Avainsana-arkisto: Toimintakertomus

Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys ry toimintakertomus 2014

Yhdistyksen toimihenkilöt:

Puheenjohtaja: Asta Muilu

Varapuheenjohtaja: Mika Toskala

Varsinainen johtokunta: Juha Huhtala, Anu Lintula, Tero Tyrväinen, Perttu Havulehto, Mika Toskala, Pasi Puttonen

Johtokunnan varajäsenet: Sanna Lahtinen, Tuija Aaltonen

Sihteeri ja rahastonhoitaja: Ulla Vahla

Jäsensihteeri: Tiina Saarinen

Toimikuntien puheenjohtajat:

NOU/NOME – Olli Räsänen

TOKO – Marika Makkonen

MEJÄ – Emilia Pellonpää

VEPE – Saara Dufva

NÄY – Sanna Lahtinen

Johtokunta kokoontui 8 kertaa vuoden 2014 aikana. Johtokunnan kokoukset olivat kaikki laillisia ja päätösvaltaisia.

Jäsenmäärä oli 397, joka koostuu ainais- kunnia- pentue- perhe- vip- ja vuosijäsenistä.

Osallistuimme kansainvälisen koiranäyttelyn järjestämiseen talkoovoimin 22.- 23.2.2014. Näyttelyn talkoolaisten kesken järjestettiin arvonta veloituksettomaan osallistumiseen yhdistyksen järjestämään kokeeseen tai koulutukseen. Arvonnassa voittivat Pirjo Karhunen ja Mika Pylkkänen.

Noutajapäivää vietettiin Kuokkalassa 26.4.2014. Tilaisuudessa järjestettiin mm. noutajanäytös, Match Show ja kanttiini. Koiran lihashuolto-luento/harjoitus järjestettiin toukokuun alussa. Luennoitsijana toimi Maarit Hankaniemi.

Jäsenjulkaisu Damiposti muuttui sähköiseksi julkaisuksi. Ensimmäinen numero julkaistiin 24.4.2014. Yhteensä julkaisuja tehtiin 6numeroa. Damipostin päätoimittajaksi valittiin Emilia Pellonpää, joka yhdessä Perttu Havulehdon kanssa toimittavat jäsenjulkaisua. Vuoden 2014 aikana uudistettiin myös yhdistyksen www-sivut. Yhdistys laati myös viestintästrategian.

Yhdistys sai käyttöön Suomen Noutajakoirayhdistykseltä kannusterahan 100 € aktiiviselle yhdistyksen talkoolaiselle. Ehdolla kannusterahan saajiksi olivat Margit Hänninen (mejä), Jari Hartikainen (nome), Tytti Hirvenlahti (toko), Jaana Hakala (vepe) ja Anu Silander (näy). Arpaonni suosi Jaana Hakalaa.

Joukkosilmätarkastus pidettiin Niemisjärvellä 2.5.2014. Jyväskylän kansainvälinen koiranäyttely järjestettiin 8.11.2014, johon yhdistys osallistui talkoovoimin. Näyttelytalkoolaisten kesken arvottiin kaksi lahjakorttia. Onnetar suosi Anu Knuutinen-Pöppöstä ja Tutta Ojansuuta. Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 5.3.2014. Syyskokous ja pikkujoulut järjestettiin m/s Rhealla 15.11.2014.

Johtokunnan hyväksymät tukihakemukset:

  • IWT-joukkue: M. Lappalainen ja P. Pöppönen. Avustus yhteensä 250 € (á 125 €)
  • Skinner’s International Retriever World Cup (IRWC) sekä International Retriever Team Event (IRTE): P. Pöppönen. Avustus yhteensä 125 €.
  • Noutajien pohjoismaiden mestaruuskilpailu: M. Lappalainen. Avustus yhteensä 150 €

Koetoimitsijakurssille osallistuneet: Pauliina Nättinen.

Ylituomari I-kurssille osallistunut: Heli Siitari.

Yhdistyksen sponsorina toimi Agri-Market, Plantagen ja Golden Eagle.

Yhdistyksen kirjanpitäjänä toimi Pirjo Heinonen, Jämsä.

MEJÄ-toimikunta 2014

Mejä-toimikuntaan kuului vuonna 2014 Emilia Pellonpää (pj), Tuula Svan, Margit Hänninen, Leena Aarto-Pesonen ja Pauliina Nättinen.

Vuonna 2014 Yhdistys järjesti kaksi MEJÄ-koetta; 18.5.14 sekä 31.8.14.

Toukokuun kokeessa oli 2 tuomaria (12 koirakkoa) ja elokuun kokeessa 3 tuomaria (18 koirakkoa).

Elokuun koe oli samalla Keski-Suomen Kennelpiirin piirinmestaruuskoe (1 tuomariryhmä) sekä perinteiden mukaisesti yhdistyksen mestaruuskoe molemmissa luokissa.

Toukokuun koe pidettiin Moksissa, Matkailutila Surjeenjärvi keskuspaikkana. Maastot olivat Moksin Erämiesten hirvenmetsästyksessä käyttämiä maastoja. Elokuun koe järjestettiin Multian Isojärvellä. Kokeen päämajana oli Isojärven erämiehet ry:n metsästysmaja ja maastot olivat saman seuran maita. Piirinmestaruuden voitti karkeakarvainen mäyräkoira FIN JVA Kirsikkamäen Iiris (om. Kari Muje). Yhdistyksen VOI-luokan mestaruuden voitti Timo Nojosen ohjaama ja omistama (toinen omistaja Leila Mäkinen) ”Kuti” FI JVA Vimpulan Neuvokas Norman, tuloksellaan 47p/50p., AVO-luokan parhaan tuloksen saavutti Tuula Halosen omistama ja ohjaama ”Tellu” FI KVA Ethusan Änkyrävänkyrä, tuloksella 47p/50p.

MEJÄ on lajina erittäin suosittu, mutta kokeisiin mahtui vuoden aikana hyvin. Periaatteenamme on ollut, että kaikki mejän koepaikkaa hakeneet yhdistyksen jäsenet pääsisivät osallistumaan kokeeseen ainakin kerran koevuoden aikana.

TOKO-toimikunta 2014

Keväällä järjestettiin neljä kurssia: pentu-, flyball-, tokon alkeet- ja tokon jatkokurssi. Syksyllä järjestettiin kaksi kurssi pentu- ja jatkokurssi. Lisäksi keväällä pidettiin maksuttomia arkitottelevaisuuskoulutuksia. Flyball-kurssi järjestettiin sisähallissa, muut koulutukset pidettiin ulkona (koulutuskenttinä toimivat Killeri, Touruvuori ja Tyyppälän koulunkenttä).

Syksyllä järjestettiin möllitokokoe yhdistyksen match shown yhteydessä. Marraskuussa järjestettiin tokokoe (29.11.) jossa ratkottiin yhdistyksen mestaruus. Marraskuun tokokokeen jälkeisenä päivänä tokotuomari piti valmennuspäivän ensisijaisesti tokon kouluttajille ja kokeen talkoolaisille. Keväällä pidettiin joka toinen keskiviikko omatoimiset tokotreenit Jatin agilityhallissa Killerillä. Syksyllä omatoimitreenit siirtyivät lämpimään sisähalliin Seppälänkankaalle.

Yhdistyksen tokoilijat järjestivät tokonäytöksiä Noutajapäivässä. Yhdistyksen tokojoukkue voitti kultaa Piirinmesta-
ruuskokeissa Keuruulla.

VEPE-toimikunta 2014

Vesipelastustoimikuntaan kuului Saara Dufva (pj), Kirsi Liukkunen, Jaana Hakala ja Hanna-Leena Heikkinen. Toimikunta kokoontui 6 kertaa. Toimikunta hankki täydennyksiä välineistöön ja suunnitteli toiminnan.

Harjoituskausi alkoi Ankeriasjärvellä toukokuussa. Alkeiskurssi järjestettiin koko kauden mittaisena ja alkeiskurssin teoriakerta pidettiin 5.5. Sepänkeskuksessa. Alkeiskurssi keräsi 9 osallistujaa. Harrastaneiden ryhmä koostui 18 osallistujasta ja harjoitteli koko kauden. Kauden viimeiset harjoitukset pidettiin 31.8.

Toimikunta järjesti Koiran ja ohjaajan yhteistyö -luennon 8.2. Sepänkeskuksessa, jossa luennoitsijana oli Sami Salonen. Luennolle osallistui 48 henkilöä, joista noin puolet olivat yhdistyksen jäseniä.

Viralliset vesipelastuskokeet järjestettiin 14.6. ja 15.6. Ylituomarina oli Jyrki Heino ja palkintotuomarina Kari Wallgren. Lauantain kokeeseen osallistui 12 koiraa ja sunnuntain kokeeseen 14 koiraa.

Kevätkaudella tammi-huhtikuussa sekä talvikaudella loka-joulukuussa järjestettiin yhteisiä uintivuoroja KoiraSporttiin yhteensä 8 kappaletta, noin kuukauden välein.

NOU/NOME-toimikunta 2014

Toimikunnan jäseniä vuonna 2014 olivat; Olli Räsänen (pj), Maija Lappalainen, Mika Toskala, Janne Saarikko, Varpu Kuutti, Tuija Aaltonen, Asta Muilu ja Heli Siitari.

Toimikunta kokoontui vuoden aikana kolme kertaa.

Vuonna 2014 järjestettiin noutoharjoituksia, taipumuskokeita, metsästyskokeita, kolme working testiä, A-koe, sekä A-
koekoulutus ja taipumuskoekurssi.

Noutoharjoituksia järjestettiin viikoittain toukokuusta elokuun puoliväliin saakka Ankeriasjärvellä. Kouluttajina harjoituksissa toimivat Tuija Aaltonen, Maija Lappalainen, Asta Muilu, Asta Apilainen, Janne Saarikko, Olli Räsänen, Sari Niskanen, Timo Korvola, Varpu Kuutti, Pasi Puttonen ja Maija Haltsonen. Koulutus oli avoin kaiken tasoisille koirakoille.

Taipumuskoekurssi järjestettiin huhti-toukokuussa Ankeriasjärvellä. Kurssilla oli 20 koulutettavaa. Yhdistyksen kouluttajille järjestettiin nome-koulutusta Korpilahdella 30.5. Pauliina Aholan johdolla.

Heinäkuussa järjestettiin koulutusta, joka oli avoin kaikille ja kouluttajana toimi Pasi Pöppönen. Koulutukseen osallistui 7 koirakkoa.

Loppusyksystä järjestettiin A-kokeen yhteydessä A-koekoulutus. Koulutus järjestettiin 26.10. Laukaan Valkolassa. Kurssille osallistui 14 koirakkoa. Kouluttajina toimivat Stef Bollen ja Heli Siitari.

29.5. järjestettiin perinteinen WT Korpilahdella. Vastaavana koetoimitsijana toimi Tuija Aaltonen.

7.-8.6. järjestettiin NOU/ALO Nome-B koe Uuraisilla. Vastaavana koetoimitsijoina toimivat Janne Saarikko (NOU) ja Tuula Halonen (ALO)

17.6. järjestettiin yhden tuomarin arki-WT. Vastaavana koetoimitsijana toimi Olli Räsänen

Järjestimme 12.-13.7. K-S Kennelpiirin NOME-B piirinmestaruuskokeen Laukaassa, ison kokeen yhteydessä. PM tuomarina toimi Pekka Uusimäki. Piirinmestariksi kokeessa selviytyi lbu FI KVA Gneissi-Okko vom Keien Fenn, (FIN12438/06, s. 20.7.2005) tuloksella VOI 2 ohjaaja/omistaja.Matti Tenhunen. Vastaavana koetoimitsijana toimi Juha Huhtala.

23.7. järjestettiin kaksi Nome-B koetta Uuraisilla (AVO ja VOI luokat). Vastaavina koetoimitsijoina toimivat Varpu Kuutti (AVO) ja Mika Toskala (VOI).

9.8. järjestettiin yhden tuomarin WT-koe Laukaassa. Vastaavana koetoimitsijana toimi Maija Lappalainen.

4.-5.10. järjestettiin kaksipäiväiset taipumuskokeet Laukaan Kuusaan metsästysmajalla. Vastaavana koetoimitsijana tässä kokeessa toimi Tero Tyrväinen.

25.10. järjestettiin yhdistyksen historian ensimmäiset A-kokeet. Tuomareina toimivat Stef Bollen (Belgia) ja Pauliina Ahola. Vastaavana koetoimitsijana toimi Heli Siitari.

Tänä koekaudella luovuttiin talkookupongeista ja kokeita järjestettiin suurempi määrä, kuin normaalisti. Näistä syistä talkooväkeä oli paikoitellen vähän nihkeästi saatavilla. Kuitenkin kaikki kokeet saatiin vietyä kunnialla läpi. Kiitokset kaikille talkoisiin osallistuneille!!!

Näyttelytoimikunta 2014

Vuonna 2014 näyttelytoimikuntaan kuului Tuija Aaltonen, Anu Silander, Sanna Lahtinen sekä Tero ja Susanna Tyrväinen. Toimikunta kokoontui kertaalleen 6. helmikuuta 2014. Muutoin kokoukset hoidettiin sähköpostitse tai sosiaalisen median välityksellä.

Vuoden aikana näyttelytoimikunta järjesti kaksi match show:ta. Ensimmäinen järjestettiin keväällä valtakunnallisen noutajapäivän yhteydessä 26.4.2014 ja syksyn match show 3. syyskuuta 2014. Keväällä osallistuneita koirakoita oli 53 ja syksyllä 100.