VEPE-koe Keuruu 18.-19.6.

Ylituomari Jyrki Heino, palkintotuomari Liina Lehtonen

Lauantai 18.6.

lbnu Strongline’s Mr Bean ”Pekka”, ohj. Anita Saloranta , 100 p / SOVE1 -> siirto ALO

sknn Omskakas Omkring ”Tesma”, ohj. Tytti Hirvenlahti, 96 p / SOVE1 -> siirto ALO

bpkn Off Line’s First Step ”Oona”, ohj. Anna Kämäräinen, 89 p / ALO2

bpku Ikimuiston Ruutitynnyri ”Neo”, ohj. Anu Karvonen, 75 p / ALO3

lbnn Sesat ”Ruusa”, ohj. Roosa Hentunen, 75 p / ALO3

nfn Haumean Vappuheila ”Riitu”, ohj. Pirkko Emaus, 70 p / ALO3

nfn Wood Bear Littlebit Sugar ”Kidi”, ohj. Tiina Koivula, OHJ.KESK. / ALO-

knn Misstep’s Itchycoo ”Elli”, ohj. Marjo Rajala, 75 p / AVO3

lbnu Strongline’s Yuppy ”Kaapo”, ohj. Anita Saloranta, 75 p / AVO3

nsnn Maplefox Crazy Catcher ”Heta”, ohj. Aija Pekkanen, OHJ.KESK. / VOI-

knn Perfect Beast Eternal Queen ”Tilda”, OHJ.KESK. / VOI-

Sunnuntai 19.6.

knu Northborn Tropical Punch ”Manu”, ohj. Pia Kemiläinen, 75 p / SOVE1 -> siirto ALO

akkn Rosebay Found Star ”Mimmi”, ohj. Saila Tiainen, 71 p / SOVE1 -> siirto ALO

sknn Omskakas Omkring ”Tesma”, ohj. Tytti Hirvenlahti, 100 p / ALO1

brnpku Mettänpeikon Jekku Pantteri ”Nuutti”, ohj. Tiina Pöyhönen, 97 p / ALO1

bpku Ikimuiston Ruutitynnyri ”Neo”, ohj. Anu Karvonen, 80 p / ALO2

lbn Sesat ”Ruusa”, ohj. Roosa Hentunen, 75 p / ALO3

nfn Haumean Vappuheila ”Riitu”, ohj. Pirkko Emaus, 63 p / ALO

knu Noudon Do the Running ”Dani”, ohj. Jari Hyvärinen, OHJ.KESK. / ALO-

lbn Strongline´s Penny Lane ”Toini”, ohj. Maria Nokso, 90 p / AVO1 -> siirto VOI

knu Gladtail Quaterback ”Roope”, ohj. Kirsi Liukkunen, 75 p / AVO3

knn Misstep’s Itchycoo ”Elli”, ohj. Marjo Rajala, 75 p / AVO3

lbn Kaakaotassun Aamuvirkku ”Aamu”, ohj. Jaana Hakala, 50 p / AVO

bcn Frosty Field’s Factorial Design ”Pipsa”, ohj. Anna Savolainen, 80 p / VOI2

lbn Läppiksen Corinna Paulaner ”Kaiya”, ohj. Minna Ylinen, OHJ.KESK. / VOI-

Vuoden 2015 TOKO-koira

Waterfowler Bliss ”Ruu”

ruuKiitos paljon vuoden 2015 TOKO-koiran tittelistä. On hassua kerrata viime vuotta kokeiden rintamalla, kun tuntuu, etten muista sieltä juuri mitään. Hämmentää katsoa tuloslistaa, jossa olemme kisanneet yhteensä seitsemän kertaa ja niistä kuusi on EVL1 tuloksia ja yksi EVL3 tulos. Viiden kokeen pisteet yltävät reilusti yli 290 pisteen. Paperillahan mennyt vuosi näyttää siis todella hyvältä.

Totuus on kuitenkin se, että ensimmäiset kokeet sujuivat ihan kivasti kaikin puolin. Sitten iski se paha kärpänen olkapäälle ja ohjaaja alkoi treenata liikaa, liian kireä pipo päässä ja liian kovalla paineella. SM-kokeet lähestyivät ja treenitahti kasvoi samaa vauhtia. Hankaluuksia ja stressiä treeniin teki luultavasti myös helmikuussa syntynyt ihmislapsi. Ylitreenaaminen aiheutti sitten sen, että SM kokeessa epäonnistuimme monessa asiassa. Ruu nollasi ruudun ja minä kaukokäskyt. Keskittyminen oli ihan hukassa ja valmistelevat jutut ennen kehiä jäi pois kokonaan. Pieni ihmislapsi oli pahoilla mielin juuri meidän omalla suoritusvuorolla, joten ehkäpä sekin vaikutti tilanteeseen. Kun kokonaisuutta miettii, niin EVL3 tulos oli oikein hyvä saavutus. Kisasta lähdettiin hyvillä mielin kotiin.

SM-kisojen jälkeen en osannut vieläkään höllentää treenejä ja löysätä pipoa. Tahkottiin menemään ja yliyrittäminen kostautui toisessa päätavoitteessamme, SNJ:n tokomestaruudessa. Ykköstulos sieltä hikisesti tuli, mutta en ollut ollenkaan tyytyväinen työskentelyymme. Tämän kokeen jälkeen jätettiin treenikentät hetkeksi lähes kokonaan. Odotin Ruulle juoksuja ja ajattelin, ettemme sen vuoksi pääse osallistumaan piirinmestaruuteen. Juoksuja ei sitten kuulunut ja piti sitten muutama hassu treeni tehdä noin viikko ennen koetta. Ja me loistettiin kokeessa. Ruu oli ihan lentoon lähdössä ja tämä koe oli täynnä sitä fiilistä! Laitoimme todellakin parastamme, niin helposti ja luonnollisesti. Suorituksemme riitti tällä erää hopealle, sillä ohjaaja ei keskittynyt enää viimeisessä liikkeessä (kaukokäskyissä) ja yhteen vaihtoon kaksoiskäsky, eli -2p ja lopputuloksesta -8p. Yhteensä saimme kuitenkin kauden parhaat pisteemme, 305,5p. Todella hieno koe meiltä.

Tätä kirjoittaessa meillä on kisattuna uusilla säännöillä kolme koetta, joista kaksi EVL1- tulosta plakkarissa. Tavoitteena siintää tämän vuoden SM-kotikisat. Yhdestä asiasta aion pitää kiinni tällä kertaa. Pipo ei kiristy missään vaiheessa treenikautta. Rentoja treenejä toivottelemme kaikille!

– Maarit

Naisten haulikkoammuntailta

Helteisenä tiistai-iltana 31.5.2016 Valkolan ampumaradalle Laukaaseen kokoontui kymmenhenkinen naisporukka vahvistettuna muutamalla nuorison edustajalla. Kyseessä oli Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen järjestämä naisten ampumailta. Ilmassa oli jännityksen tuntua, monelle tapahtuma oli ensimmäinen kosketus oikealla aseella ampumiseen.

IMG_2928Kouluttajana toimi Valkolan Jahdin Aki Salminen. Aki painotti erityisesti turvallisuutta aseiden kanssa ja vastaili mielellään myös niihin tyhmiin kysymyksiin (joita kuulemma ei ole olemassakaan). Aloitimme ampumalla maassa oleviin pahvitauluihin mistä saimme ensimmäisen kokemuksen siitä, miten asetta pidetään oikeassa asennossa ja miten tähtäys toimii. Jännitys ennen ensimmäistä laukausta oli kova, potkaiseeko se nyt olkapään sijoiltaan? Ei potkaissut, kun asento oli oikea ja haulikonperä tiiviisti kiinni olkapäässä.IMG_2927

Ensimmäisen kierroksen jälkeen siirryimme ampumaan suoraan takaapäin tulevia kiekkoja. Helpoltahan se näyttää kun TV:stä katselee vaikka olympialaisia, ei se mitään urheilua edes ole! Tähtäilee vaan ja se on siinä. Tämä käsitys kaatui ensimmäisen neljän perättäisen laukauksen jälkeen, kädet tärisevät aseen pitämisestä ja keskittyminen herpaantuu pienestäkin häiriöstä. 4-6 laukausta putkeen alkoi olla se maksimi, ennen kuin vaihdettiin vuoro seuraavalle. Kerkesimme ampua noin 4 kierrosta per ampuja, itsellä saalis oli 3 osumaa noin 20 kiekosta. Ja ihmettelen kyllä niitäkin! Tunnelma oli mahtava, kaikki kannustivat toisiaan ja taputimme aina toisillemme kun joku osui kiekkoon. Sanoisin että kaikki arjen murheet kyllä unohtuivat tämän tapahtuman ajaksi.

Fiiliksistä päätellen meillä kaikilla oli todella kiva ilta! Nyt kun metsästysseurat ukkoutuvat ja jatkuvasti peräänkuulutetaan uusien jäsenien (ja varsinkin naisten) mukaantuloa, tämä saattoi olla monelle jopa alkusysäys sinne perinteisen metsästyksen puolelle, koirathan meillä jo on!

IMG_2929Itse suoritin metsästäjäntutkinnon keväällä ja haaveena olisi jossain kohtaa päästä metsälle myös oman aseen kanssa. Toivon, ja puhun varmasti myös muiden osallistujien puolesta, että tällaisia tapahtumia järjestettäisiin lisää. Jos saamme lisää harrastajia myös käytännön metsälle, se palvelee varmasti myös koirapuolella. Iso kiitos K-S Nuuskuille ja mahtavalle kouluttajallemme Akille!

RYSSELI – RESSI

Koirien kanssa kisailu on mukavaa ja rentouttavaa. Niin – näinhän se silloin tällöin oikeasti on.

KaksosetAina ei kuitenkaan mene ihan putkeen. Vuoden 2016 IWT pidettiin Brysselissä maalis-huhtikuun vaihteessa. Olimme edustamassa Suomea siellä Team Finland 4 joukkueella. Olimme jo ajoissa varanneet lennot, vuokra-auton ja majapaikan. Vaikka emme tienneet edes pääsemmekö matkaan, koska vain kolme maapaikkaa oli luvattu. Eli itse kisaan pääsemisestä piti hieman stressata. Lisäksi yhden ohjaajamme selkäleikkaus ja siitä toipuminen nosti hieman hilsettä pintaan. Kun saatiin tieto, että päästään Free-Team joukkueena mukaan ja selkätoipilaskin jotenkin oli jaloillaan näytti hetken hyvältä.

Seuraavaksi joukkueemme narttujäsen juoksuili, minkä jälkeen se oli valeraskautensa kanssa ihan kuutamolla. Onneksi sen toimintakyky palaili pätkittäin. Asiat alkoivat näyttää hyvältä, kunnes hullut terroristit räjäyttivät reilua viikkoa ennen matkaamme Brysselin lentokentän, mihin meidän piti lentää. Alko painajaismainen pähkäily, että voiko sinne lentää vai ei. Lentoyhtiömme ei suostunut mihinkään järjestelyihin ennen kuin vajaa kaksi vuorokautta oli jäljellä lentoon. Tai olimmehan me ihmiset päästy jonnekin lentämään, mutta koirat eivät. Lopulta tuli lupa perua lennot ja saatiin vielä varattua lento just just Amsterdamiin koko joukkueellemme.

Pientä päänsärkyä meinasi aiheuttaa myös siirtyminen lentokentälle, kun kulkupeli oli vielä lähtöpäivää edellisenä päivänä autokorjaamolla. Onneksi Hietikot pistivät sen kuntoon, eikä tarvinnut edes paljoa polvillaan rukoilla. Lähtöaamuna yksi joukkueemme koirista oli jotenkin vatsa sekaisin, mutta se tiedettiin herkkävatsaiseksi ja arveltiin sen kyllä menevän ohi. Ei muuta kuin matkaan kohti lentokenttää. Kentällä, kun koirat olivat jo matkalla koneeseen meille ilmoitettiin , että koneen lähtö viivästyy reilusti, kun Pariisin lennonjohto on mennyt lakkoon ja Pariisin koneita menee Amsterdamiin, missä yllättäen ruuhka sen kuin kasvaa. Amsterdamissa saimme koiruudet haltuumme, mutta vatsavaivaiselta oli tullut ripuli boxiin, joten ”pienehkö ” siivoilu oli paikallaan.
Perillä Amsterdamissa olimme varanneet oikein ison farmarin, että varmasti mahdumme. Auto-vuokraamo ”ilahdutti” meitä antamalla käyttöömme upouuden mersufarmarin, kalliimman, mutta pienemmän. Lisäksi niin hienon, että hirvitti. Mm. spesiaalikeksintönä automaattivaihteisessa mersussa vaihteet oli sijoitettu oikeaan viikseen, missä kaikissa muissa autoissa on pyyhkijät. No – arvaatte varmaan , mitä tapahtui, kun alkoi sataa ! Mersu ja kyydissä olijat saivat kokea tämän kolme kertaa – onneksi niin auto kuin kyydissä olijatkin ovat vielä ehjiä.

Perillä Brysselissä soittelimme järjestäjille, jotta saataisiin jotain koiran mahaa rauhoittamaan. Resepti kirjoitettiin, mutta suuressa viisaudessamme emme heti sitä hakeneet, kun eri neuvojen perusteella saimme hankittua rohtoja , mitkä näyttivät vaikuttavan muuten reippaan, mutta vatsalöysällä olevaa koiraa auttavasti. Majapaikkamme oli oikein mukava paikka ja Belgialaisille majapaikoille epätyypillisesti saimme jopa ottaa koirat huoneisiimme. No, ensimmäisen illan (ennen rohtojen saamista) löysät kakat huoneeseen ja toisen ohjaajan koiran, ohjaajan poissa- ollessa pitämä laulukonsertti saattaa kyllä laittaa ko. vuokraajaa valitsemaan seuraavaksi yleis-Belgialaisen tylymmän – koiria ei sisälle linjan. Koirien ulkoilutus myöskin oli varsin rajattua, siellähän ei ole Suomen joka miehen oikeuksia maastossa liikkumisessa.

Varsinaiseen kisaan lähdettiin lauantaina varsin epävarmoilla fiiliksillä. Vatsaoireileva koira oli reipas ja oirehtiminen oli pääosin poissa. Jäljellä oli liikkumisen herkästi aktivoima kakkaamistarve, minkä todettuamme myös päätimme tämän kisakoiran osalta keskeyttää ensimmäisen tehtävän jälkeen. Järjestäjä antoi upeasti meidän kahdelle jäljelle jäävälle koirakolle luvan jatkaa kisaa . Luonnollisesti fiilis ei ollut kovinkaan korkealla, mutta kävimme elämämme kalleimmat ”treenit” läpi saaden kaikki damit talteen, mille koiramme lähetimme ja taistelimme kahden koiran pisteillä tasaisesti kolmen heikoimman kolmen koiran joukkueen kanssa sijoittuen lopulta toisiksi viimei-seksi.

Hyvääkin reissussa toki oli. Majapaikkamme oli hieno ja auto upea. Sää oli aivan mahtava, kisateh-tävät ja maastot olivat sopivan haastavia, järjestelyt sujuivat pääosin hienosti (ehkä opastus ja äänentoisto olisi vaatinut enemmän panostamista). Tunnelma tapahtumassa oli miellyttävän rento. Ruoka oli pääosin oikein hyvää. Lounasta tosin sai metsästää pitkään ja hartaasti (paikalliset eivät juuri harrasta ko. aikaan syömistä).

Kaiken kaikkiaan kuitenkin joukkueemme stressitaso ei juurikaan matkan aikana päässyt laske-maan , eikä tilannetta paljon parantanut viime hetken matkasuunnitelmiin tulleiden muutosten lisäkustannukset niin lentoihin, autonvuokraukseen kuin majoitusajan pidentymiseen liittyen. Spe-kuloitavaa jäi, sillä kolmannen koiran hyvillä pisteillä oltaisiin voitu olla samalla tasolla hienosti kisailleiden muiden suomalaisjoukkueiden (7., 9. ja 18.) kanssa. Lisäksi, kun viimein tajusimme hakea koiralle reseptilääkkeen, sen maha rauhoittui alle aikayksikön eli ????. Lääkettä sai myös matkaan sopivalla tavalla etsiä koko rahalla eli löysimme ensin 13 kiinni olevaa apteekkia, kunnes 14. toden sanoi. No- aina ei voi voittaa – ei edes joka toinen kerta. Ehkä opimme tästä jotain , ehkä emme. Kiitokset tukijoillemme, ja ei kun kohti uusia seikkailuja.Team Rysseli 2016

Matkaterveisin

Mika & Tsoni, Pekka & Dixie ja Elina & Mauri