Pikkujoulut peruttu

Valitettavasti vallitsevan koronatilanteen vuoksi yhdistyksemme hallitus on päättänyt, että emme järjestä tänä vuonna yhdistyksen pikkujouluja.

Yhdistyslaissa määritelty syyskokous kuitenkin järjestetään 30.11.2020 klo 18.30 alkaen turvallisuusasiat huomioiden.

Seuraamme tilanteen kehitystä ja ohjeistusta kokoontumisten järjestämisestä, sekä tiedotamme asiasta vielä lähempänä. Kokoukseen on joka tapauksessa tulossa etäosallistumismahdollisuus. 

Pikkujouluruokailu on perinteisesti ollut palkinto yhdistyksemme tapahtumissa vuoden aikana talkoilleille henkilöille. Tänä vuonna palkitsemme toiminnan järjestämiseen osallistuneet henkilöt kiitoslahjalla. Tästäkin lisää tietoa myöhemmin.

Valiokuksien haku

Taas on aika hakea Valiokuksia!

Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys muistaa jäsentensä noutajien valioitumisia valiokuksalla. Jos noutajasi on saavuttanut kuluvan vuoden aikana Kennelliiton hyväksymän FI-valionarvon, voit anoa valiokuksaa hienosta saavutuksestanne.

Hakemuksia voi lähettää 8.11.2020 asti joko sähköpostilla sihteeri@ksnoutajakoirayhdistys.net tai postitse osoitteeseen: Miia Lehtinen, Viisukuja 5, 41400 Lievestuore.

Valiokuksat jaetaan yhdistyksen syyskokouksessa maanantaina 30.11.2020 klo 18.30. Lisätietoa kokouksesta tulee lähempänä mainittua ajankohtaa. Tulethan noutamaan kuksasi paikan päälle. Emme postita kuksia jälkikäteen. Hakemuksessa tulee olla koirasi tiedot, koiran kutsumanimi, oma nimesi, sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi. Mikäli Kennelliiton tietokannassa on tieto valioitumisesta ja siihen johtaneista tuloksista, hakemukseen riittää linkki tietokantaan koirasi tietoihin (tai koiran rekisterinumero). Mikäli tietokannassa ei kaikkia tietoja vielä ole, tulee tarvittavat todisteet lähettää hakemuksen mukana joko skannattuina tai perinteisellä postilla.

Rally-tokokursseja

Keski-Suomen noutajakoirayhdistys tarjoaa jäsenilleen rally-tokokursseja. Kurssit pidetään Lauka-hallissa (Tikkutehtaantie 51, 40800 Jyväskylä) lauantaisin klo. 14:00-15:00. Kouluttajan toimii Saara Dufva. Alkeiskurssin hinta 30€ ja jatkokurssi 20€.

Rally-toko alkeiskurssi 3.10., 31.10., 14.11. ja 28.11. Kurssilla opetellaan rally-tokon perusasioita ja yksittäisiä kylttitehtäviä.

Rally-toko jatkokurssi 23.1. ja 6.3. Lyhytkurssi on tarkoitettu koirakoille, joilla on jo käsitystä rally-tokon perusteista sekä alokasluokan tehtävistä. Kurssikerroilla harjoitellaan kokonaisia ratasuorituksia.

Rajoitus 6 koiraa / kurssi Ilmoittautuminen alkeiskurssille viimeistään 30.9., jatkokurssille viimeistään 31.12 spostilla saara.dufva@gmail.com. Huomioithan, että ilmoittautuminen on sitova.

Pentutreenit

Keski-Suomen noutajakoirayhdistys järjestää pentutreenit pe 25.9 ja ke 30.9.

Pentutreenit on tarkoitettu aivan juniori-ikäisille noutajan aluille. Pentutreeneissä pennuille tarjotaan sosiaalisia tilanteita sekä annetaan eväitä tulevaan noutajan kanssa touhuamiseen.

Tarjolla kaksi eri ryhmää (max 4 koiraa / ryhmä)

  • PikkuPennut 4-6kk.
    • Pe 25.9. klo 17:00-18:00
    • Ke 30.9. klo 17:00-18:00
  • IsotPennut 6-9 kk
    • Pe 25.9. klo 18:00-19:00
    • Ke 30.9. klo 18.00-19:00

Yhden treenikerran maksu on 5€.

Treenit järjestetään Kesi-Suomen kennelkerhon tiloissa (Kuormaajantie 19b).

Ilmoittautuminen parviainen_niina@outlook.com  

Ilmoita mihinkä ryhmään olet tulossa, omat yhteystiedot sekä voit kertoa lyhyesti koirasta.

Ilmoittautuminen kesän 2020 vesipelastusryhmään

Ilmoittautuminen kesän 2020 vesipelastusryhmään on nyt käynnissä!

Valmistaudumme vesipelastuskauden alkamiseen ottamalla ilmoittautumisia vastaan!

Treenaamme läpi kesän kaksi kertaa viikossa, ma / to klo 17.30-21.00 Ankeriasjärvellä. Aloitamme kesäkuun alussa ja jatkamme elo-syyskuulle. Osallistujarajoitus max. 8 koiraa/treenit. Tarkemmat toimintaohjeet treeneihin saatte sähköpostitse.

Toiminta on tarkoitettu Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen jäsenille ja heidän noutajarotuisille koirilleen. Vaatimuksena harrastuksen aloittamiseksi on koiralle vähintään 8 kk:n ikä ja uintitaito.

Treeniryhmään osallistuminen edellyttää koiran perushallintaa, aiempaa kokemusta lajista sekä sitoutumista treeneihin, sillä kyseessä on ryhmässä tapahtuva laji, jota ei voi yksin täysipainoisesti treenata.

Kausimaksu vuonna 2020 on 60€. Saman talouden toinen koira 20€.

Ilmoittautuminen 29.5. mennessä osoitteeseen kirsi.kansanoja@gmail.com (ilmoita omat yhteystietosi, koiran nimi, rotu, ikä sekä oletko jäsen/ei jäsen). Saat vastausviestissä maksuohjeet.

 

Et vielä jäsen/jäsenyys passivoitu?

Ota yhteyttä jasensihteeri@ksnoutajakoirayhdistys.net

 

Kiinnostuitko lajista?

Tervetuloa rantaan tutustumaan! Ota yhteyttä vepe@ksnoutajakoirayhdistys.net

Keskiviikkokoulutukset

Nome-alkeet koulutusta tarjolla parittomien viikkojen keskiviikko-iltaisin klo 18-20 Ankeriasjärvellä 6.5. alkaen. (6.5., 20.5., 3.6. jne, jatkuu toivottavasti syksyllekin).

Treenit tehdään koirakkojen tason mukaisesti, taipumuskoe olisi hyvä olla suoritettuna, mutta ei välttämätöntä. Koiran on kuitenkin pysyttävä kohtuullisesti ohjaajan hallinnassa, tulla kutsusta luokse ja noutaa dummyä. Ei erillistä ilmoittautumista.

Lisätietoja nome@ksnoutajakoirayhdistys.net

Tiedote yhdistyksen järjestämien tapahtumien perumisesta 31.5.2020 saakka

Kaikki Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen tapahtumat perutaan 31.5.2020 saakka. Näitä ovat muun muassa mejä-luento 15.3., mölli-mocktrial 28.3., Kati Tuomisen koulutus 18.-19.4., taipparikurssi 27.4. alkaen sekä nome-alkeet 6.5. alkaen.

Viranomaisten, Suomen hallituksen ja Kennelliiton suositusten mukaisesti tulee rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja ja kokoontumisia koronaviruksen tartuntariskin vuoksi. Erityisen tärkeää tämä on riskiryhmiin kuuluvien suojelemiseksi. Tämän vuoksi noudatamme toiminnassamme THL:n määrittämiä hyviä toimintatapoja: vältetään kaikkia tilaisuuksia, joissa on paljon ihmisiä, emmekä järjestä ryhmäharrastuksia.

Tämän vuoksi myös Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen vuosikokous 26.3.2020 on peruttu. Uusi ajankohta päätetään, kun tilanne selkiytyy.

Maksetut osallistumismaksut palautetaan keskitetysti osallistujille mahdollisimman pian.

Lisätietoa Kennelliiton alaisten tapahtumien järjestämisestä koronavirusepidemiaan liittyen löydät alla olevien linkkien takaa:

https://www.kennelliitto.fi/…/kennelliitto-peruu-kaikki…

https://www.kennelliitto.fi/kysymyksia-ja-vastauksia-covid…

Pidetään huolta toisistamme!
Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen hallitus

Joukkuevalinnat Mäntän Talvinomeen sekä Pirkan Dameihin on tehty.

Joukkuevalinnat Mäntän Talvinomeen sekä Pirkan Dameihin on nyt tehty.

Mäntän Talvinomessa 14.3.2020 yhdistystä edustavat:

Hanna Rajala ja kultainennoutaja Kerttu,
Laura Richter ja labradorinnoutaja Metka sekä
Varpu Kuutti ja labradorinnoutaja Harmi

Pirkan Damien 4.4.2020 joukkueessa ovat:

Mika Toskala ja sileäkarvainen noutaja Vinski,
Tuula Halonen ja labradorinnoutaja Arla ja
Tiina Saarinen ja labradorinnoutaja Voltti

Päivitämme joukkueitten kuulumisia tapahtumapäivinä, pysy siis kuulolla!

Onnea ja mukavaa koepäivää kaikille osallistujille!

Kati Tuomisen nome-koulutus 18.-19.4.2020

Kati Tuomisen nome koulutus järjestetään Kaipion tilalla Laukaan Valkolassa. Os. Kaipiontie 21, 41360 Valkola

Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti yhdistyksen jäsenille.

Koulutus tapahtuu kuuden koirakon tasoryhmissä. Kesto n.3 tuntia.
Hinta 50 euroa/koirakko
Kuunteluoppilaat 10 euroa.

Yhdistys haluaa tukea viime vuonna 2019 kouluttaneita jäseniään, joten viime vuonna nome tmk kursseilla ym. kouluttaneet saavat etua koulutuksesta seuraavasti:
2 x kouluttaneet saa koulutuksen puoleen hintaan (25 euroa).
4 x kouluttaneet saa koulutuksen ilmaiseksi.

Ilmoittaudu Katjalle sähköpostilla 31.3 mennessä. Paikan varmistuttua saat maksuohjeet ja ryhmän alkamisajan.

Ryhmät alustavasti molempina päivinä niin, että aamupäivällä on alo/avo ja iltapäivällä avo/voi.
Jos jollain tasolla on kysyntään enemmän voidaan ryhmiä vielä muuttaa.

Laita ilmoon oma ja koirasi nimi, taso ja päivä/päivät milloin voit osallistua. Laita myös jos ajallisesti et pysty osallistumaan kuin aamu tai iltapäivään. Laita ilmoon myös suorittamasi koulutuskerrat.
Koulutukseen ei kuulu ruokailua, joten halutessasi voit ottaa omat eväät mukaan. Paikalla löytyy wc.

Ilmoittautumiset ja lisäkysymykset sähköpostiin katjakaipio(ät)hotmail.com

HUOM! Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ryhmittäin. Koska jokaiseen ryhmään mahtuu vain 6 koirakkoa olethan nopea😊

Taipparikurssi

Taipparikurssi alkaa luennolla ma 27.4. klo 18-20, jonka pitää tuomari Mika Toskala.

Paikka luennolle on K-Sn Kennelpiirin toimintakeskuksella, Rokkakankaantie 9, Laukaa. Kurssille mahtuu 20 koirakkoa ja hinta on 25€/koira.

Treenikerrat koirien kanssa ovat: 12.5, 14.5, 19.5 ja 21.5 iltaisin klo 17-20 Ankeriasjärven treenialueella. Kurssia varten koiran tulisi tulla kutsuttaessa luokse ja noutaa dummyä. Kurssin jälkeen pidämme erillisen möllitaipparin, jonne kurssilaiset ovat etusijalla.

Taipparikurssille ilmoittautuminen nettilomakkeella: https://ksnoutajat.nettilomake.fi/form/7597?fbclid=IwAR1F0Lo0WNsFx0viy7yyd0tBpCF-7NjmrJyWkhqfLX2vRtarpRhzNSughIE

Talvinomen ja Pirkan Damien edustajat etsinnässä

Lähde edustamaan yhdistystä Talvinomeen 14.3. Korpilahdelle tai Pirkan Dameihin 4.4. Hauholle.

Yhdistys sponsoroi molempiin tapahtumiin yhden joukkueen, joka sisältää 3 koirakkoa. Ilmoita halukkuutesi edustaa yhdistystä nome@ksnoutajakoirayhdistys.net . Nopeat syö hitaat viimeinen ilmottautuminen Talvinomeen 29.2. ja Pirkan Dameihin 16.3.

Katso lisätietoja tapahtumista niiden omilta facebook sivuilta tai SNJ:n koekalenterista.

Valiokuksien haku

Taas on aika hakea Valiokuksia!

Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys muistaa jäsentensä noutajien valioitumisia valiokuksalla. Jos noutajasi on saavuttanut kuluvan vuoden tai vuoden 2019 aikana Kennelliiton hyväksymän FI-valionarvon, voit anoa valiokuksaa hienosta saavutuksestanne.

Hakemuksia voi lähettää 1.3.2020 asti joko sähköpostilla sihteeri@ksnoutajakoirayhdistys.net tai postitse osoitteeseen: Miia Lehtinen, Viisukuja 5, 41400 Lievestuore.

Valiokuksat jaetaan yhdistyksen vuosikokouksessa torstaina 26.3.2020 klo 19.00 Keski-Suomen Kennelpiirin tiloissa Laukaassa. Tulethan noutamaan kuksasi paikan päälle. Emme postita kuksia jälkikäteen.

Hakemuksessa tulee olla koirasi tiedot, koiran kutsumanimi, oma nimesi, sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi. Mikäli Kennelliiton tietokannassa on tieto valioitumisesta ja siihen johtaneista tuloksista, hakemukseen riittää linkki tietokantaan koirasi tietoihin (tai koiran rekisterinumero). Mikäli tietokannassa ei kaikkia tietoja vielä ole, tulee tarvittavat todisteet lähettää hakemuksen mukana joko skannattuina tai perinteisellä postilla.