MEJÄ-harrastuksen vuosikymmen

En voi hirveästi kehuskella pitkästä mejä-urasta; sen sijaan se on ollut sitäkin vauhdikkaampi ja erittäin tapahtumarikas.

Aloitin harrastuksen koirani Oskun (FIN JVA Elsasin Parmesan) kanssa SNJ:n mejä-leiriltä Rautavaaralta vuonna 2004 . Silloin en vielä osannut pienessä mielessänikään kuvitella mitä tulevaisuus toisi tullessaan kun ensimmäistä  kertaa tein harjoitusjälkiä ja sain jäljestää koirani kanssa. Tunne oli aivan huikea ohjaajalla, mutta myös koira oli aivan tohkeissaan kun selvisi hyvin vaivattomasti kaadolle.

Samana vuonna vielä starttasimme kokeessa ja se oli sitten menoa viimeisen päälle.

Yhdistyksen omaa mejätoimikuntaa aloimme perustamaan Siitarin Helin ja Likolan Eijan kanssa vuonna 2006. Koetoimitsijakurssin jälkeen ensimmäinen koe oli Vesangassa järjestetty iltakoe, jossa autojemme tavaratilat toimivat niin tavaroiden ja eväiden jakopisteenä ja etenkin Eijan auto toimistona. Tästä kokeiden määrä ja koko vain kasvoi, paikka vaihtui Hangasjärven retkikämpälle ja sieltä sitten Moksiin Surkeenjärvelle, Koskenpäälle ja nyt viimeksi Multialle. Toimikunnan kokoonpano on vaihtunut muutamaan kertaan ja viimeiset kuusi vuotta olemme Hännisen Margitin kanssa olleet eräänlaista toimikunnan ydintä. Kokeiden lisäksi on pidetty myös kursseja ja kerhoiltoja ja sitä kautta on uusia harrastajia saatu lajin pariin.

009Koska paikalleen ei saa jäädä niin ilmoittauduin tuomarikurssille ja sain mejän ylituomarin oikeudet syksyllä 2007. Oli mahtava seurata lajia myös tältä kantilta, nähdä miten eri tavalla eri koirat ja rodut selvittivät niille annettua tehtävää.  Tämä vaihe oli varsin intensiivistä ja aikaa ei juuri oman koiran kanssa harrastamiseen jäänyt. Onneksi Osku sai tehdä ihan oikeita töitä kun tilalle tuli käytännön jäljestämistehtävät. Siinä huomasi miten metsässä vietetty aika oli saanut aikaan hyvän jäljestävän koiran johon saattoi luottaa kaikissa tilanteissa.

Oskun jälkeen harrastin lajia vielä lainakoiralla (FI JVA Bright Eyes Lari) ja sitten jälleen vuonna 2010 hankitun oman koiran (FI JVA Elsasin Riccobono) kanssa. Nyt viimeiset kaksi vuotta on ollut jälleen mejän osalta varsin hektistä. Liian paljon tuomarikeikkoja, kokeen järjestelyjä ja muuta touhua. Ja jälleen omat koirat ovat olleet ”vain” maskotteina. Nyt Osku on kokonaan eläkkeellä ja Bono ajoittain varsin turhautunut. Tuli todella aika pohtia onko pakko yrittää olla edelleenkin tehokas lajin eteen puurtaja. Jos suurin osa haluaa vain käydä kokeissa, mutta ei halua olla mukana rakentamassa tätä pakkaa kokoon, niin sitten on vain annettava asian olla.

Päätös oli toisaalta myös eräänlaista kyllästymistä yrittää puhua vuosi toisensa jälkeen lajin puolesta kun samalla yhdistyksen sisällä arvostetaan vain yli kaiken nomea ja kaikki muu lajit ovat sitä ”pientä puuhastelua”.  Sitä samaa ”napinaa” on kuulunut koko ajan myös muiden lajien harrastajilta. Totta kai nome on noutajien rodunomainen koemuoto mutta pitäisi kuitenkin muistaa, että noutaja on monipuolinen metsästys- ja harrastuskoira. Yhdistyksen pitäisi olla kannustamassa jäseniään kaikenlaiseen harrastamiseen koiransa kanssa. Sehän on vain rikkaus tälle koirayhteisölle ja tekisi siitä vahvemman. Itse olen harrastanut sekä mejää että nomea eikä kumpikaan sulje toista lajia pois, päinvastoin.

Onneksi mejä-toimikunta sai uuden ja energisen vetäjän Emiliasta. Toivon todella, että aktiivisista harrastajista edes jokunen haluaisi ottaa vastuuta ja hakeutua toimikuntaan auttamaan. Se on ainoa keino saada koetoiminta jatkumaan yhdistyksen nimissä. Kukaan ei tuota työtä jaksa yksin tehdä.

100_0186Kymmenen vuotta on kulunut ja lajin myötä olen saanut paljon hyviä ystäviä ja viettänyt unohtumattomia hetkiä. Toimintani toimikunnassa on nyt takana mutta harrastaminen jatkuu – metsä kutsuu edelleen. Ensi vuodelle kalenterissa on tilaa ja aikaa omille koirille ja onhan sitä muutakin elämää – se on vain meinannut unohtua tässä touhussa.

Lämmin kiitos kaikille, joihin olen saanut tämän lajin kautta tutustua. Pidetään lippu korkealla.

Tuula Svan

Jokainen uloskäynti on sisäänkäynti johonkin muuhun.

– Tom Stoppard –

Yksi vastaus artikkeliin ”MEJÄ-harrastuksen vuosikymmen”

  1. Heippa!
    Minä olen vähän ihmeissäni tuosta syytöksestä, että yhdistys ajaa vain NOMEn etua?
    Muutaman vuoden johtokunnassa istuneena, koskaan ei ole tyrmätty MEJÄ-toimikunnan ehdotuksia. Ei edes NOMEn kustannuksella. Toki yhdistys panostaa NOMEen, kokeita järjestetään useita per vuosi ja se vie paljon voimavaroja ja talkootunteja, mutta mielestäni ne ei ole -koskaan- olleet MEJÄltä pois.
    Vai onko?
    -tuija

Kommentointi on suljettu.