Vuoden koirat 2013

Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys valitsee joka vuosi Vuoden koirat ja Vuoden tulokkaat eri lajeista. Hakemuksia tuli tänäkin vuonna kiitettävästi ja osasta titteleistä kisattiin tiukastikkin. Tänäkään vuonna kaikki voitokkaat eivät tohtineet esittäytyä mutta kuitenkin iso joukko upeita koiria kertoo vähän itsestään ja kuluneesta vuodesta.

Onnittelut kaikille !

Vuoden näyttelypentu

Strongline’s Hubba Bubba Om. Tanja Eklund

vuoden näyttelypentu (1)Quje on meidän perheen viimeisin tulokas poikalauman keskelle neiti. Quje on kyllä välillä nimensä veroinen mutta pentuna oli aivan rauhallinen labbis pentu josta on jo kasvanut iso koira mutta lapsi se vieläkin tuntuu oleva. Tulevaisuudessa joskus Qujesta pitäis tulla äippä katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan lisää näyttelyitä ainakin on tiedossa meidän harastuksissa ja ehkä jotain koettakin.

Vuoden mejä-koira

FIN JVA Black Bet’s Velmut Om. Seija Aarrelampi

Vuoden mejäkoira

Sain syliini palan taivasta,
nyt tiedän mitä kaivata.
Oli aika raskaiden päätösten,
saattaa Sulo huomahan enkelten.
Nyt saa juosta seuraten meitä,
ei kipu enää elämääsi peitä.
Suru on suuri ja lohduton,
nyt tiedän Sulon hyvä olla on.

Seija kiittää kaikki ystäviään saamastaan tuesta suuren surun hetkellä. Kiitos myös kasvattajalle mahtavasta Mejä kaverista.

Vuoden Nome-tulokas

Djurbergas Fashion Quicksilver Om.Varpu Kuutti

Vuoden Nome tulokas

Djurbergas Fashion Quiksilver, Curi eli Kurppa tuli sulostuttamaan elämääni helmikuun lopussa 2012. Ja kaksi vuotta sen jälkeen Curi sai kunnian olla vuoden 2013 Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen nometulokas. Aloin etsiä itselleni toista noutajaa, kun halu noutajien metsästyskokeissa menestymiseen kasvoi. Sain hyviä vinkkejä minkälainen koira olisi ”koekoiraksi” hyvä ja päädyin hakemaan pennun Ruotsista. Hetkeäkään ei ole tarvinnut katua ja eteenpäin ollaan menty melko nopsaan, mutta koiran kehitystä seuraillen.

Taipparit käytiin suorittamassa syksyllä 2012 ja sitten kesä 2013 starttailtiin kylmän riistan alo- ja avo-luokassakin kerran ja muutamissa wt-kokeissa. Hyvän opetuksen sain, kun taippareiden jälkeen ei tehty hakua ja ekassa alo-kokeessa koira ei ymmärtänyt hakutehtävää lainkaan vaan juoksi linjoja, talvella kun kovasti niitä treenailtiin. Tämän jälkeen olemme sitten treenailtu tasaisemmin kaikkea (markkeerauksia, ohjauksia ja hakua) ja olen saanut oppia miten koiraa viedään eteenpäin ja tehtäviä vaikeutetaan.

Kiitos siitä kaikille auttaville noutajaihmisille kenen kanssa olen päässyt treenailemaan ja käymään koulutuksissa. Olen saanut käsiini erittäin hyvät käyttöominaisuudet omaavan lupaavan nartun, jonka työskentelyä vaikeuttaa ohjaajan kokemattomuus. Mutta parastahan tässä on, että itsekin voi kehittyä ja oppia koko ajan paljon lisää yhdessä parhaan kaverin kanssa.

Yhteistyötä jatkuvasti kehittäen, tulevaan kauteen ja pitemmälle tähdäten,

Curi&Varpu

Vuoden Nome-koira

FI KVA Rushbrigg Norton Om. Maija & Mika Lappalainen

Vuoden nome-koira

Hei, olen Mika Lappalainen ja koirani on labradoriuros Tsoni (Rushbrigg Norton). Tsoni on nyt viisivuotias ja Vuoden Nome-koira palkinto tuli Tsonille nyt kolmatta kertaa peräkkäin..Tsonin vuosi 2013 sujui NOME:n ja WT:n osalta vallan mainiosti. Niinpä innostuin oikein urakalla starttailemaan. Kovimmat kisat olivat SM-karkelot Utö:ssä, missä päästiin finaaliin, mutta siellä kaikki onnettaret olivat kääntäneet meille selkänsä. Korkattiin myös ulkomaan kisailut osallistumalla IWT-kisaan Saksassa Suomen 1. joukkueessa, missä Tsoni sai kaikki damit talteen, mikä oli ihan yes. Eipä siis muuta kuin kohti uusia karkeloita !

Vuoden WT-pistesieppari

Olivertash Malt Om.Maija & Mika Lappalainen

Vuoden pistesieppari

Lbu Olivertash Malt, Däni, aloitti WT-uransa 15kk:n iässä Liperissä. Tästä ensimmäisestä kisasta saatiin heti ensimmäiseltä rastilta 0 p, kun Däni vei damin ampujalle ohjaajan töröttäessä hiljaa pilli suussa. Tästä suivaantuneena saimme sitten lopuilta rasteilta mukavat pisteet, ja innostus lajiin oli herätelty myös Dänin kanssa.

Osallistuimme koekauden aikana Dänin kanssa yhteensä neljään working testiin, ja kolmessa sijoi-tuimme neljän joukkoon, ja pisteet olivat tasaisesti 87/100, 88/100 ja 87/100. Kohokohta oli kieltämättä oman yhdistyksemme WT, jossa Däni vei voiton, ja saavutti yhdistyksen mestaruuden alo-luokassa (yhdistyksen 30v juhlan kunniaksi tämä wt oli nimetty mestaruuskokeeksi). Pistesiepparikisan voitto ratkesi Dänille nuoren ikänsä ansiosta, sillä oman perheemme Tsoni oli tasapisteissä, mutta muutaman vuoden Däni vanhempi. Tänä vuonna jatketaan starttailua tavoitteena tietysti uusia tämä pistesiepparititteli!!

Kesäterkuin, Maija & Däni

Vuoden Vepe-tulokas

Gladtail Quaterback Om. Kirsi Liukkunen

Vepe_tulokas_kuva

Hei kaikille! Minulla ja koirallani Roopella on kunnia ja ilo vastaanottaa vuoden Vepe tulokas-palkinto. Kova treeni on tuottanut selvästi tulosta!

Roope, ristimänimeltään Gladtail Quaterback, syntyi tammikuussa vuonna 2008, ja kunhan hän hieman kasvoi ja muutti uuteen kotiinsa, alkoi yhteinen taival, jossa minä olen opettanut koiraa ja koira minua. Ensimmäiseksi koiraksi en olisi voinut toivoa Annelta muunlaista yksilöä, Roope on juuri passeli otus minun käteeni! Roope on todella avoin ja iloinen, kaikkien kaveri, jolla on aina pilkettä silmäkulmassa ja hymy korvissa. Vauhtia piisaa, eikä riemuhepulitkaan ole 6,5 vuoden ikään mennessä loppuneet!
Olemme treenanneet Roopen kanssa tokoa melko pienestä pitäen, ja nykyään harjoittelemme voittajaluokan liikkeitä, josko sitä joskus pääsisi uuden luokan vielä korkkaamaan. Palveluskoiralajina olemme treenanneet jälkeä, ja BH eli käyttäytymiskoe tulikin jo suoritettua muutama vuosi sitten. Mejää ja agilityä on harrastettu muutamia kertoja kokeilumielessä.

Vesipelastuksen aloitimme noutajakoiraihmisten markkinoimalla kurssilla, joka toteutettiin K-S Kennelkerhon treenipaikalla ja –välineistöllä Harakkasaaressa. Laji tuntui todella mukavalta ja niinpä tuli treenattua toinenkin kesä. Tällä hetkellä treenaammekin jo neljättä kesää, edellinen vuosi treenattiin jo K-S Noutajien kirjoilla. Viimekesän tavoitteena oli läpäistä vepen soveltuvuuskoe, ja niin tuli tavoite täytettyä hienosti täysillä pisteillä! Tällä kaudella tavoitteena on osallistua muutamiin kisoihin, ja tietysti harrastaa ja opettaa muita siinä sivussa.

Vuoden Vepe-koira

Meri, viralliselta nimeltään Floora om. Hanna-Leena Heikkinen

Vuoden vepe.koira

Kun Meri tuli taloomme vuonna 2007, piti siitä tulla vain ihan tavallinen kotikoira. Flattimäinen touhukkuus sai kuitenkin emännänkin uskaltautumaan erinnäisten koiraharrastusten pariin ja huomatessani ilmoituksen noutajien vepe -kurssista olin heti valmis lähtemään mukaan. Tuolloin oli kesä 2010 ja jo ensikokeilun jälkeen tiesin, että Merille oli löytynyt se omin laji.

Kisakynnyksen ylitimme Merin kanssa vasta kesällä 2013 treenikaverien ankaran patistamisen myötä. Soveltuvuuskokeeseen matkasimme Tampereelle ja koerannan nähdessäni meinasin heittää pyyhkeen kehään välittömästi: kallioranta ja reipas aallokko saivat jalkani tutisemaan. Onneksi Meri oli asiasta toista mieltä, lähti suorituksiin kalliolta komeilla hypyillä eikä antanut välillä jopa pään yli lyöneiden aaltojen estää tekemistä. Soveltuvuuskoe meni läpi 98 pisteellä. Kesän toinen koe Hämeenlinnassa tuotti alokasluokan ykköstuloksen täydellä 100 pisteellä.

Tälle kaudelle tavoitteena on alokasluokan viimeinen ykköstulos ja nousu avoimeen luokkaan. Toivotaan, että viime kesän suoritusvarmuus on tallella talvitauon jälkeenkin. Uinti-into ei ainakaan ole laantunut.

Toko-tulokas

Omskakas Omkring Om. Tytti Hirvenlahti

Tesman kanssa oltiin tokoa harjoiteltu melko maltillisesti ja ilman kiirettä. Ensimmäisiin kokeisiin mentiin keväällä 2013 Tesma ollessa juuri kaksivuotias. Tässä kokeessa hässäkkä paikallamakuu liikkeessä oli liikaa ja sen epäonnistuminen pudotti tuloksemme kakkoseen. Ykköstuloksen saimme sitten kolme viikkoa myöhemmin toisessa kokeessa.

Avoimeen luokkaan menimme syksyllä ja myös avoimesta luokasta saimme ykköstuloksen toisessa kokeessamme. Tämän jälkeen olemme keskittyneet harjoittelemaan voittajaluokkaa varten mutta aika näyttää siirrymmekö seuraavaksi sinne vai totuttelemmeko vielä koetilanteeseen starttaamalla avoimen luokan kokeissa.

Tesma on innostunut tokosta koko ajan enemmän ja enemmän, ja on ihan hyvä toko-koiran alku. Harjoitellessa se pursuu intoa ja nautimme molemmat yhdessä tekemisestä. Harrastamme myös muita lajeja, joten etenemme rauhallisesti mutta suuntana pidämme erikoisvoittajaluokan ja tavoitteemme on tottelevaisuusvalion arvo.

Vuoden Toko-koira

Gladjeyran’s Isjungfru Om. Tytti Hirvenlahti

Vuosi 2013 käynnistyi kokeidemme osalta vasta toukokuussa ja kävimme kokeissa parin kuukauden välein saaden kakkostuloksia ja ykköstuloksenkin. Kesään mahtui piirinmestaruuskokeet ja SNJ:n tokomestaruus joissa sijoituimme molemmissa neljänneksi. Marraskuussa sitten saimme yhdessä kokeessa ykköstuloksen, josta innostuneena kävimme joulukuussa vielä kaksi koetta, jotka päättyivät kolmostulokseen ja keskeyttämiseen.

Tasomme vakiintuminen kakkostulosten tasolle oli kuitenkin suunta parempaan entisen ailahtelevaisuuden sijaan. Vuosi päättyi jälleen päätökseen pitää taukoa tokosta ja sillä tiellä ollaan. Pikkuhiljaa toukokuussa on treenejä käynnistelty ja kesälle kokeita suunnitellaan.

Jaa

Pin It