Koirien kanssa kisailu on mukavaa ja rentouttavaa. Niin – näinhän se silloin tällöin oikeasti on.

Aina ei kuitenkaan mene ihan putkeen. Vuoden 2016 IWT pidettiin Brysselissä maalis-huhtikuun vaihteessa. Olimme edustamassa Suomea siellä Team Finland 4 joukkueella. Olimme jo ajoissa varanneet lennot, vuokra-auton ja majapaikan. Vaikka emme tienneet edes pääsemmekö matkaan, koska vain kolme maapaikkaa oli luvattu. Eli itse kisaan pääsemisestä piti hieman stressata. Lisäksi yhden ohjaajamme selkäleikkaus ja siitä toipuminen nosti hieman hilsettä pintaan. Kun saatiin tieto, että päästään Free-Team joukkueena mukaan ja selkätoipilaskin jotenkin oli jaloillaan näytti hetken hyvältä.

Seuraavaksi joukkueemme narttujäsen juoksuili, minkä jälkeen se oli valeraskautensa kanssa ihan kuutamolla. Onneksi sen toimintakyky palaili pätkittäin. Asiat alkoivat näyttää hyvältä, kunnes hullut terroristit räjäyttivät reilua viikkoa ennen matkaamme Brysselin lentokentän, mihin meidän piti lentää. Alko painajaismainen pähkäily, että voiko sinne lentää vai ei. Lentoyhtiömme ei suostunut mihinkään järjestelyihin ennen kuin vajaa kaksi vuorokautta oli jäljellä lentoon. Tai olimmehan me ihmiset päästy jonnekin lentämään, mutta koirat eivät. Lopulta tuli lupa perua lennot ja saatiin vielä varattua lento just just Amsterdamiin koko joukkueellemme.

Pientä päänsärkyä meinasi aiheuttaa myös siirtyminen lentokentälle, kun kulkupeli oli vielä lähtöpäivää edellisenä päivänä autokorjaamolla. Onneksi Hietikot pistivät sen kuntoon, eikä tarvinnut edes paljoa polvillaan rukoilla. Lähtöaamuna yksi joukkueemme koirista oli jotenkin vatsa sekaisin, mutta se tiedettiin herkkävatsaiseksi ja arveltiin sen kyllä menevän ohi. Ei muuta kuin matkaan kohti lentokenttää. Kentällä, kun koirat olivat jo matkalla koneeseen meille ilmoitettiin , että koneen lähtö viivästyy reilusti, kun Pariisin lennonjohto on mennyt lakkoon ja Pariisin koneita menee Amsterdamiin, missä yllättäen ruuhka sen kuin kasvaa. Amsterdamissa saimme koiruudet haltuumme, mutta vatsavaivaiselta oli tullut ripuli boxiin, joten ”pienehkö ” siivoilu oli paikallaan.
Perillä Amsterdamissa olimme varanneet oikein ison farmarin, että varmasti mahdumme. Auto-vuokraamo ”ilahdutti” meitä antamalla käyttöömme upouuden mersufarmarin, kalliimman, mutta pienemmän. Lisäksi niin hienon, että hirvitti. Mm. spesiaalikeksintönä automaattivaihteisessa mersussa vaihteet oli sijoitettu oikeaan viikseen, missä kaikissa muissa autoissa on pyyhkijät. No – arvaatte varmaan , mitä tapahtui, kun alkoi sataa ! Mersu ja kyydissä olijat saivat kokea tämän kolme kertaa – onneksi niin auto kuin kyydissä olijatkin ovat vielä ehjiä.

Perillä Brysselissä soittelimme järjestäjille, jotta saataisiin jotain koiran mahaa rauhoittamaan. Resepti kirjoitettiin, mutta suuressa viisaudessamme emme heti sitä hakeneet, kun eri neuvojen perusteella saimme hankittua rohtoja , mitkä näyttivät vaikuttavan muuten reippaan, mutta vatsalöysällä olevaa koiraa auttavasti. Majapaikkamme oli oikein mukava paikka ja Belgialaisille majapaikoille epätyypillisesti saimme jopa ottaa koirat huoneisiimme. No, ensimmäisen illan (ennen rohtojen saamista) löysät kakat huoneeseen ja toisen ohjaajan koiran, ohjaajan poissa- ollessa pitämä laulukonsertti saattaa kyllä laittaa ko. vuokraajaa valitsemaan seuraavaksi yleis-Belgialaisen tylymmän – koiria ei sisälle linjan. Koirien ulkoilutus myöskin oli varsin rajattua, siellähän ei ole Suomen joka miehen oikeuksia maastossa liikkumisessa.

Varsinaiseen kisaan lähdettiin lauantaina varsin epävarmoilla fiiliksillä. Vatsaoireileva koira oli reipas ja oirehtiminen oli pääosin poissa. Jäljellä oli liikkumisen herkästi aktivoima kakkaamistarve, minkä todettuamme myös päätimme tämän kisakoiran osalta keskeyttää ensimmäisen tehtävän jälkeen. Järjestäjä antoi upeasti meidän kahdelle jäljelle jäävälle koirakolle luvan jatkaa kisaa . Luonnollisesti fiilis ei ollut kovinkaan korkealla, mutta kävimme elämämme kalleimmat ”treenit” läpi saaden kaikki damit talteen, mille koiramme lähetimme ja taistelimme kahden koiran pisteillä tasaisesti kolmen heikoimman kolmen koiran joukkueen kanssa sijoittuen lopulta toisiksi viimei-seksi.

Hyvääkin reissussa toki oli. Majapaikkamme oli hieno ja auto upea. Sää oli aivan mahtava, kisateh-tävät ja maastot olivat sopivan haastavia, järjestelyt sujuivat pääosin hienosti (ehkä opastus ja äänentoisto olisi vaatinut enemmän panostamista). Tunnelma tapahtumassa oli miellyttävän rento. Ruoka oli pääosin oikein hyvää. Lounasta tosin sai metsästää pitkään ja hartaasti (paikalliset eivät juuri harrasta ko. aikaan syömistä).

Kaiken kaikkiaan kuitenkin joukkueemme stressitaso ei juurikaan matkan aikana päässyt laske-maan , eikä tilannetta paljon parantanut viime hetken matkasuunnitelmiin tulleiden muutosten lisäkustannukset niin lentoihin, autonvuokraukseen kuin majoitusajan pidentymiseen liittyen. Spe-kuloitavaa jäi, sillä kolmannen koiran hyvillä pisteillä oltaisiin voitu olla samalla tasolla hienosti kisailleiden muiden suomalaisjoukkueiden (7., 9. ja 18.) kanssa. Lisäksi, kun viimein tajusimme hakea koiralle reseptilääkkeen, sen maha rauhoittui alle aikayksikön eli ????. Lääkettä sai myös matkaan sopivalla tavalla etsiä koko rahalla eli löysimme ensin 13 kiinni olevaa apteekkia, kunnes 14. toden sanoi. No- aina ei voi voittaa – ei edes joka toinen kerta. Ehkä opimme tästä jotain , ehkä emme. Kiitokset tukijoillemme, ja ei kun kohti uusia seikkailuja.

Matkaterveisin

Mika & Tsoni, Pekka & Dixie ja Elina & Mauri