Tokokärpäsiä, onko niitä?

Kyllähän minä lomamatkan jälkeisenä lauantaiaamuna 12.12. hetken ehdin pohtia, että mihinköhän sitä on tullut lupauduttua, kun noutajayhdistyksen järjestämiin tottelevaisuuskokeisiin itseäni herättelin. NOME-kokeissa olen jonkun kerran sihteerinä toiminut, mutta tokoilusta ymmärsin tasan sen verran, että tiesin olevani aivan kuutamolla. Mutta josko kokeiden näkeminen ihan livenä – ja vieläpä aitiopaikalta – auttaisi ymmärtämään, miten kaukana alokasluokan koestartista me tuon oman koiran kanssa olemme.

Koepaikalla oli aamusta monenlaista järjestelypuuhaa: missä koirat tekevät minkäkin ”rastin”, mistä opastetaan katsojat sisään, missä ilmoittaudutaan, missä voi lämmitellä koiraa, mihin laitetaan kunkin koiran omat noutokapulat koetta varten (ja miksi jokaisella ylipäätään on OMA kapula??), mihin laitetaan koirakkojen tiedot ja suoritusjärjestys näkyville, entäpä tulokset, missä on kahvia, mistä löytyvät vessat. Yksinkertaisia juttuja, mutta nopeasti aamu hujahti porukassa puuhaillessa.

Kokeen ajaksi pääsin sihteeriksi – onnekseni erittäin kokeneen ja hyvähermoisen konkarin tukemana. Yksin olisin ollutkin liemessä sen pöytäkirjapohjan kanssa! NOME-kokeiden suoritusta sanallisesti kuvailevia pöytäkirjoja tuomarin sanelusta täyttäneenä tokon koeluokkakohtaiset kupongit numeroineen, kertoimineen ja rasteineen olivat ensisilmäyksellä vähintäänkin eksoottisia. Mutta pesti oli kokeilemisen arvoinen – sihteerin pöydän takaa näin päivän kaikki suoritukset aivan aitiopaikalta ja sain myös hieman käsitystä siitä mistä pisteitä annetaan (tai siis vähennetään). Parasta päivässä oli kuitenkin ehdottomasti tunnelma: kaikki se koirien ohjaajien jännitys ennen suoritusta, koirien ilo ja into tehdä töitä ohjaajansa kanssa sekä yleisön ja toimitsijoiden vilpitön, myötäelävä jännitys kaikkien suorittajien ja heidän koiriensa puolesta. Kaikki eivät täysin onnistuneet suorituksissaan, mutta pääsimme näkemään myös paljon onnistumisia ja kerrassaan upeita suorituksia! Päällimmäisenä fiiliksenä itselle jäi vahva tsemppaus ja henkinen tuki koealueen viereltä kaikille osallistuneille koirakoille – toivottavasti hekin, joita oma suoritus tuntui kovasti jännittävän, aistivat sen. Omasta roolistani koepäivän sihteerinä taas ajattelen, että tällaisessa porukassa on helppoa olla aloittelija, kun konkarit ovat lähellä ja aina valmiita auttamaan. Ensi kerralla ehkä osaisin jopa tehdä jotain ihan oma-aloitteisestikin!

Kokeen jälkeen pääsin oman koirani kanssa vielä päivän tuomarin pitämään TOKO-koulutukseen viiden muun koirakon kanssa. Alkuun toki hieman arkailin, miten mahdamme koirani kanssa olla ihan hiukan eri sfääreissä voittajaluokissa kisaavien koirakoiden kanssa, mutta tunnelma koko koulutuksen ajan – kuten aiemmin kokeenkin aikana – oli erittäin hyvä. Jokainen sai yhtä paljon aikaa ja huomiota kouluttajalta, ja ohjausta ja vinkkejä juuri itselle ja omalle koiralle tärkeisiin ja tarkoituksenmukaisiin teemoihin. Hetkeäkään ei tuntunut, että olisin ollut taakkana muulle ryhmälle. Ja pakko sanoa, että opin vähintään yhtä paljon myös ihan vain katsomalla miten kokeneempien ja paljonkin kisanneiden koirien kanssa harjoitellaan. Ja luulen, että juuri sieltä se suurin anti ja innostus tulikin – usko siihen, että nämäkin ovat kaikki ihan harjoiteltavissa olevia juttuja!

En tiedä, onko tokokärpäsiä olemassa, mutta joku pieni ötökkä minuakin taisi päivän aikana puraista… Vähän harjoittelua alle ja luulen, että oma debyyttini TOKO-koeareenalla koittaa vielä tämän vuoden aikana. Ja tiedän myös kenelle suorituksesta täytyy sitten heti raportoida: tuon tokokoepäivän ihanille, kannustaville tukihenkilöilleni.

Hanna Rajala (rajalahakkinen@gmail.com)

Jaa

Pin It