Vuoden 2015 koirien esittelyä

Vuoden VEPE-tulokas Tiitulan Juhannusneito ”Nano”

nano-vepeOnnellisena kävin pokkaamassa vuoden 2015 VEPE-tulokas palkinnon. Tämä muistaminen tuntui siksikin niin mukavalta, koska kyseessä on meille niin tärkeä harrastus. Nano aloitti VEPE-uransa nuorena, alle vuoden ikäisenä koirana. Ensimmäisen kesän harjoittelimme ja ihmettelimme yhdessä VEPEn saloja. Heti kuitenkin oli selvää, että oma laji oli löytynyt. Nano työskenteli mielellään ja ohjaajalla oli kivaa. Siihen vaikutti koiran tyytyväisyyden lisäksi mukava treeniporukka ja ilmapiiri. Suurkiitos siitä ihanille treenikavereille ja erityisesti mahtaville ohjaajille!

Olemme nyt kerenneet harjoitella kolme kesää ja Nano on täyttänyt jo kolme vuotta. Toisena kesänä, vuonna 2015, aloitimme kisaamisen. Saimme SOVEn läpi ensimmäisellä yrittämällä, joka tuntui huojentavalta. Yrittämisen rajaaminen kahteen kertaan loi itselleni ylimääräisiä paineita. Tämän jälkeen saimme myös toiset tarvittavat kaksi ykköstulosta alokasluokassa ja siirryimme avoimeen luokkaan. Emme ole kuitenkaan vielä päässeet starttaamaan avoimessa luokassa.

Eniten VEPEssä haastaa oman mielikuvituksen rajallisuus treenatessa. Miten tehdä treeneistä monipuolisia ja hauskoja sekä riittävän vaihtelevia? Itse syyllistyn usein siihen, että harjoittelen liikkeitä liian koemaisesti ja aina samalla tavalla. Tästä syystä olenkin kokenut, että osallistumisemme vuosittaiselle VEPE-leirille on antanut mukavan lisämausteen harrastamiselle. Sieltä olen aina saanut uusia ideoita ja ajatuksia, ihan jo harrastusmaiseman ja uusien ihmisten myötä.

Tämän kesän meille hiljaisempi kausi alkaa olla pikku hiljaa ohi, mutta odotan jo nyt innolla, millaisia mahdollisuuksia ensi kesä tuo tullessaan. Uudet säännöt haastavat meidät VEPEilijät, mutta otamme haasteen ilolla vastaan. Mukavia treenipäiviä kaikille Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen jäsenille!

Mira Tasanen

Vuoden 2015 WT-pistesieppari Varjoahon Wallander ”Ricky”

rickywtRickyn ja minun ensimmäinen wt-koe oli Kurikassa 25.4.2015, sieltä napsahti Alo 1 85 p. sekä luokkavoitto. Sen kokeen innostamana jatkettiin Mikkeliin 1.5.2015 ja sieltä tuli tulokseksi toinen Alo 1 92 p. ja luokkavoitto. Nämä innoittivat starttaamaan useampaan otteeseen, jotta varmuutta ja koestartteja tulisi molemmille sekä koiralle, että ohjaajalle. Vuosi sujui hyvin. Nyt jatketaan koulutusta, haasteet ovat jo taas astetta kovempia. Ohessa tulokset kaudelta 2015. Kiitos Anne hienosta koirasta!! ja kiitos treenikavereille, ilman teitä olisi vaikea harrastaa.

NOWT AVO1 83 Hämeenlinna 31.10.2015 AHOLA PAULIINA
NOWT ALO2 84 Laukaa 17.7.2015 RONKAINEN REIMA
NOWT ALO0 48 Orimattila 27.6.2015 AHOLA PAULIINA
NOWT ALO1 89 Jyväskylä 14.5.2015 TENHUNEN MATTI
NOWT ALO1 92 Mikkeli 1.5.2015 UUSIMÄKI PEKKA
NOWT ALO1 85 Kurikka 25.4.2015 UUSIMÄKI PEKKA

Terveisin Mari Paananen ja Ricky

Vuoden 2015 Näyttelykoira Springlove’s X-mas Magic ”Kikka”

huuh12Minulla on ilo ja kunnia kirjoittaa vuoden veteraani 2015 koirasta eli Kultaisestanoutaja tytöstä Springlove’s X-mas Magic tuttavammin Kikka.

Upeaa on omistaa ensimmäinen oma kasvattini joka on voittanut myös meidän yhdistyksen vuoden kaunein pentu kiertopalkinnon aikoinaan.

Kikka on teräs mummo ja nuoremmilla on työtä pysytellä veteraanin matkassa. Mummo jäikin näyttelyistä eläkkeelle tammikuussa 2016 ja näin antoi tilaa nuoremmille kehiin. Me nautitaan luonnosta, yhdessä olosta sekä reeneistä kotona omaksi ja koiran iloksi.

Toivon monia yhteisiä vuosia vielä tämän hurmaavan neidin seurassa ja toivotamme paljon menestystä kaikille varsinkin veteraani ikäisille karvakamuille.

Kiitollisin terveisin: Suvi Vessari ja Kikka

Vuoden 2015 NOME-koira ja Aktiivipari FI KVA Rushbrigg Norton ”Tsoni”

tsoniTsonin kanssa vuosi 2015 sujui tasaisen hyvin kaikissa lajeissa (NOME –A , NOME –B ja WT). Niinpä sitä tuli startteja joka lajissa.

Kohokohtana luonnollisesti Keski-Suomen kennelpiirin piirinmestaruus.

Tsonin kanssa on niin mukava starttailla, kun se on aina innokas yrittämään parhaansa, joten vaikka ikääkin alkaa tulla niin taidetaanpa vielä jatkaa karkeloihin osallistumista.

t. Mika Lappalainen

Vuoden 2015 NOME-tulokas Watermark’s Texas Hold’em ”Missy”

missyKoepuolella Missin kanssa oli tarkoitus starttailla 2015 enempi NOM-B kokeissa.

Tulihan noita sitten startteja kaikissa luokissa taippareissa, alo-, avo- ja voi-luokassa. Ja hyvin startit menivät. En voi muuta olla kuin tyytyväinen.

Missi on luonteeltaan varsin ihmisrakas ja välillä jopa varsinainen ”lapanen”. Metsästystilanteissakin taitoja tuli punnittua ja hyväksi havaittiin.

Vielä en pysty sanomaan, mihin Missin taidot ja ennen kaikkea pää tulevat riittämään koepuolella. Tällä hetkellä näyttää kohtuullisen hyvälle, mutta aika näyttää, kun pää kasvaa ja henkinen kapasiteetti lisääntyy.

Syysterveisin Esa & Missy

Vuoden 2015 VEPE-koira Maplefox Crazy Catcher ”Heta”

hetaNovascotiannoutaja narttu, syntynyt 30.7.2011
omistaja Aija Pekkanen

Koetulokset
AVO 3 67 p. 27.6.2015 Jyväskylä tuomarina Heli Ronkainen
AVO 2 87 p. 28.6.2015 Jyväskylä tuomarina Heli Ronkainen
AVO 1 100p. 7.7.2015 Pieksämäki tuomarina Heli Ronkainen
AVO 1 92 p. 11.7.2015 Virrat tuomarina Monica Lindroos
AVO 3 72 p 29.8.2015 Uurainen tuomarina Jyrki Heino
AVO 1 99 p 30.8.2015 Uurainen tuomarina Jyrki Heino

Kisaamisen Hetan kanssa aloitimme 2014. Jo ensimmäisenä vuonna Heta osoitti olevansa ”vesipeto” ja saavutti vuoden tulokas tittelin. Vuonna 2015 jatkettiin siitä mihin 2014 jäätiin ja selitimme AVO- luokan ja siirryimme VOI- luokkaan.

Heta nauttii Vepeilystä ja on aina valmis tekemään mitä siltä pyydetään. Heta on herkkä koira, niinpä ohjaajalta vaaditaan hellää otetta tämän ”prinsessan” kanssa.

Aija Pekkanen

VEPE-koe Keuruu 18.-19.6.

Ylituomari Jyrki Heino, palkintotuomari Liina Lehtonen

Lauantai 18.6.

lbnu Strongline’s Mr Bean ”Pekka”, ohj. Anita Saloranta , 100 p / SOVE1 -> siirto ALO

sknn Omskakas Omkring ”Tesma”, ohj. Tytti Hirvenlahti, 96 p / SOVE1 -> siirto ALO

bpkn Off Line’s First Step ”Oona”, ohj. Anna Kämäräinen, 89 p / ALO2

bpku Ikimuiston Ruutitynnyri ”Neo”, ohj. Anu Karvonen, 75 p / ALO3

lbnn Sesat ”Ruusa”, ohj. Roosa Hentunen, 75 p / ALO3

nfn Haumean Vappuheila ”Riitu”, ohj. Pirkko Emaus, 70 p / ALO3

nfn Wood Bear Littlebit Sugar ”Kidi”, ohj. Tiina Koivula, OHJ.KESK. / ALO-

knn Misstep’s Itchycoo ”Elli”, ohj. Marjo Rajala, 75 p / AVO3

lbnu Strongline’s Yuppy ”Kaapo”, ohj. Anita Saloranta, 75 p / AVO3

nsnn Maplefox Crazy Catcher ”Heta”, ohj. Aija Pekkanen, OHJ.KESK. / VOI-

knn Perfect Beast Eternal Queen ”Tilda”, OHJ.KESK. / VOI-

Sunnuntai 19.6.

knu Northborn Tropical Punch ”Manu”, ohj. Pia Kemiläinen, 75 p / SOVE1 -> siirto ALO

akkn Rosebay Found Star ”Mimmi”, ohj. Saila Tiainen, 71 p / SOVE1 -> siirto ALO

sknn Omskakas Omkring ”Tesma”, ohj. Tytti Hirvenlahti, 100 p / ALO1

brnpku Mettänpeikon Jekku Pantteri ”Nuutti”, ohj. Tiina Pöyhönen, 97 p / ALO1

bpku Ikimuiston Ruutitynnyri ”Neo”, ohj. Anu Karvonen, 80 p / ALO2

lbn Sesat ”Ruusa”, ohj. Roosa Hentunen, 75 p / ALO3

nfn Haumean Vappuheila ”Riitu”, ohj. Pirkko Emaus, 63 p / ALO

knu Noudon Do the Running ”Dani”, ohj. Jari Hyvärinen, OHJ.KESK. / ALO-

lbn Strongline´s Penny Lane ”Toini”, ohj. Maria Nokso, 90 p / AVO1 -> siirto VOI

knu Gladtail Quaterback ”Roope”, ohj. Kirsi Liukkunen, 75 p / AVO3

knn Misstep’s Itchycoo ”Elli”, ohj. Marjo Rajala, 75 p / AVO3

lbn Kaakaotassun Aamuvirkku ”Aamu”, ohj. Jaana Hakala, 50 p / AVO

bcn Frosty Field’s Factorial Design ”Pipsa”, ohj. Anna Savolainen, 80 p / VOI2

lbn Läppiksen Corinna Paulaner ”Kaiya”, ohj. Minna Ylinen, OHJ.KESK. / VOI-

Naisten haulikkoammuntailta

Helteisenä tiistai-iltana 31.5.2016 Valkolan ampumaradalle Laukaaseen kokoontui kymmenhenkinen naisporukka vahvistettuna muutamalla nuorison edustajalla. Kyseessä oli Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen järjestämä naisten ampumailta. Ilmassa oli jännityksen tuntua, monelle tapahtuma oli ensimmäinen kosketus oikealla aseella ampumiseen.

IMG_2928Kouluttajana toimi Valkolan Jahdin Aki Salminen. Aki painotti erityisesti turvallisuutta aseiden kanssa ja vastaili mielellään myös niihin tyhmiin kysymyksiin (joita kuulemma ei ole olemassakaan). Aloitimme ampumalla maassa oleviin pahvitauluihin mistä saimme ensimmäisen kokemuksen siitä, miten asetta pidetään oikeassa asennossa ja miten tähtäys toimii. Jännitys ennen ensimmäistä laukausta oli kova, potkaiseeko se nyt olkapään sijoiltaan? Ei potkaissut, kun asento oli oikea ja haulikonperä tiiviisti kiinni olkapäässä.IMG_2927

Ensimmäisen kierroksen jälkeen siirryimme ampumaan suoraan takaapäin tulevia kiekkoja. Helpoltahan se näyttää kun TV:stä katselee vaikka olympialaisia, ei se mitään urheilua edes ole! Tähtäilee vaan ja se on siinä. Tämä käsitys kaatui ensimmäisen neljän perättäisen laukauksen jälkeen, kädet tärisevät aseen pitämisestä ja keskittyminen herpaantuu pienestäkin häiriöstä. 4-6 laukausta putkeen alkoi olla se maksimi, ennen kuin vaihdettiin vuoro seuraavalle. Kerkesimme ampua noin 4 kierrosta per ampuja, itsellä saalis oli 3 osumaa noin 20 kiekosta. Ja ihmettelen kyllä niitäkin! Tunnelma oli mahtava, kaikki kannustivat toisiaan ja taputimme aina toisillemme kun joku osui kiekkoon. Sanoisin että kaikki arjen murheet kyllä unohtuivat tämän tapahtuman ajaksi.

Fiiliksistä päätellen meillä kaikilla oli todella kiva ilta! Nyt kun metsästysseurat ukkoutuvat ja jatkuvasti peräänkuulutetaan uusien jäsenien (ja varsinkin naisten) mukaantuloa, tämä saattoi olla monelle jopa alkusysäys sinne perinteisen metsästyksen puolelle, koirathan meillä jo on!

IMG_2929Itse suoritin metsästäjäntutkinnon keväällä ja haaveena olisi jossain kohtaa päästä metsälle myös oman aseen kanssa. Toivon, ja puhun varmasti myös muiden osallistujien puolesta, että tällaisia tapahtumia järjestettäisiin lisää. Jos saamme lisää harrastajia myös käytännön metsälle, se palvelee varmasti myös koirapuolella. Iso kiitos K-S Nuuskuille ja mahtavalle kouluttajallemme Akille!

RYSSELI – RESSI

Koirien kanssa kisailu on mukavaa ja rentouttavaa. Niin – näinhän se silloin tällöin oikeasti on.

KaksosetAina ei kuitenkaan mene ihan putkeen. Vuoden 2016 IWT pidettiin Brysselissä maalis-huhtikuun vaihteessa. Olimme edustamassa Suomea siellä Team Finland 4 joukkueella. Olimme jo ajoissa varanneet lennot, vuokra-auton ja majapaikan. Vaikka emme tienneet edes pääsemmekö matkaan, koska vain kolme maapaikkaa oli luvattu. Eli itse kisaan pääsemisestä piti hieman stressata. Lisäksi yhden ohjaajamme selkäleikkaus ja siitä toipuminen nosti hieman hilsettä pintaan. Kun saatiin tieto, että päästään Free-Team joukkueena mukaan ja selkätoipilaskin jotenkin oli jaloillaan näytti hetken hyvältä.

Seuraavaksi joukkueemme narttujäsen juoksuili, minkä jälkeen se oli valeraskautensa kanssa ihan kuutamolla. Onneksi sen toimintakyky palaili pätkittäin. Asiat alkoivat näyttää hyvältä, kunnes hullut terroristit räjäyttivät reilua viikkoa ennen matkaamme Brysselin lentokentän, mihin meidän piti lentää. Alko painajaismainen pähkäily, että voiko sinne lentää vai ei. Lentoyhtiömme ei suostunut mihinkään järjestelyihin ennen kuin vajaa kaksi vuorokautta oli jäljellä lentoon. Tai olimmehan me ihmiset päästy jonnekin lentämään, mutta koirat eivät. Lopulta tuli lupa perua lennot ja saatiin vielä varattua lento just just Amsterdamiin koko joukkueellemme.

Pientä päänsärkyä meinasi aiheuttaa myös siirtyminen lentokentälle, kun kulkupeli oli vielä lähtöpäivää edellisenä päivänä autokorjaamolla. Onneksi Hietikot pistivät sen kuntoon, eikä tarvinnut edes paljoa polvillaan rukoilla. Lähtöaamuna yksi joukkueemme koirista oli jotenkin vatsa sekaisin, mutta se tiedettiin herkkävatsaiseksi ja arveltiin sen kyllä menevän ohi. Ei muuta kuin matkaan kohti lentokenttää. Kentällä, kun koirat olivat jo matkalla koneeseen meille ilmoitettiin , että koneen lähtö viivästyy reilusti, kun Pariisin lennonjohto on mennyt lakkoon ja Pariisin koneita menee Amsterdamiin, missä yllättäen ruuhka sen kuin kasvaa. Amsterdamissa saimme koiruudet haltuumme, mutta vatsavaivaiselta oli tullut ripuli boxiin, joten ”pienehkö ” siivoilu oli paikallaan.
Perillä Amsterdamissa olimme varanneet oikein ison farmarin, että varmasti mahdumme. Auto-vuokraamo ”ilahdutti” meitä antamalla käyttöömme upouuden mersufarmarin, kalliimman, mutta pienemmän. Lisäksi niin hienon, että hirvitti. Mm. spesiaalikeksintönä automaattivaihteisessa mersussa vaihteet oli sijoitettu oikeaan viikseen, missä kaikissa muissa autoissa on pyyhkijät. No – arvaatte varmaan , mitä tapahtui, kun alkoi sataa ! Mersu ja kyydissä olijat saivat kokea tämän kolme kertaa – onneksi niin auto kuin kyydissä olijatkin ovat vielä ehjiä.

Perillä Brysselissä soittelimme järjestäjille, jotta saataisiin jotain koiran mahaa rauhoittamaan. Resepti kirjoitettiin, mutta suuressa viisaudessamme emme heti sitä hakeneet, kun eri neuvojen perusteella saimme hankittua rohtoja , mitkä näyttivät vaikuttavan muuten reippaan, mutta vatsalöysällä olevaa koiraa auttavasti. Majapaikkamme oli oikein mukava paikka ja Belgialaisille majapaikoille epätyypillisesti saimme jopa ottaa koirat huoneisiimme. No, ensimmäisen illan (ennen rohtojen saamista) löysät kakat huoneeseen ja toisen ohjaajan koiran, ohjaajan poissa- ollessa pitämä laulukonsertti saattaa kyllä laittaa ko. vuokraajaa valitsemaan seuraavaksi yleis-Belgialaisen tylymmän – koiria ei sisälle linjan. Koirien ulkoilutus myöskin oli varsin rajattua, siellähän ei ole Suomen joka miehen oikeuksia maastossa liikkumisessa.

Varsinaiseen kisaan lähdettiin lauantaina varsin epävarmoilla fiiliksillä. Vatsaoireileva koira oli reipas ja oirehtiminen oli pääosin poissa. Jäljellä oli liikkumisen herkästi aktivoima kakkaamistarve, minkä todettuamme myös päätimme tämän kisakoiran osalta keskeyttää ensimmäisen tehtävän jälkeen. Järjestäjä antoi upeasti meidän kahdelle jäljelle jäävälle koirakolle luvan jatkaa kisaa . Luonnollisesti fiilis ei ollut kovinkaan korkealla, mutta kävimme elämämme kalleimmat ”treenit” läpi saaden kaikki damit talteen, mille koiramme lähetimme ja taistelimme kahden koiran pisteillä tasaisesti kolmen heikoimman kolmen koiran joukkueen kanssa sijoittuen lopulta toisiksi viimei-seksi.

Hyvääkin reissussa toki oli. Majapaikkamme oli hieno ja auto upea. Sää oli aivan mahtava, kisateh-tävät ja maastot olivat sopivan haastavia, järjestelyt sujuivat pääosin hienosti (ehkä opastus ja äänentoisto olisi vaatinut enemmän panostamista). Tunnelma tapahtumassa oli miellyttävän rento. Ruoka oli pääosin oikein hyvää. Lounasta tosin sai metsästää pitkään ja hartaasti (paikalliset eivät juuri harrasta ko. aikaan syömistä).

Kaiken kaikkiaan kuitenkin joukkueemme stressitaso ei juurikaan matkan aikana päässyt laske-maan , eikä tilannetta paljon parantanut viime hetken matkasuunnitelmiin tulleiden muutosten lisäkustannukset niin lentoihin, autonvuokraukseen kuin majoitusajan pidentymiseen liittyen. Spe-kuloitavaa jäi, sillä kolmannen koiran hyvillä pisteillä oltaisiin voitu olla samalla tasolla hienosti kisailleiden muiden suomalaisjoukkueiden (7., 9. ja 18.) kanssa. Lisäksi, kun viimein tajusimme hakea koiralle reseptilääkkeen, sen maha rauhoittui alle aikayksikön eli ????. Lääkettä sai myös matkaan sopivalla tavalla etsiä koko rahalla eli löysimme ensin 13 kiinni olevaa apteekkia, kunnes 14. toden sanoi. No- aina ei voi voittaa – ei edes joka toinen kerta. Ehkä opimme tästä jotain , ehkä emme. Kiitokset tukijoillemme, ja ei kun kohti uusia seikkailuja.Team Rysseli 2016

Matkaterveisin

Mika & Tsoni, Pekka & Dixie ja Elina & Mauri

VEPE-toimikunta tiedottaa 4/2016

Kesän 2016 VEPE-kausi lähestyy

On aika jälleen ilmoittautua tulevan kesän VEPE-ryhmiin. Sekä harrastusta jatkavien että alkeiskurssille haluavien tulee ilmoittautua, koska ryhmiin on rajoitettu osallistujamäärä.

Kesän treenit pyritään järjestämään touko-syyskuussa sään salliessa. Harjoittelu pyritään aloittamaan su 8.5. Ensi kesän harjoittelupaikka saattaa olla vaihteleva ranta, kuitenkin Jyväskylän lähiympäristössä.

Harrastaneiden treeniryhmä

  • Aikaisemmin VEPEä harrastaneille ja aiempina vuosina alkeiskurssin suorittaneille
  • Koiralla ja ohjaajalla on perustaidot lajista
  • Harjoitukset ovat ensisijaisesti itseohjautuvia, paikalla on kuitenkin aina vähintään yksi kouluttaja
  • Treenien ajankohta on sunnuntai-iltaisin klo 18 alkaen. Mikäli ryhmän koko on suuri, voidaan lisäksi järjestää treenit myös tiistai-iltaisin.

Alkeiskurssi

  • Uusille harrastajille, opetellaan lajin perustaidot
  • Yhteensä kuusi harjoittelukertaa touko-kesäkuussa sunnuntaisin klo 16:30-18
  • Alkeiskurssin jälkeen on mahdollisuus siirtyä harrastaneiden treeniryhmään loppukaudeksi
  • Osallistujarajoitus max. 12 koiraa, kurssi järjestetään mikäli ilmoittautuneita vähintään 6 kpl

Ilmoittautumiset

  • Kaikkiin treeniryhmiin ilmoittautuminen 30.4. mennessä sähköpostilla rajala.marjo@gmail.com
  • Ilmoittautuessa kerro koiran kutsumanimi, oma nimesi, sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi
  • Kausimaksu 40 € / koira, perheen 2. koira 30 € joka tulee maksaa kun ilmoittautumisesi on vahvistettu. Maksu maksetaan tilille FI8612813000201469 viitteellä 1300 ja maksusta on toimitettava kuitti sähköpostilla.

Muut kesän 2016 VEPE-tapahtumat

Yhteiset hallintatreenit järjestetään su 24.4., kouluttajana Tytti Hirvenlahti

  • Kilpailevien koulutusta järjestetään Keuruulla pe 10.6. (illalla) sekä la 11.6.

Kouluttajana Marja Ala-Nikkola Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksestä

  • Kaksipäiväiset VEPE-kokeet järjestetään Keuruulla la 18. – su 19.6.

Tapahtumien tarkemmat tiedot ilmoitetaan tapahtumakalenterissa, Facebookissa sekä Nimenhuudossa. Lisätietoja saat osoitteesta vepe@ksnoutajakoirayhdistys.net

Näyttelytoimikunnan uudet jäsenet

Helena Hillu

helenaOlen Helena Hillu ja ikivanha. Ensimmäinen noutaja tuli taloon lähes 17 vuotta sitten kun haimme mustan Emmi-tytön meille. Mukaan lähti myös siskonsa Elsa. Ja siitä se sitten lähti. Kiitokset ihanille kasvattajille Black Bet’sin Tarja ja Kirsti Pietiläiselle, jotka innostivat meidät noutaja-harrastuksen saloihin.

Tällä hetkellä meillä on kotona yhteensä kahdeksan koiraa, jotka kaikki ovat omia kasvatteja; Aina Ilona 12v, Helmi 10v, Jesse James 7v, Kusti Urmas 7v, Mieli Toivo 6v, Ozzy Einari 3v, Pakkas Raikas 3v ja Pyry Tuuli 3v. ja lisäksi tällä hetkellä huushollia sekoittaa 15. Rantakankaan pentue. Lisäksi ihanissa sijoituskodeissa asuu kolme pikkuneitiä.

Koiriemme kanssa harrastellaan lähinnä omaksi ja koirien iloksi näyttelyitä, noutojuttuja, mejää, tokoa ja pk lajeista hakua.

Heidi Salostie

heidiOlen 41 vuotias, kotoisin Laukaasta nyttemmin asustelen perheeni kanssa Äänekoskella. ensimmäinen Kultannen tuli minulle 1994 joka oli vain koti / surakoira. Minä kasvatan kultaisia Kennelnimellä Energy Magic. Minulla on ollut 4 pentuetta. kotona asustelee 3-4 kultaista joiden kanssa harrasta Näyttelyitä ja taipumuskoeterrniä vielä haaveena Nou1 saavuttaa.

Tokokärpäsiä, onko niitä?

Kyllähän minä lomamatkan jälkeisenä lauantaiaamuna 12.12. hetken ehdin pohtia, että mihinköhän sitä on tullut lupauduttua, kun noutajayhdistyksen järjestämiin tottelevaisuuskokeisiin itseäni herättelin. NOME-kokeissa olen jonkun kerran sihteerinä toiminut, mutta tokoilusta ymmärsin tasan sen verran, että tiesin olevani aivan kuutamolla. Mutta josko kokeiden näkeminen ihan livenä – ja vieläpä aitiopaikalta – auttaisi ymmärtämään, miten kaukana alokasluokan koestartista me tuon oman koiran kanssa olemme.

Koepaikalla oli aamusta monenlaista järjestelypuuhaa: missä koirat tekevät minkäkin ”rastin”, mistä opastetaan katsojat sisään, missä ilmoittaudutaan, missä voi lämmitellä koiraa, mihin laitetaan kunkin koiran omat noutokapulat koetta varten (ja miksi jokaisella ylipäätään on OMA kapula??), mihin laitetaan koirakkojen tiedot ja suoritusjärjestys näkyville, entäpä tulokset, missä on kahvia, mistä löytyvät vessat. Yksinkertaisia juttuja, mutta nopeasti aamu hujahti porukassa puuhaillessa.

Kokeen ajaksi pääsin sihteeriksi – onnekseni erittäin kokeneen ja hyvähermoisen konkarin tukemana. Yksin olisin ollutkin liemessä sen pöytäkirjapohjan kanssa! NOME-kokeiden suoritusta sanallisesti kuvailevia pöytäkirjoja tuomarin sanelusta täyttäneenä tokon koeluokkakohtaiset kupongit numeroineen, kertoimineen ja rasteineen olivat ensisilmäyksellä vähintäänkin eksoottisia. Mutta pesti oli kokeilemisen arvoinen – sihteerin pöydän takaa näin päivän kaikki suoritukset aivan aitiopaikalta ja sain myös hieman käsitystä siitä mistä pisteitä annetaan (tai siis vähennetään). Parasta päivässä oli kuitenkin ehdottomasti tunnelma: kaikki se koirien ohjaajien jännitys ennen suoritusta, koirien ilo ja into tehdä töitä ohjaajansa kanssa sekä yleisön ja toimitsijoiden vilpitön, myötäelävä jännitys kaikkien suorittajien ja heidän koiriensa puolesta. Kaikki eivät täysin onnistuneet suorituksissaan, mutta pääsimme näkemään myös paljon onnistumisia ja kerrassaan upeita suorituksia! Päällimmäisenä fiiliksenä itselle jäi vahva tsemppaus ja henkinen tuki koealueen viereltä kaikille osallistuneille koirakoille – toivottavasti hekin, joita oma suoritus tuntui kovasti jännittävän, aistivat sen. Omasta roolistani koepäivän sihteerinä taas ajattelen, että tällaisessa porukassa on helppoa olla aloittelija, kun konkarit ovat lähellä ja aina valmiita auttamaan. Ensi kerralla ehkä osaisin jopa tehdä jotain ihan oma-aloitteisestikin!

Kokeen jälkeen pääsin oman koirani kanssa vielä päivän tuomarin pitämään TOKO-koulutukseen viiden muun koirakon kanssa. Alkuun toki hieman arkailin, miten mahdamme koirani kanssa olla ihan hiukan eri sfääreissä voittajaluokissa kisaavien koirakoiden kanssa, mutta tunnelma koko koulutuksen ajan – kuten aiemmin kokeenkin aikana – oli erittäin hyvä. Jokainen sai yhtä paljon aikaa ja huomiota kouluttajalta, ja ohjausta ja vinkkejä juuri itselle ja omalle koiralle tärkeisiin ja tarkoituksenmukaisiin teemoihin. Hetkeäkään ei tuntunut, että olisin ollut taakkana muulle ryhmälle. Ja pakko sanoa, että opin vähintään yhtä paljon myös ihan vain katsomalla miten kokeneempien ja paljonkin kisanneiden koirien kanssa harjoitellaan. Ja luulen, että juuri sieltä se suurin anti ja innostus tulikin – usko siihen, että nämäkin ovat kaikki ihan harjoiteltavissa olevia juttuja!

En tiedä, onko tokokärpäsiä olemassa, mutta joku pieni ötökkä minuakin taisi päivän aikana puraista… Vähän harjoittelua alle ja luulen, että oma debyyttini TOKO-koeareenalla koittaa vielä tämän vuoden aikana. Ja tiedän myös kenelle suorituksesta täytyy sitten heti raportoida: tuon tokokoepäivän ihanille, kannustaville tukihenkilöilleni.

Hanna Rajala (rajalahakkinen@gmail.com)

Päätoimittajan pulinat

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Joulu ja joulunpyhät yllättivät meidät Damipostin toimituksessa, jonka vuoksi Vuoden 2015 viimeinen Damiposti julkaistaan poikkeuksellisesti vasta nyt tammikuussa. Mikäli vuoden viimeisen Damipostin pois jäänti aiheutti hämmennystä, pahoittelen sitä kovasti!

Resurssipulan vuoksi julkaisemme tulevana vuonna Damipostin 4 kertaa. Mikäli juuri sinulla olisi kiinnostusta tuottaa jäsenjulkaisuun materiaalia, niin ota yhteyttä damiposti@ksnoutajakoirayhdistys.net.

Vähäluminen alkutalvi on mahdollistanut monenlaiset koirien treenaamiset ulkona, mutta nyt näyttää vahvasti siltä, että talvi tuli vihdoinkin. Muistattehan pitää myös parhaan ystävänne lämpimänä näin pakkasilla.

Julkaisemme tässä ja seuraavassa Damipostissa yhdistyksen järjestämien kokeiden päivämääriä, pistäkääpä niitä siis kalenteriin ylös.

Treeni-intoa kaikille lajista riippumatta!

Emilia Pellonpää
päätoimittaja
p. 050 558 8455
damiposti@ksnoutajakoirayhdistys.net

Näyttelytoimikunta tiedottaa 1/2016

KV-Näyttelyn talkookaronkka

Karonkka pe 12.2.2016 klo 18 alkaen, Sokos Hotelli Paviljongin Trattoria ravintola, 2krs. Sitovat ilmoittautumiset Anulle 3.2 mennessä facen tai sähköpostin ( anu.silander@gmail.com ). Ilmoita samalla mahdolliset ruoka-aineallergiat. Tervetuloa!

Näyttelytalkoisiin osallistuneiden kesken arvottiin kaksi lahjakorttia kesän harrastuksiin ja ne voittivat Päivi Sopanen ja Tuija Aaltonen.

MEJÄ-toimikunta tiedottaa 1/2016

Vuoden 2016 Koepäivät

ke 15.6. Jyväskylän ymp., (1 tuomari, valmisjälkikoe, 120e) vastaavakoe toimitsija Tiia Pellonpää, ilmottautuminen: 23.5.-5.6. MAX 4 koiraa

Su 7.8., Multia (3 tuomaria, 60e), vastaaa koetoimitsija Emilia Pellonpää, ilmottautuminen: 11.7.-24.7. MAX 18 koiraa

Ke 17.8. Vesanka, (1 tuomari, valmisjälkikoe 120e), vastaava koetoimitsija Pauliina Nättinen, ilmottautuminen: 24.7.-7.8. MAX 4 koiraa

TOKO-toimikunta tiedottaa 1/2016

RALLY-TOKO KURSSI 31.1.2016- 21.2.2016

Koulutusta 4 kertaa sunnuntaisin klo 16-17. Koulutukset pidetään Taitavien Tassujen hallilla osoitteessa Hakkutie 9. Kurssilla harjoitellaan rally-tokon alokasluokan kylttejä.

Kurssin hinta on 30€. Kuitti liitettävä ilmoittautumiseen.

Maksut:
Tili: FI86 1281 3000 2014 69
Saaja: Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys ry
Viite: 1038

Ilmoittautuminen:
tytti.hirvenlahti@gmail.com
Kurssille otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä ja tarvittaessa rajataan osallistujien määrää.

NOME-toimikunta tiedottaa 1/2016

Vuoden 2016 kokeet

Kokeita järjestetään vuoden 2016 aikana seuraavasti. Jos haluat talkoilemaan johonkin tiettyyn kokeeseen, ota yhteys vastaavaan koetoimitsijaan.

5.5.2016 WT Korpilahti, vastaava koetoimitsija Pasi Puttonen varapuheenjohtaja@ksnoutajakoirayhdistys.net
6.5.2016 WT Korpilahti, vastaava koetoimitsija Olli Räsänen olli.rasanen@forcit.fi
8.5.2016 NOME-B (ALO) Korpilahti, vastaava koetoimitsija Maija Lappalainen maijalappalainen@kolumbus.fi
8.5.2016 TAIPUMUSKOE Korpilahti, vastaava koetoimitsija Olli Räsänen olli.rasanen@forcit.fi
24.6.2016 WT Konnevesi, vastaava koetoimitsija Kari Silvennoinen karisilvennoinen0@gmail.com
2.7.2016 NOME-B (VOIx2, piirinmestaruus) Uurainen, vastaava koetoimitsija Tuija Aaltonen nome@ksnoutajakoirayhdistys.net
3.7.2016 NOME-B (AVOx2) Uurainen, vastaava koetoimitsija Juha Huhtala juha.huhtala@tarmatic.fi
22.7.2016 WT Laukaa, vastaava koetoimitsija Asta Muilu puheenjohtaja@ksnoutajakoirayhdistys.net
2.-4.9.2016 SM-NOME Kannonkoski, vastaava koetoimitsija Mika Toskala, työntekijät Olli Räsänen olli.rasanen@forcit.fi
1.-2.10.2016 TAIPUMUSKOE Laukaa, vastaava koetoimitsija Tero Tyrväinen tero.tyrvainen@valtra.com

Taipumuskoekurssi

Taipumuskoekurssi eli taipparikurssi järjestetään neljän kerran kurssina. Kurssipäivämäärät ovat la 2.4, ti 5.4, ti 12.4. ja su 17.4. Kurssilla käydään läpi noutajien taipumuskokeessa tarvittavia taitoja (vesityö, haku, jälki ja riistaantutustuminen ). Viimeisellä kurssikerralla järjestetään epäviralliset taipparit (vesien sulamistilanne huomioiden). Taipumuskoekurssille osallistuvalta koiralta odotetaan luoksetuloa, paikalla pysymistä ja damin noutamista ja palauttamista ohjaajalle.

Sitovat ilmoittautumiset ja tiedustelut taipparikurssille 31.3.2016 mennessä Tiina Saariselle jasensihteeri@ksnoutajakoirayhdistys.net. Kurssin hinta on 50 euroa ja osallistujan tulee olla Keski-Suomen noutajakoirayhdistyksen jäsen. Osallistumismaksu suoritetaan yhdistyksen tilille FI86 1281 3000 2014 69, viitteellä 1012. Käytä maksaessasi ehdottomasti viitenumeroa. Toimita kuitti maksusta Tiinalle, näin varmistat paikkasi kurssilla. Tarkemmat ohjeet kurssista saat lähempänä kurssia.

Noutajien perustaitojen hallinta- ja harjoituskoulutusta

Nämä koulutukset ovat tarkoitettuja niille, jotka kaipaavat lisää harjoitusta noutamisen perustaitojen hallintaan. Näillä koulutuskerroilla siis harjoitellaan mm. luoksetuloa, paikalla pysymistä, kontaktia ohjaajan kanssa, damin kantoa ja sen palauttamista ohjaajalle. Varsinaisia noutoharjoituksia näillä koulutuskerroilla ei tehdä. Koulutukset ovat tarkoitettuja myös pohjaksi niille, joilla on aikomusta osallistua taipparikurssille. Koulutuskerrat järjestetään kolmena peräkkäisenä keskiviikkona 9.3, 16.3. ja 23.3. klo 18 alkaen. Niitä varten tulee aina ilmoittautumislista yhdistyksen Facebook-sivulle. Mikäli et kuulu Facebookiin niin voit ilmoittautua koulutuskertoihin puheenjohtaja@ksnoutajakoirayhdistys.net. Koulutus on ilmaista, mutta edellyttää Keski-Suomen noutajakoirayhdistyksen jäsenyyden.

Ankeriasjärven viikkokoulutukset

Perinteiset Ankeriasjärven keskiviikkokoulutukset alkavat 20.4. ja jatkuvat aina keskiviikkoisin klo 18.00 alkaen 30.6. saakka. Koulutusta ei ole 4.5, eikä 8.6. Elokuussa koulutusta on vielä 3.8, 10.8. ja 17.8. Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti aloitteleville harrastajille ja nuorille koirille. Kokeneemmilla harrastajilla on kuitenkin aina samaan aikaan mahdollisuus osallistua kimppatreeneihin, joita siis pidetään aina samaan aikaan Ankeriasjärvellä. Näissä treeneissä ei ole varsinaista kouluttajaa vaan treenaajat suunnittelevat yhdessä tehtävät ja auttavat toinen toisiaan treenin läpiviemisessä.

WT-koulutus

WT-koulutus järjestetään Surkeenjärvellä Korpilahdella lauantaina 7.5.2016. Kouluttajina toimivat Heli Siitari ja Stef Bollen sekä tarvittaessa Pauliina Ahola ja Pasi Tikka. Koulutus on tarkoitettu kaikille yhdistyksen jäsenille, etusijalla ovat yhdistyksen nome-kouluttajat. Koirat jaetaan tason mukaan koulutusryhmiin. Koiralla tulee kuitenkin olla kunnossa noutamisen perusasiat tähän koulutukseen osallistuttaessa. Koulutus kestää aina noin 3 tuntia (aamu tai iltapäivä). Koulutukseen osallistuja voi halutessaan tulla/jäädä seuraamaan toisen ryhmän koulutusta. Tämä sisältyy koulutuksen hintaan.

Koulutuksen hinta on 45euroa sisältäen lounaan. Kuunteluoppilasmaksu on 25 euroa (koko päivä) sisältäen lounaan. Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset Tiina Saariselle jasensihteeri@ksnoutajakoirayhdistys.net 17.4. mennessä.

Noutoaiheista junioritreeniä Ankeriasjärvellä

Helmikuun alusta SUNNUNTAISIN noutoaiheista junioritreeniä Ankeriasjärvellä. Päävastuun koulutuksesta kantaa Teresa Tourunen, mutta muitakin paikallisia kouluttajia mukana talven ja kevään aikana.

Tasoltaan junioritreenit on tarkoitettu sellaisille koirille, jotka tähtäävät tulevana kautena taipumuskokeisiin. Myös pennun kanssa voi tulla tutustumaan aiheeseen. Treenit tehdään pääasiassa dameilla, mutta tutustutaan myös riistaan joillakin kerroilla ja paukutellaan mahdollisuuksien mukaan.

Ensimmäiset treenit SU 7.2. klo 10 ja siitä sitten jatkuu viikottain sama aika ja paikka toukokuuhun asti. Pakkasraja -15. PAIKKOJA RAJOITETUSTI ja ilmoittautumiset sähköpostitse teresa.tourunen@gmail.com.

Yhdistyksen joukkue Talvinomeen

Oletko menossa Talvinomeen? Onko sinulla jo joukkue? Jos ei ole, niin haluaisitko edustaa K-S Noutajakoirayhdistystä?

Yhdistys maksaa yhden joukkueen ilmoittautumismaksut takautuvasti. Ilmoittaudu nome@ksnoutajakoirayhdistys.net

Luokalla ei ole väliä.

Yhdistyksen joukkue Pirkan Dameihin

Jos olet kiinnostunut edustamaan Keski-Suomen Noutajakoirayhdistystä Pirkan Dameissa, niin ilmoita halukkuutesi 15.2. mennessä osoitteeseen nome@ksnoutajakoirayhdistys.net

Mikäli ilmoittautuneita tulee enemmän kuin joukkueeseen mahtuu (3 koirakkoa), niin järjestetään karsinta 21.2. kaikkien ilmoittautuneiden kesken.

Lisätietoja Pirkan Dameista osoitteessa http://www.pirkannuusku.net/kokeet/pirkan_damit/yleista_pirkan_dameista/