkanen, Pieksämäni om.&ohj. Vesa Hietikko, Kuusa

18. skn Taka-Tapiolan Beata, FI15420/12, s. 11.1.2012 NOU 1

(i: FI MVA Fågeltorps Korkki Kungsörn, e: Taka-Tapiolan Fani) kasv. Tapio Takala, Mänttä om.&ohj. Niina Brandt, Korpilahti

19. lbn Reedrunner`s Cinderella, FI17852/13, s. 1.2.2013 NOU 1

(i: Fin Kva Drakeshead Joule, e: Carmal`s Heroine Rozel) kasv. Pauliina Ahola, Myllukoski om.&ohj. Pekka Mykkänen, Siilinjärvi

20. knn CREAM STAR’S DOUBLE SWEET, FI59593/11, s. 11.11.2011 NOU 0

(i: CREAM STAR’S ARCTIC SUNMIST, e: HEPOHARJUN CARAMEL GIRL) kasv. Cream Star’s Kennel, 90630 Oulu om. Niemi Petra & Lassila Ville, Jyväskylä, ohj. Lassila Ville

21. lbu Scentaction’s Caramel Coctail, FI31253/13, s. 27.4.2013 NOU 0

(i: FI MVA RU MVA Middle River’s Eau De Epicea, e: Scentaction’s Audacious) kasv. Kirsi Haukka, Laukaa om. Jari Savolainen, Pöljä, ohj. Eija Savolainen

22. lbn BIRCHBROOK’S PIECE OF LOVE, FI32578/13, s. 3.5.2013 NOU 0

(i: CARPENNY MICAH AT SUTTONPARK, e: BIRCHBROOK’S JOY-PACK) kasv. Leena Jyrkinen, Vantaa om.&ohj. Kari Hakala, Terälahti

23. skn Celtair Ard Ash Grove, FI51890/10, s. 29.8.2010 NOU 0

(i: FIN MVA RU MVA BY MVA FLAT GARDESN’S ANDREW XII, e: MVA CELTAIR MORNING NEWS) kasv. Jenni Juven, Jämsänkoski om. Tarja Nieminen, Halli, ohj. Omistaja

24. lbn Scentaction’s Audacious, FIN31073/07, s. 4.5.2007 NOU 0

(i: FIN MVA Strongline’s District, e: FIN MVA Mysis Kirinki) kasv. Kirsi Haukka, Laukaa om. Eija & Jari Savolainen, Pöljä, ohj. Kirsi Haukka

Iltapäivä

25. lbu Rhypyker Sami Of Hietsun, FI37908/13, s. 4.3.2013 NOU 1

(i: Tagabea Challenge Of Yafforth, e: Rhypyker Fleet) kasv. Mr G P Stephenson, Englanti om.&ohj. Vesa & Katri Hietikko, Kuusa

26. lbn Robenda Cassia, FI52974/13, s. 15.3.2013 NOU 1

(i: GBFTCh Braidenvale Spinnaker, e: Arrborhouse Ember) kasv. Robert Stobbart, Durham om.&ohj. Anu Knuutinen-Pöppönen, Oravasaari

27. lbn Jummi-Jammin Moonbeam, FI17457/13, s. 1.2.2013 NOU 1

(i: FI KVA Rushbrigg Norton, e: Jummi-Jammin Moonlightning) kasv. Maija Lappalainen, Palokka om.&ohj. Heli Eriksson, Koisjärvi

28. skn Taka-Tapiolan Manta, FI25900/13, s. 4.4.2013 NOU 0 ( pääsi jäljelle )

(i: Filurin Fellow, e: KVA Taka-Tapiolan Kata) kasv. Tapio Takala, Mänttä om.&ohj. Tapio Takala, Mänttä

29. lbu NO MORE ANYBODY, FI24327/12, s. 14.3.2012 NOU 0

(i: C.I.T. FIN KVA-FT FI KVA SE KVA SE KVA-FT BLACKTHORN BION, e: FI KVA GRASSDUCK’S BABE POINT) kasv. Tomi Sarkkinen, Vantaa om.&ohj. Olli Kalliokoski, Laukaa

30. lbn Jummi-Jammin Moonshine, FI7462/13, s. 1.2.2013 NOU 1

(i: FI KVA Rushbrigg Norton, e: Jummi-Jammin Moonlightning) kasv. Maija Lappalainen, Palokka om.&ohj. Emil Grönberg, Loviisa

31. lbu Hietsun Jekuttaja, FI24224/13, s. 22.3.2013 NOU 1

(i: Lekking After Grumby, e: Namusillan Myrskytuuli) kasv. Katri & Vesa Hietikko, Kuusa om. Janne Hietikko & Emmi Penttinen, Leppävesi, ohj. Janne Hietikko

32. knu Wauhti-Wiivan Woltti, FI19593/13, s. 20.2.2013 NOU 0

(i: FI KVA Ivar my melodie of golden spirit, e: Pammukan vivahde) kasv. Riina Puttonen & Pasi Puttonen, Leppälahti om. Eve Niemenmaa & Janne Tiainen, Lappeenranta, ohj. Janne Tiainen