Avainsana-arkisto: Damiposti 3/2015

Puheenjohtajan pulinat

Hei vaan!

Kesän harrastuskausi on polkaistu jo monella saralla käyntiin vauhdikkaasti, vaikkei kesäisistä keleistä ole ollut juurikaan tietoa. No ehkä ne aurinkoiset kelit ovat vielä edessä, toivottavasti ainakin. Toisaalta koiraystävämme taitavat arvostaa näitä viileitä kelejä huomattavasti enemmän kuin helteitä.

Kesä on monellakin saralla sitä aktiivista harrastus- ja koekautta yhdistyksellämme. NOME-koekausi starttasi perinteisellä Surkeen WT-koe rupeamalla, jossa kisailtiin tänä vuonna ensimmäisen kerran kahtena peräkkäisenä päivänä. Yhteensä 100 starttia kahtena päivänä oli kova ponnistus tuomareilta ja talkoolaisilta, iso kiitos siitä heille! Myös taipparit ja alokasluokan B-koe, sekä pieni WT-koe sujuivat hyvin.

Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna päästään taas vepeilemään kokeen merkeissä. Kokeen seuraaminen on oivallinen tapa päästä kiinni lajiin kuin lajiin. Muutenkin VEPE-treenikausi alkaa olla kiihkeimmillään kun vedet lämpenevät.

Mejäilykin on päässyt käyntiin heti lumien sulettua, ja mukavasti väkeä osallistuikin niin paljon kaivatulle MEJÄ-kurssille. Yhdistyksen kokeet nuuskutellaan sitten MEJÄ:n puolella syksymmällä. Keski-Suomesta löytyy kuitenkin niitä odotellessa muiden yhdistysten kokeita koluttavaksi niitä haluaville.

Tokoilu on lajeista selkeästi se, mikä ei ole niin vuoden aika riippuvainen kuin muut yhdistyksemme ”aktiivilajit”. Toki sitäkin on päässyt nyt säiden salliessa harrastamaan ulkona hallin sijasta. Se on varmasti mukavaa niin koirillekin kuin ihmisillekin. Itse ainakin muistan aktiivisilta hevosharrasteajoilta, kuinka mukavaa oli keväällä pitkän talven jälkeen päästä taas treenaamaan ja kilpailemaan maneesista ulkokentille.

Vuoden ensimmäinen Match Show on myös juuri käsillä. Myös syksyn kansainvälisen koiranäyttelyn valmistelut ovat vauhdissa. Kesä taitaa olla myös näyttelyiden ”kulta-aikaa” kun niiden järjestäminen ei ole kiinni enää riittävän ison hallin löytymisestä.

Paljon on siis jo tapahtumia takana, mutta myös edessä. NOME-kokeeseen Uuraisille 18.-19.7. kaivataan vielä innokkaita talkoilijoita, sekä myös toiseen isoon 17.7. WT-kokeeseen Laukaaseen. B-kokeeseen talkoisiin voi ilmoittautua Tuijalle kanipallo@gmail.com ja WT-kokeeseen toiselle Tuijalle tuija.hukkanen@pp.inet.fi

Kaikille oikein mukavaa kesän jatkoa ja tsemppiä kesän harrastuskoitoksiin!

Asta
puheenjohtaja@ksnoutajakoirayhdistys.net

Nokinutun kennel

Juttusarjassa esitellään Keski-Suomalaisia noutajakasvattajia. Kasvattajat vastaavat kysymyksiin millaista noutajaa he hakevat jalostuksellaan ja millaista on olla kasvattaja. Lopuksi he heittävät haasteen seuraavalle kasvattajalle.

1. Keitä olette ja mistä tulette? Millaisia karvatassuja teidän huushollissa pyörii?

Olen Margit Hänninen asun Korpilahdella mieheni Arin ja kolmen labradorinnoutajan kanssa , Nella kohta 9 vuotta , Ada 5 vuotta ja nestori 3,5 kuukautta.

2. Mistä teidän noutajainnostus on saanut alkunsa? Miksi ryhdyitte kasvattamaan juuri kyseistä rotua?

Meidän perheeseen tuli ensimmäinen koira 25 vuotta sitten, oli itsestään selvä , että rotu on labradorinnoutaja.

3. Millaisia koiria kasvatatte? Mitkä ovat tavoittelemanne ihanne noutajan tärkeimmät ominaisuudet?

Kasvatan näyttelylinjaisia koiria nimellä Nokinutun kennel. Noutajalla  pitää olla hyvä luonne ja työskentelyhalu, ei saa olla arka.

4. Millä perusteella valitsette jalostukseen käytettävät yksilöt? Terveys, luonne, ulkonäkö, rakenne, käyttöominaisuudet, koetulokset. Mitkä näistä ovat teille tärkeimpiä?

 Jalostukseen käytettävät koirat tulee olla terveitä, hyväluonteisia, hyvä rakenne ja ulkonäkö sekä hyvät käyttöominaisuudet.

5. Huippuhetket kasvattajauran aikana? Mikä palkitsee kasvattajan?

Pentujen omistajat pitävät yhteyttä. Onnistumiset harrastusten parissa.

6. Entäs ne vaikeimmat ajat? Mikä kasvattajan työssä on vaikeinta?

Jos pennuissa ilmenee jotain sairauksia, se on surullista.

7. Montako pentuetta teillä on vuodessa, tai yhteensä ollut?

Kasvatan pienimuotoisesti, minulla ollut  kolme pentuetta.

8. Millaiseen kotiin pentunne sopivat? Mitä toiveita ja vaatimuksia teillä tulevalle kodille on?

Ennen kaikkea hyvä koti, missä koirien kanssa harrastetaan.

9. Edellisen haastateltavan kysymys: Mikä on tällä hetkellä rodun pahin sairaus, perustele miksi?

Noutaja  on sosiaalinen, hyväluonteinen ja työskentelyhaluinen koira.

10. Keksi seuraavalle kasvattajalle kysymys.

Seuraavalta haasteltavalta haluan kysyä: Pidätkö tärkeänä taipumuskokeen suorittamista?

Oma vastaukseni on, että kaikkien pitäisi ehdottomasti edes kokeilla koetta läpi. Siinähän ne taipumukset punnitaan.

Helatorstai Surkeella

Koe- ja koulutustapahtuma Surkeenjärven matkailutilalla 14.-17.5.2015

Helatorstaina järjestetty Working Test on perinteisesti kuulunut Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen koekalenteriin. Tänä vuonna noutajatapahtumaa venytettiin siten, että myös perjantaina järjestettiin samoissa maisemissa toinen, kahden tuomarin WT. Lauantaina ja sunnuntaina koiramainen viikonloppu jatkui koulutuksilla.

Tämän vuoden ulkomaiseksi tuomariksi oli kutsuttu englantilainen Gordon Hodgson. Hän oli arvioimassa koiria molempien päivien kokeessa. Torstain kokeen kaksi muuta tuomaria olivat Matti Tenhunen ja Tomi Sarkkinen. Perjantain koe oli kahden tuomarin koe, jolloin toisena tuomarina toimi Mika Lappalainen.

Tulostaso molempien päivien kokeessa osoittautui korkeaksi ja ykköstuloksia tuli kohtuullisen suuri määrä.

Koetulokset:

http://www.ksnoutajakoirayhdistys.net/wt-korpilahti-14-5-2015/
http://www.ksnoutajakoirayhdistys.net/wt-korpilahti-15-5-2015/

Lauantaina 16.6. yhdistyksen jäsenille järjestetyn koulutuksen vetäjinä toimivat Tomi ja Gordon. Koulutusryhmät oli jaettu koirakkojen tasojen ja ohjaajien toivomusten mukaan. Aamupäivän aloittivat alokasluokan koirakot ja iltapäivällä jatkettiin koulutusta avoimen/voittajaluokan koirakoiden voimin.

Gordon halusi koulutuksessaan nostaa teemaksi niitä puutteita, joita oli havainnut parina edellisenä päivänä tuomaroidessaan yhdistyksen kokeita. Hän oli havainnut, että suuri osa koirista oli yliohjautuvia. Hänen sanojensa mukaan tällaisessa tilanteessa koirat eivät löydä riistoja, vaan ohjaajat löytävät ne. Erityisesti nuoria koiria koulutettaessa on ensisijaisen tärkeää, että koiralta ei tapeta luontaisia kykyjä löytää riistaa yliohjaamalla koiraa. Oikeassa metsästystilanteessa yliohjautuva koira ei tehokkaasti kykene löytämään haavakkoja, vaan se jää riippuvaiseksi ohjaajan sille antamista ohjeista.

Nuorille koirille tehtiin mm. lähihakutehtävä metsän sisään, jossa koiralle annettiin lupa metsästää. Nuorelle koiralle haluttiin antaa vapauksia käyttää nenäänsä damien löytämiseen. Damit piilotettiin peitteiseen maastoon, mutta koirat lähetettiin tuulen alle siten, että niillä oli hyvät mahdollisuudet saada haju dameista. Nuoret koirat päästettiin tekemään ”lennosta” lähihakua.

Kun vastaavaa harjoitusta tehtiin voittajaluokan koirilla, nosti Gordon pari huomiota ohjaajien toiminnasta:

  • Lähetys täytyy tehdä rauhallisesti. Ohjaavaa kättä ei saa heilutella koiran nenän tai pään vieressä.
  • Lue koiran kehonkieltä, jotta voit varmistua koiran olevan valmis menemään oikeaan suuntaan.
  • Anna eteenmeno-käsky ja pidä käsi paikallaan, kunnes koira on edennyt ohjaussuuntaan.
  • Älä puutu etenemiseen liian herkästi, jotta et sotke koiran ”rytmiä”.
  • Pysäytä koira tuulen oikealle puolen, ennen lähihakua. Pidä käsi selvästi ylhäällä, sormet levitettyinä, jotta annat koirallesi paremman mahdollisuuden nähdä merkin.

Tämä, kuten kaikkien koulutusten aina pitäisi loppua, päättyi sanoihin: ”Koulutuksessa saadut ohjeet ja vinkit eivät välttämättä toimi teidän koiralle. Poimi niistä ne palaset, jotka sopivat teille parhaiten ja jalosta niitä!”. Uskoakseni kaikki koulutuksessa olleet saivat vinkkejä ja vahvistuksia omille metodeilleen. Oli erittäin mielenkiintoista saada uusia vinkkejä treenaamiseen ja tutustua uudenlaisiin näkökulmiin.

Tomi Sarkkisen koulutus lauantaina 16.5.2015 AVO/VOI -ryhmä

Koulutus alkoi perusmarkkeerauksella. Heittäjä heitti damin noin 40 metrin päästä pellolle takaviistoon. Hieman koiria häiritsi pellolla olleet hajut, jotka olivat tulleet kahdesta edellisestä päivästä. Jouduttiin lähettämään uudelleen tai ottamaan koko markkeeraus uusiksi.

Seuraavaksi hieman vinoon linja ojan lähellä olevan kuusen lähelle, dami oli laitettu koirilta salaa sinne. Matkaa oli noin 20 metriä. Tarkoitus oli, että koira saadaan sinne suoraan, huolimatta suunnilleen samaan suuntaan tulleesta markkeerausheitosta, joka jälleen häiritsi osan koirien suorittamista. Osa koirista pinkoikin suoraan kohti markkeerauspaikkaa. Jos koira pysähtyi pillistä, sen pystyi kääntämään oikealle kuusen juurelle. Siellä jälleen oja ja vieressä oleva tie häiritsi koiria ja niinpä osa koirista suunnisti tielle tai alkoi juoksennella ojassa hajujen perässä. Koira oli hyvä pysäyttää ojan/kuusen äärellä ja antaa sitten vasta lähihakupillitys, jolloin koira ei jätä aluetta niin nopeasti. Pienessä kulmassa olevat markkeeraus- ja linjatehtävä on hyvä opettaa koiralle, kun ollaan avo/voi -tasolla.

Sitten teimme pysäytys- ja taakselähetystehtävän. Pellon toiseen laitaan risupuskan eteen jätettiin dami koiran nähden. Sitten siirryttiin seuraamalla kohti pellon toista laitaa. Kun päästiin noin puoleen väliin, tuli markkeerausheitto vastapuolelle pellon toista laitaa. Se jää muistiin. Sitten käännyttiin ympäri ja lähetettiin linjakäskyllä ensimmäiseksi jätettyä damia kohti. Koiran ollessa noin 10-20 metrin päässä ohjaajasta (riippuen koiran pillikuuliaisuuden tasosta, pystyi koiran päästämään lähemmäksi damia), koira pysäytetään. Jos koira ei pysähdy, apuohjaaja nappaa damin pois, jotta koira ei saa palkkiota pillikäskyn rikkomisesta. Koira odottaa istuen ja ohjaaja lähtee kävelemään puolikaaren muotoisesti 180 astetta koiran toiselle puolelle noin 10 metriä kohti koiraa. Koira ja ohjaaja ovat suorassa linjassa pellon laitojen mukaan damien välissä. Sitten ohjaaja laittaa koiran taakselähetyskäskyllä muistimarkkeerausdamille. Jos koira osoittaa muistavansa damin, niin voi laittaa noutokäskyllä. Koira noutaa damin ohjaajalle. Jälleen seurataan hetken matkaa kohti toista laitaa ja samalla noudetun damin paikalle on laitettu uusi dami. Koira lähetetään uudelleen sinne nyt linjakäskyllä ja 10-20 m sisällä koira pysäytetään. Ohjaaja kiertää nyt koiran toiselle puolelle 180 astetta puolikaaressa noin 10 m koiraa kohti. Ja lähettää koiran taakse käskyllä damille.

Kyseisen tehtävään saa lisää häiriötä heittämällä jonnekin sivulle häiriömarkkeerauksen tai useammankin, jonka koiran voi antaa jossain vaiheessa hakea ohjaajan päätöksen mukaan.  Myös sivusuuntia pystyy treenaamaan samalla tavalla, ohjaaja siirtyy vain 90 astetta kaaressa kohti koiraa ja lähettää koiran haluamaansa suuntaan. Halutessaan hän voi ottaa häiriömarkkeerauksen suoritusten välillä pois.

Walk up –tehtävässä heittäjä kulki toisella sivulla n. 50 metrin päässä. Perusheittoja, joita haettiin walk up –rivistöstä, missä oli neljä koirakkoa. Jos koira ei nähnyt heittoa, saattoi toinen pari ottaa heiton. Pellolla oli paljon hajuja ja heinä oli noin 5-10 cm korkeudeltaan. Pellossa oli myös korkeuseroja jonkin verran. Linjatehtäväosiossa oli motivoitu muistipaikka, josta haettiin aina välillä dameja.

Seuraavaksi teimme tehtävän jossa hyödynnettiin taakselähetystehtävän muistipaikkaa. Sinne jätettiin koirien tietämättä dameja. Siirryttiin noin 50 m ja lähetettiin koira sinne linjakäskyllä. Välissä oli hajuja walk up tehtävästä sekä edellisten päivien jäljiltä. Koiran on juostava linjakäskyllä suoraan niin kauan, kunnes annetaan pysäytys/lähihaku pillitys (yli vanhojen hajujen).
Teimme jälleen yhden muistipaikan koirille. Seuraavaksi teimme tehtävän, jossa ohjaaja ja koira seuraavat eteenpäin ja Tomi laittoi edessä kävellessä pallon salaa heinätuppaaseen ja ohjaajan tehtävänä oli muistaa sen paikka. Koira jätetään sitten istumaan ennen kyseistä paikkaa ja kutsutaan luokse. Kun koira on lähellä palloa, annetaan sille lähihakupillityskäsky. Jos koiraa kutsuu luokse ja antaa koiralle lähihakupillityskäskyn, pitäisi sen alkaa metsästää pienellä alueella tullessaan ohjaajaa kohti.

Seuraavaksi lähetettiin koira näiden kaikkien pallomuistipaikkojen yli markkeeraustehtävään. Koiran pitää juosta yli vanhojen hajujen (se saa tarkastaa ne kevyesti, mutta on jatkettava matkaa). Lopuksi lähetetään koira markkeerauspaikan ja edellisten muistipaikkojen yli kauimmaiselle muistipaikalle. Jos koira pysähtyy linjan keskelle haistelemaan, pysäytetään se ja laitetaan taaksekäskyllä eteenpäin.

Vesitehtävä suoritettiin pienellä lammella ja tarkoituksena oli saada koira tekemään linja yli lammen uiden toiselle puolelle lampea olevaan rinteeseen, jossa oli dami.

Aluksi koiralle heitettiin dami lammen toiselle laidalle veteen ja koira haki sen. Sitten se laitettiin linjalla sinne noin 5 m päästä maalta ja dami oli samassa paikassa. Koiran piti uida dami suussa takaisin eikä mennä maalta. Sitten mentiin lammen toiselle puolelle ja lähetetiin samassa linjassa olevaan rinteeseen damille.

Sitten jätettiin koira istumaan lammen toiselle rannalle vesilinjaan ja kutsuttiin koira luokse, lammen keskellä oli dami, jonka koira sai ottaa. Sen jälkeen koira lähetettiin suoraan 5 m päästä lammen rannasta lammen yli rinteeseen olevalle damille. Tämä tehtävä tuotti erinäisiä vaikeuksia koirille, jotka päättivät että maalta on mukavampi tulla lujempaa kuin veden kautta uiden. Tätä tehtävää on harjoiteltava pienissä osissa ja ne on sitten yhdistettävä, kun osiot ovat valmiit. Tässä voi käyttää apuohjaajaa, joka estää koiran tulemisen maan kautta seisomalla edessä tai jopa kahta apuohjaajaa molemmin puolin. Opeta siis jo pentukoiralle, että vesireitti on se paras ja ainoa reitti palautuksissa, jossa linja tai markkeeraustehtävä on vedessä. Koska sen minkä pentuna oppii kunnolla, ei se sitä ehkä kyseenalaista vanhempanakaan.

Kirjoittaja Mari Paananen

Koiran kehonhuoltoluento

_MG_1727

Erika Hankalin piti maaliskuussa yhdistyksemme kutsumana Taitavien Tassujen tiloissa koiran kehonhuoltoluennon. Tilaisuus oli suunnattu erityisesti vesipelastusta harrastaville, mutta toki muutkin asiasta kiinnostuneet olivat tervetulleita. Meitä oli paikalla noin 15 hlöä.

_MG_1769

Koiran kehonhuollosta puhuttaessa mieleen ainakin itsellä tulevat ensimmäisenä hieronta, fysioterapia ja osteopatia. Erika aloitti luennon muistuttamalla meitä, että koiran kehonhuoltoon kuuluu paljon muutakin ja että nämä muut asiat itse asiassa ovat ratkaisevassa asemassa koiran hyvinvoinnin kannalta. Koiran kehonhuolto muodostuu siis kokonaisuudesta, johon kuuluvat mm. lepo, ravinto, liikunta, verryttely, jäähdyttely, mahdolliset lisäravinteet ja elinolosuhteet yleensä. Ainakaan minä en ole tullut ajatelleeksi, että esim. koiran liian pitkät kynnet voivat aiheuttaa asentovirhettä, jännityksiä ja sitä kautta koiralle lihasjumeja. Samoin kodin lattiamateriaaleilla on merkitystä, pannan valinnalla sekä useamman koiran taloudessa laumadynamiikalla.

Koiran ravinnon tulisi koostua rasvoista, proteiineista ja hiilihydraateista tässä nimenomaisessa järjestyksessä. Ravinnon tasapainoisuudesta ja sopivuudesta kertoo ehkä joillekin yllättäenkin jätös eli kakka. Kakan tulisi olla kierremäistä muodoltaan ja koostumukseltaan helposti pussiin kerättävää, ei löysää, mutta ei myöskään jauhomaista. Erika painotti koiran suoliston hyvinvoinnin tärkeyttä. Mikäli koira esim. toistuvasti pyrkii syömään jotakin erikoista kuten omaa tai toisten koirien ulosteita niin todennäköisesti suolistossa on joku häikkä. Minulle uutta kakkaa popsivien tollereiden omistajana oli se, että esim. kalsiumin puute saattaa olla kakansyönnin taustalla.

_MG_1762

Vesi on vanhin voitehista. Koiran veden tarve on 0,5 dl/kg/vrk huomioiden liikunnan ja sääolosuhteiden vaikutus. Koiranomistajat pitävät jo hyvin vettä koiralleen saatavilla. Huomiota tulisi kiinnittää myös siihen että vesi vaihdetaan ainakin kaksi kertaa päivässä. Hanasta kannattaa laskea kunnolla vettä ennen kupin täyttämistä. Koiran vedenjuontia kannattaa seurata. Kuiva koira on Erikan mukaan kipeä koira. Toisaalta ylenpalttinen juominen voi viitata tiettyihin sairauksiin.

Liikunnalla on iso merkitys koiran hyvinvoinnille ikään, kokoon, rotuun tai harrastuslajiin katsomatta. Perusliikunnan olisi hyvä koostua vaihtelevissa maastoissa liikkumisesta. Koiran olisi myös hyvä saada toistuvia kokemuksia eri nopeuksilla liikkumisesta. Mikäli kestävyys on tavoitteena, suosi ravia. Erika korosti myös ravin kehoa huoltavaa vaikutusta. Vaikka kesäiset päällystetyt pyörätiet houkuttelevat, koiran kannalta olisi parempi hakeutua muulle joustavammalle alustalle. Lisäksi esille nousivat uinti sekä hiekkamontulla treenaamisen hyödyt.

_MG_1750

 

Voidaan sanoa, että kaikissa koiraharrastuslajeissa koiran fysiikan tulee olla kunnossa. Parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi koiran fysiikan treenaamisen kannattaisi olla suunniteltua ja yksilöllistä. Verryttelyyn ennen suoritusta ja suoritukseen jälkeiseen jäähdyttelyyn kannattaa panostaa. Erika suositteli, että esim. vepetreeneissä koiraa tulisi lämmitellä ainakin 30 min ajan . Mikäli lämmittelyn jälkeen on ollut taukoa, kannattaisi verrytellä uudelleen noin 10 min. Koirilla käytettävät takit pitävät lihasten lämpöä yllä noin 10-15 min. Yksin takin avulla ei voi verrytellä, vain liike lämmittää. Vepesuorituksen jälkeen koirulainen kannattaisi kuivata heti, laittaa takki tai loimi päälle ja liikuttaa. Suorituksessa lihaksiin kertynyt maitohappo saadaan näin parhaalla mahdollisella tavalla poistumaan lihaksista. Koiran fyysistä kuormitusta voi myös säädellä tietoisesti ottamalla treeneissä koetilannetta lyhyempää tai pidempää uintisuoritusta tai vedättämällä kevyemmällä kuormalla olevaa venettä.

Treenien ja kilpailujen lomaan täytyisi mahtua myös riittävästi lepoa. Jokainen koira tarvitsee lepoa ja hyötyy siitä. Myös se ikiliikkuja aina valmis bordercollie jolta virta ei tunnu loppuvan koskaan. Erika huomautti kyllä siitä, että levon määritelmä voi olla koirilla erilainen. Esim. valjakkoa työkseen vetävällä huskyllä lepoa voi olla ”vain” kympin lenkki ilman valjakkoa. Itse totean, että meidän tollerit ottavat lepopäivän turhankin kirjaimellisesti.

_MG_1743

 

Erika nosti esille myös lisäravinteiden mahdollisen tarpeen ja käytön. Etenkin kilpailukaudella ja kuuriluonteisesti harjoituskaudella. Lisäravinteita hankkiessa kannattaa ehdottomasti selvittää ainakin valmisteen käyttötarkoitus, vahvuus ja annostus. Mainitsen seuraavaksi joitakin esille nousseita valmisteita: magnesiumsitraatti, E-vitamiini, sinkki, C-vitamiini ja nivelvalmisteet.

Luennon lopuksi tutustuimme kuvia havainnoimalla siihen miten istumis-, ja makuuasennot paljastavat koiran kehossa olevia kireyksiä ja kipuja. Pyllyn päällä tai toisella kankulla istuminen, etutassujen samantasoisuus tai eritasoisuus ovat asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Samoin makuulla vaikkapa se, että kellahtaako kaveri aina toisella kankulleen tai ovatko etutassut samassa tasossa vai eivät. Paikalla olevien harjoituskoirien omistajat pääsivät näitä asioita kokeilemaan myös käytännössä. Myös seisoessa tassuja nostelemalla paljastui ainakin omalla koiralla merkittävä kevennys toisella takajalan puolella. Eräs harjoituskoira oli niin rento, että sen avulla Erika näytti muutamat perusvenytykset joita voi halutessaan koiralleen tehdä. Erika korosti, että koiraa venyteltäessä täytyy ehdottomasti tietää mitä tekee ja suorittaa liikkeet rauhallisesti ja koiran ehdoilla.

_MG_1731

 

Lopuksi yhteenvetona luennon perusteella syntynyt oma käsitykseni koiran lihashuollosta. Minä itse pitelen avaimia käsissäni. Tärkeintä ovat jokapäiväiset asiat; tasapainoinen ja hyvälaatuinen ravinto, monipuolinen liikunta, lepo ja mahdollisimman stressittömät elinolosuhteet, sekä sopivasti treeniä joissa aina verryttely ja jäähdyttely hoidetaan kunnolla. Näiden tukena mahdollisuuksien mukaan säännöllinen vierailu joko koirahierojalla, fyssarilla tai ostepaatilla. Törmäyksien ja liukastumisten sattuessa heti yhteys johonkin edellä mainituista tai eläinlääkäriin tilanteesta riippuen.

Vauhdikasta, aurinkoista ja stressitöntä kesää kaikille!

Kirjoittaja: Eveliina Lassila
Kuvat: Saara Dufva

 

VEPE-toimikunta tiedottaa 6/2015

Kesän VEPE-kausi on käynnissä parhaimmillaan, mukava määrä harrastajia on myös tänä kesänä löytänyt lajin pariin!

Vesipelastusharjoitukset pyörivät 16.8. asti Ankeriasjärvellä
Alkeiskurssi, sunnuntaisin klo 16-18
Harrastaneet, sunnuntaisin klo 18-20
Harrastaneet, tiistaisin klo 18-20

Harjoitukset ovat VEPE-ryhmiin ilmoittautuneille. Jos olisit kiinnostunut lajista, ota yhteyttä sähköpostilla: vepe@ksnoutajakoirayhdistys.net

Ensimmäiset kesän kokeet ovat pidettiin kesäkuun lopussa, toiset järjestämme vielä elokuussa. Elokuun kokeeseen voi jo ilmoittautua, kokeisiin etusija on jäsenillä. Löydät tarkemmat ilmoittautumistiedot Tapahtumakalenterista kyseisen koepäivän kohdalla. Toivomme, että mahdollisimman moni oman yhdistyksen jäsen osallistuisi kokeisiin – jos ei kisaamalla, niin sitten talkootyövoimana!

29.-30.8. tuomarina Jyrki Heino – ilmoittautuminen 10.8. mennessä

 

Working Test Laukaa 12.6.2015

Tuomari: Matti Tenhunen

AVO

1. lbn Biamin Juicy Chili ohj. Maarit Saarinen 89 pist. AVO 1

2. Reedrunner’s Cinderella ohj. Pekka Mykkänen 87 pist. AVO 1

3. Eagle Owl’s Seth ohj. Mika Rautiainen 70 pist. AVO2

VOI

1. Jyckegårdens Play Bingo ohj. Olli Räsänen 88 pist. VOI 1

2. Reedrunner’s Abigail ohj. Maarit Saarinen 84 pist. VOI1

3. Taka-Tapiolan Fiun Taru ohj. Janne Järvinen 82 pist. VOI 1

 

Rastipisteet: Working Test Laukaa 12.6.2015

NOME-B ALO Uurainen 6.6.2015

Tuomari Mika Lappalainen

Aamupäivä

1. lbu Varjoahon Wallander, FI29067/13, s. 14.4.2013, ALO 2
(i: Highhut’s Lanceolatus, e: Varjoahon Fridakahlo)
kasv. Anne Kokkinen, Kannonkoski
om.&ohj. Mari Paananen, Niemisjärvi

2. lbn Namusillan Viherpirkko, FI21975/12, s. 28.2.2012, ALO 0
(i: FI KVA FI KVA-FT Namusillan Sarvijaakko, e: Namusillan Keijusalama)
kasv. Knjuutinen-Pöppönen Anu, Oravasaari
om.&ohj. Riikka Tahvanainen, Vaajakoski

3. knn Goldgingers Dianne, FI22922/13, s. 19.3.2013, ALO 2
(i: Doubleuse Easter Rocket, e: Goldgingers Mestolone)
kasv. Eivor Sellberg, Vaasa
om. Sauli & Tuija Aaltonen, Palokka, ohj. Sauli

4. lbn WATERMARK’S TEXAS HOLD’EM, FI43918/14, s. 6.5.2014, ALO 2
(i: US FT CH WATERMARK’S RUNNING BACK, e: CASTLEBAY’S MAPLE LEAF)
kasv. David Hudson/Dr Mary Tatum, Houston
om.&ohj. Esa Valkonen, Vihtavuori

5. sku Champerin Leevi, FI29998/12, s. 18.4.2012, ALO 0
(i: FI MVA Harvahampaan Excursion, e: Champerin Härdelli)
kasv. Heini & Kari-Pekka Hietala, Joensuu
om.&ohj. Sanna Lahtinen, Palokka

6. lbn Namusillan Haukkatyttö, FI53778/11, s. 17.9.2011, ALO 0
(i: Searover Kits Deal, e: FI KVA Namusillan Hirmumysky)
kasv. Anu Knuutinen-Pöppönen, Oravasaari
om. Puputti Heli & Kovanen Antti, Kuusa, ohj. Heli Puputti

7. lbu Lintukarin Paavonurmi, FI57781/12, s. 22.10.2012, ALO 3
(i: Lintukarin Ketku, e: Niinivuoren Pakkas Vahinko)
kasv. Pia Riiheläinen, Kuusankoski
om. Sari Niskanen, Vehniä,
ohj. Omistaja

8. lbn Namusillan Kiurunkannus, FI35857/09, s. 8.6.2009, ALO 0
(i: Blackthorn Capella, e: FI KVA Namusillan Pikkukultasiipi)
kasv. Knuutinen-Pöppönen Anu, 41630 Oravasaari
om. Pesonen Antti, Palokka,
ohj. Oksala Anu

Iltapäivä

9. lbu Rhypyker Sami Of Hietsun, FI37908/13, s. 4.3.2013, ALO 2
(i: Tagabea Challenge Of Yafforth, e: Rhypyker Fleet)
kasv. Stephenson, Englanti
om. Katri & Vesa Hietikko, Kuusa, ohj. Katri Hietikko

10. lbn Jyckegårdens Lucky Martta, FI11045/13, s. 27.11.2012, ALO 1
(i: Vasegaard Thunderbird Lucky, e: Masterkey’s Fix Finska)
kasv. Susanne Sundvik, 25830 Västafjärd
om.&ohj. Anne Viita-Aho, Haapakoski

11. skn Taka-Tapiolan Berta, FI15417/12, s. 11.1.2012, ALO 1
(i: Fågelstorps Korkki Kungsörn, e: Taka-tapiolan Fani)
kasv. Tapio Takala, Mänttä
om.&ohj. Heidi Wacklin, Äänekoivisto

12. lbu No More Anybody, FI24327/12, s. 14.3.2012, ALO 3
(i: C.I.T POHJ KVA FIN KVA-FT FI KVA SE KVA NO KVA SE KVA-FT DK KVA-FT BLACKTHORN BION, e: FI KVA Grassduck’s Babe Point)
kasv. Tomi Sarkkinen, Vantaa
om.&ohj. Olli Kalliokoski, Laukaa

13. lbn Metsäsuharin Höyheneukko, FI31887/13, s. 2.5.2013, ALO 0
(i: Wellspring Ilias, e: FI KVA Demon Eye’s Freewill)
kasv. Mari Koivisto, Lohja
om.&ohj. Kimmo Kurki, Hollola

14. lbu Djurbergas Mercury, FI23854/13, s. 10.1.2013, ALO 2 Toimitsijoiden valinta
(i: Broadlaw Warren, e: Djurbeergas Dikes Merlin)
kasv. Inga-Lena Djurbergas, Falun
om. Mika Innilä & Reetta Tiilikainen, Kuopio,
ohj. Mika Innilä

15. lbu Tintenfass L’illiputti, FI49241/13, s. 8.9.2013, ALO 2
(i: FI JVA Jyckegårdens Kaiku Kamu, e: Punapakan Rokkimimmi)
kasv. Anu Purola, Monninkylä
om. Ville & Cia Halonen, Hamula, ohj. Ville Halonen

Taipumuskoe Uurainen 6.6.2015

Tuomari Vesa Hietikko

Aamupäivä

1. lbn Läppiksen Clara Löwenbrau, FI54946/12, s. 8.10.2012, NOU 1
(i: FI KVA Gneissi-Okko von Keien Fenn, e: Jummi-Jammin Nokkosnoita)
kasv. Tuija Aaltonen, Palokka
om. Hanna Rajala & Ari Häkkinen, Jyväskylä, ohj. Hanna Rajala

2. nsn Lapintähti Yön-ruusu, FI40480/13, s. 23.6.2013, NOU 0
(i: SE MVA(N) SE JVA Fagerlands röda puzzel de amorex, e: Valijka virgo vestalis)
kasv. Riitta Kalla, Etelä-Portimojärvi
om.&ohj. Dina Rahkola, Jyväskylä

3. lbu EE JMVA Scentaction’s Choco Epicea, FI31246/13, s. 27.4.2013, NOU 0
(i: FI MVA EE MVA RU MVA Middle River’s Eau De Epicea, e: Scentaction’s Audacious)
kasv. Kirsi Haukka, Laukaa
om. Henna Sinkko& Kasvattaja, Savonlinna, ohj. Henna Sinkko

4. lbn Soldalens Victoria Ingrid, FI48523/14, s. 6.9.2014, NOU 1
(i: Mallorn’s Mr Vain, e: Irin Angel Jeniel Fox Trot At Soldalen)
kasv. Marina Lindberg-Jaksola, Palokka
om. Rami Mäkinen, Nokia,
ohj. Tuija Mäkinen

5. lbn Coriander’s Morningwind, FI54248/13, s. 20.10.2013, NOU 0
(i: Fin Kva Rushbrigg Norton, e: Fin Jva Dark Water’s Cantillon Iris)
kasv. Riitta Heikkinen, Oulu
om.&ohj. Kirsi Mantilo, Tammijärvi

6. lbu Vilijonkan Casper, FI34592/12, s. 21.5.2012, NOU 1
(i: FIN KVA SE KVA Jummi-Jammin Frankenstein, e: Vilijonkan Apila)
kasv. Marika Kuivalainen, Joensuu
om.&ohj. Heli Räihä, Palokka

7. lbn Brufinn Cinnamon, FI36772/13, s. 1.6.2013, NOU 1
(i: BH RH-FLB Lost And Found Brie, e: Brufinn Carmenere)
kasv. Katri Nevalainen, Hämeenlinna
om.&ohj. Riitta Niku, Pihtipudas

8. chu Aquamanda’s Tempo, FI39899/13, s. 23.3.2013, NOU 0
(i: NO MVA PMV-10 NOV-11 Aquamanda’s Officer Or Gentleman, e: NO MVA PMV-10 Aquamanda’s Månestråle)
kasv. Tvedten Margunn, 2364
om. Hokkanen Heidi & Pauli, Toivakka, ohj. Hokkanen Pauli

Iltapäivä

9. lbu Tawastway’s Rooster, FI21993/12, s. 24.2.2012, NOU 0
(i: Waterline’s Le Bon, e: Tawastway’ Goldilocks)
kasv. Päivi Hoffren, Lahti
om.&ohj. Minna Uggelberg, Vesanka

10. lbu Justincase Fernando, FI14572/13, s. 11.1.2013, NOU 1
(i: FI KVA Rushbrigg Norton, e: Wellspring Justincase Isadora)
kasv. Vuokko Matero, Tyrnävä
om.&ohj. Marjut Anttila, Hankasalmi

11. lbn Scentaction’s Audacious, FIN31073/07, s. 4.5.2007, NOU 0
(i: FIN MVA Strongline’s District, e: FI MVA EE VMVA Mysis Kirinki)
kasv. Kirsi Haukka, Laukaa
om. Eija Savolainen& Kasvattaja, Pöljä,
ohj. Kirsi Haukka

12. lbn Hardrocks Isle of Hope, FI20745/14, s. 12.2.2014, NOU 0
(i: IE FT CH Copperbirch Liffey, e: Hardrocks Sweet Chocolate)
kasv. Hietaharju Päivi, Kuusankoski
om.&ohj. Pia Puolakka, Norola

13. knu Tattood Sir Ector, FI34863/13, s. 29.12.2013, NOU 0
(i: Nous’s Dream By My Shadow, e: Tattood Caol Ila)
kasv. Pirjo & Jouni Vimpeli, Tampere
om.&ohj. Katri Hakanen, Lempäälä

14. lbu Ragweed’s Easyrider Of Fendawood, FI43311/14, s. 8.5.2014, NOU 1
(i: INT & GB FT CH Beileys Aguzannis Of Fendawood, e: Emmanygan Raven)
kasv. Stefanie Latham, Andau, Itävalta
om. Timo Luomanen & Marjut Neuvonen, Kempele, ohj. Timo Luomanen

15. lbn Estelle, FI22731/14, s. 16.3.2014, NOU 1
(i: FI KVA Eagle Owl’s Kronos, e: Ethusan Unelma)
kasv. Pauliina Nättinen, Jyväskylä
om. Samuli Aunala, Tikkakoski, ohj. Samuli

16. knn Windalas Head Over Heels, FI24254/14, s. 12.3.2014, NOU 0
(i: Pepstep Firstcomer, e: Windalas On The Fly)
kasv. Anna-Maija Siponkoski, Vimpeli
om.&ohj. Rosa Pönni, Kouvola