Yhdistyksen noutotreenit alkavat keskiviikkona 7.5. klo 18 Ankeriasjärvellä ja ohjattu koulutus on tarkoitettu pennuille ja aloitteleville koirakoille. Ikärajaa koulutukselle ei ole, joten rokotetun pennun kanssa voi tulla tutustumaan treeneihin. Paikalle ovat tervetulleita myös jo pidemmälle ehtineet koirakot, jotka voivat sitten paikan päällä muodostaa omat ryhmänsä ja treenata ilman varsinaista kouluttajaa. Tilaa Ankeriasjärvellä riittää kyllä kaikentasoisille ryhmille. Nämä iltaisin tapahtuvat parin tunnin koulutukset tulevat sisältämään niin yksilö- kuin porukkatreeniäkin koirien tason mukaan jaoteltuna. Treenejä tehdään pellolla, lähimetsikössä ja tietysti myös kesän lämmetessä käytetään vesialuettakin hyväksi. Kerran tai kaksi kertaa kuussa pidämme halukkaille riistatreeniä.
Noutotreeneissä olisi hyvä olla jo heti alkuun mukana pilli sekä noutajatalutin. Omia dameja ei tarvitse koulutukseen tulevien ottaa mukaan, mutta jo pidemmälle ehtineet käyttävät omia ”noudettavia” näissäkin treeneissä. Yhdistyksen tarvikemyynnistä saa tarvittaessa ostaa puuttuvia treenitarvikkeita, eli esim. pillejä, noutajataluttimia ja dameja.
Tänä kesänä pidämme taukoa ohjatuista treeneistä heinäkuun. Samoin helatorstain WT:tä edeltävänä keskiviikkona (28.5.) ei järjestetä ohjattua treeniä. Tänä aikana on kuitenkin tarkoitus treenata yhdessä normaalisti keskiviikkoisin klo 18 eli Ankeriasjärven treenimaastoissa törmäät treenikavereihin melko varmasti ”lomankin” aikana!
HUOM! Yhdistyksemme ainoa maanomistajan kanssa sovittu treenipaikka on Ankeriasjärvi. Lisäksi talvisaikaan keskiviikkoiltaisin on käytössä Polleparkin parkkipaikka. Jyväskylän ympäristössä ei ole muita paikkoja sovittuna yhdistyksen nimissä!