Uudistukset viestinnässä

Vuoden 2013 loppupuolella teimme jäsenkyselyn, jossa selvitimme yhdistyksen jäsenten mielipiteitä viestintään liittyvissä asioissa. Kyselyn tuloksista oli selvästi tehtävissä seuraavia johtopäätöksiä:

  • Yhdistys tiedotti monia eri kanavia pitkin, jonka vuoksi saattoi olla vaikea seurata juuri oikeita kanavia tiedon saamiseksi.
  • Useista kanavista johtuen myös tiedon löytäminen jälkeenpäin oli vaikeaa. Piti yrittää muistaa oliko tieto ollut nettisivuilla, Facebookissa, keskustelupalstalla vai mahdollisesti Damipostissa.
  • Facebook koettiin tärkeimmäksi päivittäiseksi viestintäkanavaksi.
  • Paperisen Damipostin korvaamista dynaamisemmalla ja nykyaikaisemmalla sähköisellä versiolla pidettiin hyvänä ajatuksena.

Kyselyn tulosten pohjalta olemme uudistaneet yhdistyksen viestintäkanavia seuraavilta osin.

Nettisivut

Yhdistyksen uusi nettisivusto tulee toimimaan kaiken viestinnän perustana. Artikkeleista, tiedotteista ja tapahtumista tullaan kertomaan jäsenille Facebookin ja sähköpostitse toimitettavan jäsentiedotteen kautta, mutta aina tieto lopulta kuitenkin löytyy osoitteesta www.ksnoutajakoirayhdistys.net.

Sivuston ominaisuuksista on hyvä pistää merkille esimerkiksi seuraavat:

Tapahtumakalenterista löytyvät kaikki yhdistyksen järjestämät koulutukset, kokeet ja tapahtumat. Kalenterista löytyy mm. tapahtumien osoitteet, järjestäjien yhteystiedot, osallistumismaksut yms. tapahtumiin liittyvät tiedot.

Damiposti-osiossa julkaistaan sähköisessä jäsenjulkaisussa olevia juttuja ja niitä voi käydä sivustolta lukemassa myös erikseen ja myöhemmin. Damipostin jutut on jaettu kategorioihin, joita ovat mm. henkilöt, kertomukset, pulinat ja tiedotteet.

Mukava yksityiskohta uusilla sivuilla on sivuston oikeassa yläreunassa sijaitseva, noutajaihmisiä palvelemaan luotu hakuruutu. Hakuruudun avulla löydät helposti esimerkiksi kaikki NOMEen liittyvät julkaisut ja tapahtumat syöttämällä hakuruutuun käskyn NOME.

Facebook

Tähän asti yhdistys on ylläpitänyt Facebookissa sekä yhdistyksen sivua että ryhmää. Tämä on tarkoittanut sitä, että kaikki julkaisut on yhdistyksen toimesta pitänyt lisätä molempiin kanaviin. Punnitsimme tarkkaan sivujen ja ryhmien eroja ja hyötyjä ja päädyimme siihen lopputulokseen, että Facebookin osalta viestintä yhdistyksen suunnasta keskitetään yhdistyksen Facebook-sivulle. Yhdistyksen Facebook-ryhmää ei kuitenkaan lopeteta, vaan se säilyy jäsenten keskustelukanavana jatkossakin samaan tapaan kuin esimerkiksi lajikohtaiset ryhmät, kuten NOME-kimppatreenaajat, ovat tähän asti toimineet.

Jos siis vielä et ole käynyt tykkäämässä yhdistyksestämme Facebookissa, niin tee se nyt osoitteessa facebook.com/KeskiSuomenNoutajakoirayhdistysRy. Jos haluat pelata oikein varman päälle, napsauta tykkäämisen jälkeen sivun kansikuvan alla olevaa Tykätty-painiketta ja valitse valikosta Saa ilmoitukset, niin et missaa yhtään yhdistyksen suunnasta tulevaa viestiä.

Sähköinen uutiskirje eli Damiposti

Uutiskirje lähetetään jäsenistölle sähköpostitse jatkossa 6 kertaa vuodessa ja se sisältää vastaavaa sisältöä kuin paperinen Damiposti aikaisemmin. Saadaksesi uutiskirjeen sinun kannattaa varmistaa, että yhteystietosi ovat jäsenrekisterissä ajantasalla. Sähköpostiosoitteen ja muut yhteystietosi voit käydä päivittämässä sivustolla olevan lomakkeen kautta.

Jatkossa myös kokouskutsut ja muut yhdistyksen sääntöjen määrittämät yhteydenotot tullaan toimittamaan ensisijaisesti sähköpostitse, joten siitäkin syystä yhteystietojen päivittäminen on tärkeää.

Jäsenmaksulaskujen lähettäminen postitse on yllättävän suuri menoerä yhdistykselle, joten jos haluat säästää yhteisiä kuluja, voit halutessasi vastaanottaa myös jäsenmaksulaskun sähköpostitse. Ilmoita tämäkin yhteystietojen päivityslomakkeen kautta.

Toivottavasti uudistukset palvelevat yhdistyksen jäsenten etuja parhaalla mahdollisella tavalla. Jos mieleesi tulee kehittämisideoita tai parannusehdotuksia, voit ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen sähköpostitse tai puhelimitse.

Terveisin,

Perttu Havulehto (040-5009024 tai johtokunta3@ksnoutajakoirayhdistys.net)

ja muut johtokunnan jäsenet