Jäsenet tutuiksi, osa 3: Marjukka Toppari

Damipostin Jäsenet tutuiksi -juttusarjassa haastateltavana tällä kertaa Marjukka Toppari. Haastateltavat valitaan ilmiantojen perusteella, joten älä hämmenny vaikka sinunkin sähköpostiisi kolahtaisi joku päivä pyyntö osallistua haastatteluun.

1. Kerro kuka olet ja millaisia nelijalkaisia perheeseesi kuuluu?

Olen Marjukka Toppari Jyväskylästä. Tällä hetkellä perheeseen kuuluu ainoastaan kaksi kultainennoutaja urosta ”Snekke” 5 v ja poikansa ”Riva” 1,5 v.

2. Mitä kaikkea harrastat koiriesi kanssa sekä millaisia tavotteita teillä on?

Nykyisin harrastan lähinnä näyttelyitä, mutta omaksi ja koirien iloksi treenailemme muutakin ilman mitään suurempia tavoitteita. Toki tähtäimessä on nuoremman koiran kanssa taipparit ja ehkä myöhemmin myös sove vepessä, mikäli onnistumme treenaamaan riittävästi.

Aland_2014_2

3. Kuinka päädyit noutajaan?

Koska en lapsena hartaista toiveistani huolimatta onnistunut koiraa saamaan muun perheen allergian takia, oli valinta täysin selvä, kun oikea aika vihdoin koitti. Kultainennoutaja sen oli oltava, ja ikinä en ole valintaani katunut.

4. Jos sinulla olisi joku muu koira kuin noutaja niin mikä se olisi ja miksi?

Tätä olen joskus miettinyt ja olen tullut siihen tulokseen, että jos noutajat olisivat pois laskuista, vastaus olisi spanieli.

5. Mikä on ollut huippuhetkesi koiraharrastuksessa?

Yksittäisistä hetkistä se on varmasti se, kun silloin juuri alle 2 v koirani sai kutsun ja osallistui Champion Of Champions Gaalaan, ilman että sillä olisi ollut takanaan lukuisia näyttelykäyntejä.

6. Edellinen haastateltava halusi kysyä sinulta: Milloin koira on mielestäsi parhaimmillaan?

Minusta koira on parhaimmillaan aina silloin kuin se täyttää paikkansa siinä roolissa mihin se on hankittu.

7. Mitä haluaisit kysyä seuraavalta ja oma vastauksesi?

Mikä laji koiraharrastuksessa vei sinut ensinmäisenä mukanaan ja miksi?

Oma vastaukseni: TOKO. Kipinä syttyi koulutuskentällä, jossa innostuimme porukalla treenaamaan.

Aland_2014

Toimikunnat

Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys ry esittelee vuoden 2015 toimikunnat. Mikäli olet halukas kantamaan oman kortesi kekoon, ota yhteyttä toimikuntien vetäjiin.

MEJÄ-toimikunta:
Emilia Pellonpää pj, Pauliina Nättinen ja Tiia Pellonpää

NOME-toimikunta:
Olli Räsänen pj, Asta Muilu, Pasi Puttonen, Mika Toskala, Heli Siitari, Tuija Aaltonen, Maija Lappalainen, Perttu Havulehto ja Janne Saarikko

Näyttelytoimikunta:
Mari Paananen pj, Niina Niemispelto, Anu Silander, Tanja Eklund, Suvi Vessari ja Ana Puttonen

TOKO-toimikunta:
Marika Makkonen pj, Tytti Hirvenlahti, Anu Lintula, Maija Haltsonen ja Tuija Petäistö

VEPE-toimikunta:
Saara Dufva pj, Kirsi Liukkunen ja Jaana Hakala

Helmikuinen tokokoe

Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys järjesti helmikuisena lauantaina 28.2.2015 kaikkien luokkien tokokokeen.

Mira Pollari ja kultainennoutaja Gladtail Whole Lotta Love
Mira Pollari ja kultainennoutaja Gladtail Whole Lotta Love

Koe järjestettiin lämpimässä sisähallissa. Koe herätti paljon kiinnostusta, ja ilmoittautuneita tulikin niin paljon, että pyysimme kokeeseen toisenkin tuomarin. Tuire Marjamäki tuomaroi avoimen ja erikoisvoittajaluokan, Mauri Pehkonen taas alokas- ja voittajaluokan.

Kokeessa nähtiin monenlaisia suorituksia ja monen rodun edustajia, mikä on aina mukavaa.

Paikkamakuu menossa - liikkurina Tuija Petäistö
Paikkamakuu menossa – liikkurina Tuija Petäistö

Alemmissa luokissa tuli paljon 1-tuloksia ja hienoja pisteitä. Ylemmissä luokissa ei valitettavasti 1-tulosta saanut kukaan, mutta todella upeita liikkeitä sielläkin nähtiin. Päällimmäisenä mieleen jäin EVL-luokassa kisanneen australiankelpien mahtavat luoksetulon stopit, mikä kehonhallinta!

Maija Haltsonen ja labradorinnoutaja Highhut’s Bellatrix
Maija Haltsonen ja labradorinnoutaja Highhut’s Bellatrix

Noutajatkin pääsivät esiintymään edukseen kokeessa. Alokkaassa nähtiin kaksi 1-tuloksen suoritusta tehnyttä noutajaa, Dina Rahkolan tolleri Lapintähti Yön-Ruusu sekä Päivi Sopasen labradorinnoutaja Strongline’s Cute Kiss. Avoimessa luokassa niin ikään kaksi noutajaa saavutti 1-tuloksen. Ne olivat Laura Mäkisen ohjaama tolleri Allways Happy Janita Jaguar ja Mira Pollarin kultainennoutaja Gladtail Whole Lotta Love, joka myös sai TK2-koulutustunnuksen. Ylemmissä luokissa nähtiin kivoja suorituksia kolmelta noutajalta: voittajassa Tiina Ruuskanen ja labradorinnoutaja Hietsun Ilmarinen, erikoisvoittajaluokassa Maija Haltsonen ja labradorinnoutaja Highhut’s Bellatrix sekä Tytti Hirvenlahti ja sileäkarvainen noutaja Gädjeyran’s Isjungfru.

Laura Mäkinen ja tolleri Allways Happy Janita Jaguar .Liikkurina Anu Lintula
Laura Mäkinen ja tolleri Allways Happy Janita Jaguar .Liikkurina Anu Lintula

Itse toimin kokeessa ensimmäistä kertaa koesihteerinä. Sihteerinä olo vaati paljon keskittymistä, mutta samalla saikin seurata kaikkien koirakoiden suorituksia ja nähdä minkälaisia pisteitä mistäkin suorituksesta saa. Kokeessa talkoilu on itselle erittäin hyödyllistä, saa kokemusta kisoista järjestäjän puolelta ja voi katsoa eri luokkien suorituksia ilman turhaa kisajännitystä. Mieltä lämmitti myös huomata, miten tokokokeet kiinnostavat ihmisiä. Tässäkin kokeessa katsojien aitio oli aivan täynnä ja hyvä pöhinä täytti koko kisapaikan.

Nähdään yhdistyksen seuraavassa kokeessa, joka pidetään Valorinteellä 8.8.2015!

Marika Makkonen
TOKO-toimikunnan vetäjä

MEJÄ-kurssi

11158025_10202792491933835_243674127_nKeski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen MEJÄ-toimikunta järjesti lajista kiinnostuneille aloitteleville harrastajille MEJÄ-kurssin 8.-15.4. Kurssi päätettiin aikaisempien vuosien malliin järjestää kaksiosaisena; ensin luentoilta ja myöhemmin jälkienteko ja jäljestys metsässä. Kurssille osallistui 12 koirakkoa, joista kymmenen oli noutajia, yksi lyhytkarvainen collie ja yksi shiba. Kurssilaisista suurimmalla osalla ei ollut aiempaa jäljestyskokemusta. Muutama kuitenkin oli jo ehtinyt kokeilla jälkientekoa itse ja yksi oli kokeessakin käynyt. Luento pidettiin kahden kouluttajan voimin Sepänkeskuksessa, missä kurssilaisille kerrottiin MEJÄ-kokeen kulusta ja säännöistä sekä lajin omatoimisesta harrastamisesta.

Viikko luentoillan jälkeen kokoonnuttiin uudelleen. Tällä kertaa tavattiin Vesangassa, josta Vesangan Erämiehet ry ystävällisesti oli luvannut metsää kurssilaisten käyttöön. Hieman oli vielä lunta maassa, mutta ei niin paljon, etteikö hyviä harjoitusjälkiä olisi pystynyt vetämään. Maasto oli11149125_10202792493533875_726203327_n muutenkin aloitteleville koirakoille sopiva. Tässä vaiheessa saatiin paikalle myös lisää kouluttajia ja yksi kouluttaja ottikin metsään mukaansa aina kaksi kurssilaista. Pareittain jäljet sitten tehtiin kuten kokeessakin; ensin suunnistettiin ja merkittiin jälki, ja toisella kierroksella veretettiin. Jäljet tehtiin avoimen luokan mallin mukaisesti, mutta koejäljen pituutta huomattavasti lyhyempinä versioina. Kun viimeisiä pareja odoteltiin metsästä, pääsivät odottelijat koirineen tutustumaan hirvensorkkiin. Reaktioita oli monenlaisia; osaa koirista vähän jännitti, jotkut pitivät sorkkaa välipalana ja osa innostui leikkimään sillä.

Kun kaikki olivat palanneet metsästä, kokoonnuttiin porukalla testaamaan koirien laukauksensietoa, ihan kuin oikeassa kokeessakin. Ensin kokeiltiin koirien reaktiota starttariin. Kukaan ei säikähtänyt ja päätettiin vielä ampua haulikollakin laukaus. Laukaus herätti lähinnä kiinnostusta, mikä on noutajille aika tyypillistä. Kokeessa laukauksensietoa testataan heti kokeen alussa ennen jälkien ajamista. 1975023_10202792551015312_5151184342731210086_nJoskus ihmetellään sitä, miten tämä laukaus nyt liittyy jäljestämiseen ja miksi se on pakko tehdä. Laukauksensiedon testaamisen tarkoitus on selvittää koiran paukkuarkuus. Koska MEJÄ-kokeen tarkoitus on testata koiran kykyä jäljestää haavoittunutta riistaeläintä, on tärkeää, että koira sietää laukauksen, sillä tositilanteessa jäljestys saattaa hyvinkin päättyä kaadolla suoritettavaan laukaukseen. Kokeessa paukkuarka koira ei saisi jatkaa jäljelle. Laukauksien jälkeen suunnatiin jännän äärelle eli koirien kanssa jäljille. Ensin hirvensorkat käytiin jättämässä jäljen loppuun eli kaadolle ja sitten mentiin! Ainakin allekirjoittaneen mukana olleet koirat ohjaajineen selviytyivät jäljistään loistavasti. Oli ilo seurata innokkaita koiria työssä.

MEJÄ-toimikunta haluaa kiittää kurssilaisia ja kouluttajia osallistumisesta. Toivottavasti innostutte treenaamaan omatoimisesti koirienne kanssa ja näemme teitä esimerkiksi Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen järjestämissä MEJÄ-kokeissa elokuussa!11138631_10202792546735205_1319595166148299673_n

Näyttelytoimikunta tiedottaa 4/2015

Match Show

matchshow

Match Show torstaina 25.6.2015 klo 18.00 Kodin Terran parkkipaikalla.

Osoite on Palokanorsi 12, 40720 Palokka.

Ilmottautuminen alkaa klo 17.00. Kehät alkavat Lapsi ja koirakilpailulla.

Luokat: pienet pennut, isot pennut, pienet aikuiset, isot aikuiset ja Lapsi ja koira

Rokotustodistukset mukaan. Ilmottautumismaksu kaikki luokat 5 e.

Paikalla kanttiini. Maksut käteisellä.

Lämpimästi tervetuloa.

Kultaisten noutajien trimmauskurssi

K-S Noutajakoirayhdistyksen näyttelytoimikunta on järjestämässä trimmauskurssia kultaisille noutajille. Onko jäsenistöllä tai harrastajilla tarvetta ja kiinnostusta tälläiselle kurssille?

Kurssi toteutuu mahdollisesti, jos riittävä määrä innokkaita osallistujia on.

Tiedustelut ja halukkuudet osallistua ottaa vastaan:
Suvi Vessari
Lekojärventie 1
44400 Konginkangas
045 3056060
springloves.goldens@gmail.com

Tyyppioppi, rakenne ja liikkeet – Lena Danker

Lena DankerLena Dankerin Tyyppioppi, rakenne ja liikkeet –luento 7.11.2015 Jyväskylässä

Luento alkaa 12.00

Tarjolla loistava luento aiheesta koiran tyyppioppi, rakenne ja liikkeet!

Näyttelykehätuomarin ja näyttelyasettajan näkökulmista

Luennoitsija Lena Danker

Lena on ulkomuototuomari, kasvattaja ja näytteilleasettaja.

Luento sisältää tärkeitä asioita kaikille koiraharrastajille. Harrastaapa sitten näyttelyitä, kasvattamista, agilityä, NOMEa, TOKOa, VEPEä tai metsästystä, kaikkien pitäisi tietää miten koiran rakenne ja tyyppi soveltuu siihen.

Luento ja käytännön harjoitukset

Luennon sisältöä:

  • tyyppioppi
  • rakenne ja liikkeet
  • näyttelykehä tuomarin ja näyttelyasettajan näkökulmasta
  • miten tulkitaan näyttelykritiikkejä

Osallistujamäärä 30 henkeä

hinta 35e (hinta sama vaikka ei olisikaan koiraa mukana)

Ilmoittautumiset: springloves.goldens@gmail.com

Päätoimittajan pulinat

Heipähei!

Kevät saapuu jo kovaa vauhtia ja koekaudet pääsevät kunnolla vauhtiin. TOKO kerkesikin jo ensimmäisenä
koekautensa korkkaamaan helmikuussa. Tulevana kesänä yhdistyksellä on tarjolla monenlaista tapahtumaa.

Yhdistyksen kokeet ja tapahtumat pyörivät vain talkooporukalla, joten innokkaita talkoolaisia kaivataan
jokaiseen tapahtumaan. Ilmottautua voit kokeiden vastaaville koetoimitsijoille. Oli kyseessä sitten täysin uusi tai jo tutuksi tullut laji, niin paljon mielenkiintoista nähtävää varmasti löytyy.

Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen kevätvuosikokous pidettiin 10.3.2015 Sepänkeskuksessa.  Kokouksessa käytiin läpi yhdistyksen vuosi 2014 sekä palkittiin vuonna 2014 menestyneitä koiria. Tässä Damipostissa esitellään Vuoden Koira -palkinnon saaneet koirat.

Kokouksessa jaettiin myös yhdistyksen valiokuksat:

188. FI KVA Jummi-Jammin Kielikello ”Kike” om. Maija ja Mika Lappalainen
189. FI JVA Horseman’s Iceman ”Onni” om. Janne Saarikko

Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen joukkue menestyi 11.4.2015 hienosti Pirkan Dameissa sijoittuen yhdistysten sarjassa toiseksi.

Yhdistys kakkonenJoukkueessa olivat:
Mika Lappalainen (vas.) ja Janos (Blackthorn Rock’n Roll), Tuija Aaltonen ja Nekku (Bell Oktave Bon Bon) sekä Jukka Rastas ja Ymir ( Lekking Clover Astro).

Yhdistys onnittelee hyvin pärjänneitä koirakoita.

Keväisin terveisin,

Emilia Pellonpää
Damipostin päätoimittaja

NOME-toimikuntatiedottaa 4/2015

Kesän kokeet

Yhdistys järjestää tulevan kauden aikana useita NOU, NOME-B ja WT-kokeita. Myös NOME-A koetta on alustavasti suunniteltu järjestettäväksi loppuvuodesta. Näin ollen starttimahdollisuuksia oman yhdistyksen kokeissa on yllin kyllin. Runsas kokeiden määrä mahdollistaa jäsenille myös eturivin paikat päästä seuraamaan noutajien työskentelyä metsästyksen omaisissa tilanteissa.

Parhaille paikoille pääsee ilman muuta tulemalla talkoilemaan kokeeseen. Halukkaat voivat ilmoittautua talkoisiin kokeiden vastaaville koetoimitsijoille. Yhteystiedot löytyvät kokeen yhteydestä tapahtumakalenterista.

Erityisesti heinäkuun puolenvälin piirinmestaruuskoeviikonloppu kannattaa laittaa kalenteriin, sillä koe järjestetään tänä vuonna Oikarissa, jossa on erinomaiset mahdollisuudet viettää mukava koeviikonloppu. Starttailun ja talkoilun lisäksi tarjolla on mukavaa yhdessä oloa harrastuskavereiden kanssa, joten mennäänpä Oikariin oikein isolla porukalla ja järjestetään siellä huippuviikonloppu.

Yhdistyksen noutotreenit alkoivat huhtikuussa

Yhdistyksen noutotreenit alkoivat keskiviikkona 15.4. Ohjattua treenausta järjestetään huhti-kesäkuun välisenä aikana keskiviikkoisin klo 18 alkaen Ankeriasjärvellä. Koulutus on tarkoitettu kaiken tasoisille koirakoille. Ikärajaa koulutukselle ei ole, joten rokotetun pennun kanssa voi tulla jo tutustumaan treeneihin.

Nämä iltaisin tapahtuvat parin tunnin koulutukset tulevat sisältämään niin yksilö, -kuin porukkatreeniäkin koirien tason mukaan jaoteltuna. Treenejä tehdään pellolla, lähimetsikössä ja tietysti myös kesän lämmetessä käytetään vesialuettakin hyväksi. Kerran kuussa (kuukauden ensimmäinen keskiviikko) pidämme halukkaille riista- treeniä.

Noutotreeneissä olisi hyvä olla jo heti alkuun mukana pilli, sekä noutajatalutin. Omia dameja ei tarvitse koulutukseen tulevien ottaa mukaan. Yhdistyksen tarvikemyynnistä saa tarvittaessa ostaa puuttuvia treenitarvikkeita, eli esim. pillejä, noutajataluttimia ja dameja.

Tänä kesänä pidämme taukoa ohjatuista treeneistä heinäkuun. Samoin helatorstain WT:tä edeltävänä keskiviikkona (13.5.) ei järjestetä ohjattua treeniä. Tänä aikana on kuitenkin tarkoitus treenata yhdessä normaalisti keskiviikkoisin klo 18. eli Ankeriasjärven treenimaastoissa törmäät treenikavereihin melko varmasti ”lomankin” aikana!

NOME-/WT-koulutusta

Yhdistyksen sunnuntaina 17.5. järjestämään NOME-/WT-koulutukseen on vielä tilaa. Koulutus järjestetään Surkeenjärven matkailutilalla. Koulutus on tarkoitettu metsästyskokeisiin tähtääville koirakoille Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös kuunteluoppilaana. Koulutuspäivä maksaa 30€/koirakko.

Koulutuksen vetäjänä toimii Tomi Sarkkinen.

Myös mahdollisia peruutuspaikkoja lauantain 16.5. koulutukseen kannattaa vielä kysellä!

Ilmoittautumiset ja tiedustelut kurssiin liittyen vastaanottaa:

Asta Muilu
puheenjohtaja@ksnoutajakoirayhdistys.net
050 535 6354

Variskioski

Yhdistys myy variksia Kari-Huollon autokorjaamon tiloissa, eli arkena klo 9-16 voit ostaa variksia treenilinnuiksi 4e/kpl max 5kpl kerrallansa. Maksa linnut yhdistyksen tilille ja ota kuitti mukaan lintuja noutaessasi.

Tilinumero:

FI8612813000201469, VIITE 1012 (ehdottomasti käytettävä viitettä).

Variskioskin yhteystiedot:

Kari-Huolto
Sepänpolku 3
41310 LEPPÄVESI
p. 014-281 602

TOKO-toimikunta tiedottaa 4/2015

Marko Vuorenmaan TOKO-valmennus sunnuntaina 17.5.

Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys järjestää Marko Vuorenmaan TOKO-valmennuspäivän.

Valmennuspäivän kesto on noin 8h. Mukaan mahtuu 10 koirakkoa. Koulutus pidetään lämpimässä sisähallissa Seppälänkankaalla.

Hinnat:

Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen jäsenet 45 €, muut 65€
Kuunteluoppilaat: Yhdistyksen jäsenet 10€, muut 20€. Kuunteluoppilaaksi ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Ilmoittautumiset osoitteeseen toko@ksnoutajakoirayhdistys.net

Tervetuloa mukaan!

VEPE-toimikunta tiedottaa 4/2015

Ilmoittautumisaika kesän ryhmiin on päättynyt. Alkeiskurssilla on vielä tilaa muutamalle koiralle, joten mikäli kiinnostuit laita pikimmiten ilmoittautumista osoitteeseen vepe@ksnoutajakoirayhdistys.net !

Kauden aloituksesta tiedotetaan lähemmin ryhmiin ilmoittautuneita, mutta pyrimme aloittamaan treenikauden toukokuun puoleen väliin mennessä.

Järjestämme tänä vuonna kahdet kaksipäiväiset vesipelastuskokeet. Ilmoittautumisiin etusija on jäsenillä ja ilmoittautumisaika on jo alkanut. Löydät tarkemmat ilmoittautumistiedot Tapahtumakalenterista kyseisten koepäivien kohdalla. Toivomme, että mahdollisimman moni oman yhdistyksen jäsen osallistuisi kokeisiin – jos ei kisaamalla, niin sitten talkootyövoimana!

Kesän kokeet:

Kesäkauden alkaessa on suunnitteilla myös jonkin verran uutta perinteisten viikkotreenien lisäksi. Ryhmiin ilmoittautuneita tiedotetaan kauden kuluessa sähköpostilla, harrastajien Facebook-ryhmässä sekä Nimenhuudossa. Seuraile tiedotusta, niin pysyt kärryillä!

 

Vuoden koirat 2014

Yhdistys valitsee vuoden aikana parhaiten menestyneiden koirien joukosta Vuoden Koirat. Vuoden Koira -titteleitä voi hakea useissa eri kategorioissa. Viime vuoden hakijat ja ehdokkaiden pistemäärätä loytyvät oheisesta Vuoden koira 2014 -taulukosta.

Vuoden NOME-koira, Aktiivipari ja WT-pistesieppari FI KVA Rushbrigg Norton (Tsoni)

DSC_0030

Kiitos ja anteeks, että oltiin rohmuja. Tsonin kanssa vuosi 2014 sujui tasaisen hyvin kaikissa lajeissa (NOME –A , NOME –B ja WT). Niinpä sitä tuli startteja joka lajissa. Mitään supermenestystä ei tullut, kun itse mokasin jokaisessa tärkeässä kisassa (SM, PM, IWT ja muut mestaruuskokeet). Onneksi saatiin sentään toinen serti A-kokeesta ja kunnia olla SNJ:n Vuoden Metsästyskoira. Tsoni on mitä leppoisin ja luotettavin matkakumppani , minkä kanssa on nautinto reissata ja starttailla eri karkeloissa, joten pahoittelen – taidetaan olla vielä ensi vuonnakin kuvioissa mukana.

T. Mika Lappalainen

Vuoden MEJÄ-tulokas Vimpulan Hymypoika (Luimu)

Vimpulan Hymypoika LuimuLuimu aloitti MEJÄ uransa yhdistyksen kokeissa Moksissa viime vuoden toukokuussa tuloksella AVO-1 / 44p. Seppo Venäläisen tuomaroimana. Toisen 1-tuloksen se sai Leppälahdesta kesäkuun lopussa. Pisteitä tuli peräti 48, tuomarina Tuula Svan. Näiden kokeiden välissä Luimu sai kesäkuussa Uuraisilta AVO-3:n ja Keuruulta AVO-2:n. Ensimmäinen Voi-1 tulos tuli pistein 44 Leppälahdesta syyskuun alussa tuomarina Olavi Nurmiranta. Vielä syyskuun lopussa Luimu sai hyvän VOI-2:n pistein 39. Luimu on vuoden -14 MEJÄ-koira Kutin velipuoli. Luimun jäljestys on kiihkeää eteenpäin voimakkaasti pyrkivää, jarrutusta vaativaa, mutta melko jälkitarkkaa.

Omistajat: Leila Mäkinen & Timo Nojonen

Vuoden MEJÄ-koira Vimpulan Neuvokas Norman (Kuti)

Vimpulan Neuvokas Norman KutiKuti on jo kerran aikaisemmin vuonna 2012 voittanut yhdistyksen MEJÄ-koira palkinnon. Tuo vuosi -12 oli Kutin uran tähän mennessä menestyksekkäin. Silloin Kuti voitti piirinmestaruuden ja pääsi MEJÄ-SM:iin. Sieltä tuloksena 7:s sija. Samana vuonna Kuti oli noutajien MEJÄ-SM:n 3:s. Näistä saavutuksista seurasi edustuspaikka noutajien pohjoismaisiin MEJÄ-mestaruuskilpailuihin Tanskaan vuodelle 2013. Siellä ei menestystä enää tullut. Tanskan maastot ja jäljen tekotapa taisivat yllättää niin koiran, kuin ohjaajankin.

Viime vuonna Kuti osallistui 8:aan MEJÄ-kokeeseen saaden niistä kaikista 1-tuloksen pienimmän pistemäärän ollen 45 ja suurimman 50. Tuo suurin pistemäärä tuli kotikenttäedun turvin Vesangan kokeessa heinäkuun alussa, tuomarina Seppo Tavi. Yhdistyksen MEJÄ-mestaruus kokeissa Multian Isojärvellä, joka samalla oli PM-kilpailu, Kuti voitti yhdistyksen MEJÄ-mestaruuden ja oli PM-kokeiden 4:s. Pisteitä tuli tuolloin 47. Jäljestäjänä Kuti on hyvin rauhallinen ja jälkitarkka. Jäljestyksen aikana naru on hyvin harvoin kireällä.

Omistajat: Leila Mäkinen & Timo Nojonen

Vuoden Näyttelypentu Do Day’s Olivia (Olivia)

Do Day's Olivia 6 kk

Synt. 11.1.2014
Emä: C.I.B, FI, SE, LV MVA Sweetmix Flashdance
Isä: FI MVA Devonshires London Edition
Kasvattajat: Milja Holländer ja Keijo Kettunen
Omistajat: Milja Holländer ja Keijo Kettunen

PENTUNÄYTTELYT 2014:
Tampere, kaikkien rotujen pentunäyttely 19.7.2014:
PEN 5-7 kk: 1 KP, PNP-1, ROP, RYP-1, BIS-1
Vantaa, labradorinnoutajien erikoisnäyttely 6.8.2014:
PEN 5-7 kk: 2. KP
Mustasaari, ryhmänäyttely 16.8.2014:
PEN 7-9 kk: 1 KP, VSP-pentu

Kuva: Milja Holländer

Vuoden TOKO-tulokas TK1 TK2 Gladtail Whole Lotta Love (Lotta)

tokotulokas

Lotta muutti kotiini loppuvuodesta 2010. Tarkoituksena oli saada tästä pikku pennusta kehittymään harrastuskaveri tottelevaisuuskokeisiin, näyttelykehiin ja lenkkiseuraksi metsissä samoiluun. Pennun valinta taisi osua aika nappiin, sillä kaikki toiveet tuli täytettyä ja ehkä vähän enemmänkin. Virallisissa tottelevaisuuskokeissa pääsimme strattaamaan vasta viime vuoden heinäkuussa. Jännitin itse hirmuisesti koetilannetta ja viimein parin möllitokokokeen jälkeen uskalsin ilmoittaa meidät kokeeseen. Starttasimme heinä-elokuussa kolmissa kokeissa, joista kaikista saimme ykköstuloksen, kasassa oli siis TK1 koulutustunnus ja siirto avoimeen luokkaan. Syys-lokakuussa kävimme myös kolmissa kokeissa saaden kaksi ykköstulosta ja yhden kakkostuloksen. Lotta oli myös edustamassa Keski-Suomen Noutajakoirayhdistystä piirinmestaruuskilpailuissa, josta tuliaisena piirinmestaruuskultaa. Tämän vuoden helmikuussa kisakirjaamme kirjattiin TK2 koulutustunnus, saimme siis kolmannen ykköstuloksen. Lotta on iloinen, miellyttämishaluinen, aktiivinen ja energinen koira, jonka kanssa on mahtava tehdä töitä.

Valitettavasti Lotan ja minun kisauran huippu on nyt saavutettu, ja haavenaa ollut tottelevaisuusvalion arvo jää myös haaveeksi. Lotan terveydentila, ei kanna meitä pidemmälle tämän lajin parissa, mutta rakastetun kotikoiran virkaa hän saa toimittaa jatkossakin. Vuoden TOKO tulokas palkinto kruunaa Lotan kisauran, kiitos siitä!

Omistaja: Mira Pollari

Vuoden TOKO-koira Waterfowler Bliss (Ruu)

ruu_tokokoira

Ruu on 4,5v käyttölinjainen labradorinnoutaja, jonka kanssa harrastamme NOME:a ja TOKO:a. Ruu on yhdellä sanalla kuvailtuna kiltti, se on oikeasti maailman kiltein koira.

Vuonna 2014 starttasimme TOKO-kokeessa vasta syyskuussa erikoisvoittajaluokassa. Edellisen kokeen (voittajaluokka) olimme käyneet marraskuussa 2013. Olen itse harrastajana vähän sellainen, että jos ei ole selkeää tavoitetta niin ei tule treenattuakaan niin ahkerasti. Vasta sitten kun päätin meidän ensimmäisen kokeen niin alettiin treenata tavoitteellisemmin. Liikkeet saatiin suurin piirtein pakettiin muutaman kuukauden aikana.

Ensimmäinen erikoisvoittajaluokan koe oli siis syyskuussa Keuruulla, joka toimi samalla piirinmestaruuskokeena. Sieltä saimme heti hienosti ensimmäisen EVL1 tuloksemme (288p), joka riitti samalla myös piirinmestaruuteen! Ruu pääsi yllättämään minut suorituksellaan totaalisesti. Samallahan yhdistyksemme voitti myös piirinmestaruuden joukkuekultaa!

Toinen EVL:n koe käytiin kuukauden päästä Jyväskylässä ja sieltäkin hienosti ykköstulos (274p) huolimatta muutamista haavereista. Kolmannessa kokeessa marraskuussa allekirjoittanut oli kerännyt itselleen sen verran paineita, että nollasi lopulta kokeessa luoksetuloliikkeen, jonka seurauksena saimme EVL2 tuloksen (247p.). Mutta hyvä kakkostulos ja ohjaajakin otti opikseen.

Neljänteen kokeeseen ohjaaja kasasi itsensä ja meni reippain mielin kehään pitämään koiran kanssa hauskaa. Ja tämä hyvän mielen ja hyvän yhteistyön koe palkittiin EVL1 tuloksella, huippupisteillä (302,5p), luokkavoitolla ja kunniapalkinnolla. Ja lisäksi saavutimme tietysti koulutustunnuksen TK4. Fiilis oli kyllä aivan mahtava! Siitä oli hyvä jäädä hetkeksi viettämään Joulua ja odottamaan perheenlisäystä tulevaksi.

Nyt olemme TOKO:ssa saavuttaneet sen tietyn tavoitteen ja seuraavaksi suunnitelmana on osallistua tämän vuoden SM-kokeeseen, noutajien mestaruuskokeeseen ja piirinmestaruuteen. Sitten astuvatkin voimaan sääntömuutokset ja alamme opettelemaan liikkeet niiden mukaisesti. Kokeisiin osallistumme sitten joskus.

Omistaja: Maarit Hankaniemi

Vuoden VEPE-tulokas FI JVA Maplefox Crazy Catcher (Heta)

IMG_5126

Heta on syntynyt 30.7. 2011 ja muutti meille Keuruulle syyskuussa 2011.  VEPEen tutustuimme tollerileirillä ja VEPEn aloitimme toissa kesänä K-S Noutajien mukavassa VEPE-porukassa ja totesin, että tämä laji sopii meille kuin nenä päähän. Viime kesänä menimme soveltuvuuskokeisiin kouluttajamme Hanna-Leenan patistamana. Suoritimme soveltuvuuskokeen Kontiolahdella ja saimme alo 1 tulokset Kontiolahdella ja Saarijärvellä ja sen jälkeen siirron avoimeen luokkaan. Tänä kesänä olisi tarkoitus treenata avoimen luokan liikkeitä ja osallistua muutamiin kokeisiin. Sen kummempia tulostavoitetta ei ole, niin kauan mennään, kun mukavalta tuntuu.

Meihin Hetan kanssa voi törmätä NOME-treeneissä, MEJÄ-kokeissa tai VEPE-rannassa. Isännän mielestä voisin jo valita lajin mitä koirani kanssa harrastan, mutta kun kaikki lajit ovat mukavia. Saas nähdä mitä meistä isona tulee.

Omistajat: Aija Pekkanen ja Sari Tihinen

Vuoden VEPE-koira Gladtail Quarterback (Roope)

_MG_9752Ilolla vastaanotamme vuoden 2014 Vepe-koiran palkinnon, on erittäin mukavaa huomata, että rannassa läträämiselläkin voi saavuttaa jotain!

Roope syntyi tammikuussa vuonna 2008 ja maaliskuun alussa alkoi meidän yhteinen taipaleemme, jossa minä olen yrittänyt opettaa koiraa, mutta todennäköisesti minua on opetettu enemmän. Harrastuskaverina Roope on avoin ja iloinen, kaikkien kaveri, jolla on aina pilkettä silmäkulmassa ja hymy korvissa. Olen harrastanut Roopen kanssa tokoa melko pienestä pitäen, mutta nykyisin keskitymme pääasiassa VEPEilyyn, ja tottelevaisuutta ylläpidetään siinä sivussa.

Vesipelastuksen aloitimme noutajakoiraihmisten järjestämällä kurssilla, joka toteutettiin K-S Kennelkerhon treenipaikalla ja –välineistöllä Harakkasaaressa. Laji tuntui todella mukavalta ja niinpä tuli treenattua toinenkin kesä. Tällä hetkellä aloittelemme jo viidettä kautta, kaksi edellistä kautta onkin jo treenattu K-S Noutajien alaisuudessa. Vuoden 2014 tavoitteena oli saada kisavarmuutta sekä mahdollisesti luokkasiirto alokkaasta avoimeen. Onni oli oman yhdistyksen kisat, joissa pääsin starttaamaan molempina päivinä, tuloksin ALO3 ja ALO1. Jotta kausi ei jäänyt aivan tyngäksi, kokeilimme onneamme vielä Kontiolahdella tuloksin ALO1 ja siirto avoimeen. Näin ollen tulevan kauden teemana on kerätä kisakokemusta avoimesta luokasta, treenata monipuolisesti vepen liikkeitä sekä opettaa muita lajia harrastavia siinä sivussa.

Kiittäen,
Kirsi Liukkunen ja Roope

Showlink-Pets -messut 2015

10863806_10153306522174781_9203642245337232922_oKun SNJ:n puheenjohtaja Kirsi Launomaa viime syksynä kysyi minulta, voisimmeko me keskisuomalaiset ottaa hoitaaksemme keväällä pidettävien Lemmikkimessujen järjestelyt SNJ:n osalta, ajattelin, että huhhuijjaa! Aikamoinen urakka, noutajaesittelyn järjestäminen kahdeksi päiväksi ja ständillä edustaminen, sen kasaus ja purku…

Jotain viikkoja mietittyäni ja muutamien aktiivien kanssa jutusteltuani päätin sitten tarttua hommaan, enhän ollut koskaan aiemmin järjestänyt mitään tuollaista, pakkohan se on kaikkea kokeilla ainakin kerran.

Aloin kysellä eri noutajarotujen edustajia näytökseen mukaan ja ilokseni saimme kasaan tarvittavan määrän koiria. Kultaisista ja labradoreistakin saimme molempien linjojen edustajat mukaan. Lauantaille saimme jopa chessin, mikä ei ollut ihan itsestäänselvyys, niin vähän kyseisen rodun edustajia Keski-Suomessa majailee.

Näytöksen teemaksi tuli Monipuolinen Noutaja ja kyllähän se yleisölle tuli selväksi esityksen aikana, että noutajasta on moneksi, meillä oli agilitya, tokoa, flyballia ja tietenkin nomea, plus vähän myös kevennyksiä.

Ständillä vieraili molempina päivinä paljon varsinkin lapsiperheitä, joiden lapset tottakai halusivat rapsutella pehmeitä noutajia. Koirille tämä oli todella hyvä malttiharjoittelun ja siedätyksen paikka. Esimerkiksi oma nuori kultaiseni, jota olen pitänyt aina vähän ujona, nautti täysin palkein selällään makoillen lasten rapsuttelusta! Paljon oli myös noutajista kiinnostuneita aikuisia ja taisimmepa saada pari uutta jäsentäkin.

Viikonloppu oli todella onnistunut ja olen iloinen, että päätin ottaa homman hoitoon, oli varsin mukavaa puuhailla koirien ja samanhenkisten ystävien kanssa.

Suuren suuri kiitos kaikille mukana olleille, ilman teitä ei olisi hommat hoituneet niin kivuttomasti kuin nyt meni!

Tuija

Näyttelytoimikunnan esittely

Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys on saanut elvytettyä näyttelytoimikunnan. On hienoa, että yhdistyksen riveistä löytyy aktiivisia jäseniä, jotka haluavat tehdä rakastamiensa harrastusten eteen talkootöitä. Damiposti haluaakin nyt esitellä uuden näyttelytoimikunnan. Mikäli haluat ottaa yhteyttä toimikuntaan, pistä sähköpostia osoitteeseen nayttely@ksnoutajakoirayhdistys.net.

Toimikunnan vetäjänä toimii Mari Paananen, jonka esittely olikin jo edellisessä Damipostissa.

Muut toimikunnan jäsenet ovat:

Ana Puttonen

AnaOlen siis Ana, 46 vuotias postinjakaja ja asun nykyään Äänekoskella kolmen koirani ja kahden kissani kanssa. Kotona siis PON Sissi 6,5 v, kultsu Saaga 2 v ja yorkki Alma 1,5 vuotta. Ensimmäinen koirani tuli mulle vuonna 1985 (englanninspringerspanieli) ja siitä lähtien koiria on ollut. Oma kennelnimi ”Zalotnican” tuli v. 2001 ja minulla on ollut 5 pentuetta rodulla Polski Owczarek Nizinny. Kotona oleva Sissi on oma kasvatti. Harrastuksina koirien kanssa onollut näyttelyt, PEKO, TOKO ja nyt olen vähän innostunut Rally-Tokosta. MEJÄäkin on treenattu. Suomen PON-kerho ry:ssä olen toiminut useita vuosia niin rivijäsenenä, sihteerinä kuin puheenjohtajanakin ja ollut esim. näyttelytoimikunnan vetäjänä ja jalostustoimikunnan jäsenenä.

Suvi Vessari

SuviOlen Suvi Vessari ja kasvatan kultaisianoutajia kennelnimellä Springlove’s. Kenneltoiminta täytti viime vuonna osaltani 10 vuotta ja minulla on 5 omaa pentuetta. Asun perheeni kanssa Konginkankaalla ja perheeseen kuuluu aviomieheni Saku, kolme tytärtä Mona 10 v., Peppi 8 v. ja Viivi kohta 11 kk sekä neljä kultsua ja kissa. Näyttelyt on intohimoni ja ajan antaessa myöten kierrän niissä. Lähivuosina on ollut vähemmän, noin kerran kuussa, mutta aiemmin ja tulevaisuudessa olisi tarkoitus taas kiertää enemmän. Nautin kehässä olosta. Minä myös trimmaan noutajia ja valokuvaus on myös lähellä sydäntäni. Olen myös innokas koneella olija teen kotisivuja, mainoksia ym kuvankäsittelyä. Olen nuorena kisannut agilityssä ja TOKOssa. Minua kiinnostaa taipumuskokeet ja mejä, mutta tarvitsen niihin itse opettelua ja olisikin upeaa saada niitä NOU1 tuloksia jo, mutta minä en sitä alaa oikein hallitse. Olen toiminut ennen Konneveden kennelkerhossa mm. puheenjohtajana. Minä haluan käydä kehätoimitsijakurssin ja nyt olen apua tarjonnut Äänekosken ryhmikseen syksyllä. Vastaan mielelläni jos on kysyttävää ja autan ihmisiä sekä koiria. Tehdään yhdessä kivaa, hyvää ja hyödyllistä.

Niina Niemispelto

NiinaOlen nelikymppinen jyväskyläläinen kahden lapsen äiti. Näyttelyissä olen käynyt tollerini kanssa pari kolme kertaa vuodessa, joten on niitä neljäntoista vuoden aikana kertynyt. Kesällä kaksi vuotta täyttävä paimenenikin on käynyt näytillä jokusen kerran, mutta nyt se saa aikuistua kropaltaan ja ennen kaikkea nupistaan. Sitä enemmän mua näkee tuomarinpöydän toisella puolella kehäsihteerinä. Niitä näyttelykäyntejä tulee vuoden mittaan ainakin kymmenen.

Tanja Eklund

TanjaOlen Tanja Eklund 37v Kuusaasta ja koiria on ollut ikäni minulla. Mutta ensimmäinen Labradori tuli 12v sitten (sydänpoika) FIN MVA Strongline´s District ”Riki”. Sitten niitä on vaan lisääntynyt ja nythän laumaan kuuluu jo yhteensä kuusi: Riki 12 v, Foxy 9 v, Tico 5 v, Turo 5 v, Quje 2 v ja Ozku 1 v. Viisi poikaa ja tyttö, onhan tässä laumaa kerrakseen. Kissa, kanit (3), gerbiilit ja hevoset kuuluvat lisäksi laumaamme, joten tekemistä riittää. Harrastamme näyttelyitä ja käytännön metsällä käydään. Kukin vuorollaan saa olla mukana ja treenaamme tätä nuorisoa aktiivimmin nyt jos jossain vaiheessa taippareihin. Omaksi ja koirien päänvaivaksi MEJÄ-treenejä vaan muutama kesässä.

Anu Silander

Olen piakkoin 42-vuotta maan päällä tallaillut ja tällä hetkellä asustelen Jyväskylän Säynätsalossa kahden labradorinnoutajauroksen; Cib, Fi Mva, Ee Mva, SE Mva (N), JV 07 Sweetmix Flash Gordon ja Fi Mva Sweetmix Heron, kanssa. Leipätyöni ansaitsen terveydenhuoltoalalta. K-S Noutajakoirayhdistyksessä olen toiminut ja siis edelleenkin aktiivisena näyttelytoimikunnan jäsenenä sekä yhdistyksen varajäsen edustajana Jyväskylän KV-NÄYTTELYN näyttelytoimikunnassa. Muutamina vuosina olen toiminut myös TOKO-toimikunnan järjestämässä perustottelevaisuus- ja pentukoulutuksien yhtenä ohjaajana. Syksyisin talkoosivous KV-näyttelyn kakkapartiossa on tullut tutuksi, niin vastuutyöntekijän kuin itse siivouksen näkökulmasta. Koirieni kanssa olen aikoinaan kiertänyt ahkerammin näyttelyitä. Nykyisin harrastelemme lähinnä vepeä. Ohjaajana kunnianhimon puute (kuulemma ) ja kisajännitys on ollut hyviä/huonoja tekosyitä olla starttaamatta kisoissa. Tänä kesänä on tavoite rikkoa myytit ja startata joko VEPE:ssä, MEJÄ:ssä tai peräti molemmissa! Toivotan tervetulleeksi niin uudet kuin vanhatkin jäsenet mukaan rentoon ja mukavaan toimintaan, joten muistakaamme löysätä pipojamme.