Yhdistyksen syyskokousta ja pikkujouluja vietettiin lauantaina 15.11. Rhea-laivalla Jyväskylässä.
Syyskokouksessa käsiteltiin ensi vuoden toimintasuunnitelmaa ja budjettia. Mukavasti on tiedossa monipuolista toimintaa myös ensi vuonna. Tule mukaan aktiiviseen toimintaan! Lisätietoja tulevista tapahtumista kannattaa seurata yhdistyksen tapahtumakalenterista ja Facebook-sivulta.
Noutajakoirayhdistyksen puheenjohtajana jatkaa vuonna 2015 Asta Muilu. Johtokuntaan valittiin seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi Tuija Aaltonen, Perttu Havulehto ja Pasi Puttonen. Varajäseniksi ensi vuodelle valittiin Sanna Lahtinen ja Tiina Saarinen.
Illalla palkittiin myös yhdistyksen jäsenten valioituneita koiria. Nyt valiokuksansa saivat 186. FI JVA Heta, Maplefox Crazy Catcher, om. Aija Pekkanen ja Sari Tihinen ja 187. FI JVA Vili, Black Bet’s Tiger Woods om. Seija Aarrelampi. Onnea valioituneille!
Valiokuksat nro. 186. FI JVA Heta, Maplefox Crazy Catcher, om. Aija Pekkanen ja Sari Tihinen ja nro 187. FI JVA Vili, Black Bet’s Tiger Woods om. Seija Aarrelampi.
Kokouksen jälkeen ilta jatkui hyvän ruoan ja mukavan yhdessä olon merkeissä. Hurjimmat juhlijat juhlivat kuulemma aina seuraavaan aamuun saakka.
K-S Noutajakoirayhdistyksen historian ensimmäinen A-koe järjestettiin Laukaassa 25.10.2014.
Kokeeseen osallistui yhteensä 14 koirakkoa. Tuomareina toimivat Pauliina Ahola ja Stefan Bollen (Belgia).
Olli & Paju starttia odottamassa
Minulle koe tarkoitti A-koeneitsyyden menetystä. Kokemukseni kyseisestä koemuodosta oli käytännössä nolla, joskin vuotta aiemmin osallistuin samaisella paikalla pidettyyn koulutukseen. Koska tänä vuonna koiran treenaaminen oli jäänyt vähälle, lähdin kokeeseen ”rennoin rantein” ja tavoitteena saada kokemusta minulle, ei niinkään koiralle.
Paju (Demon Eye’s Cherkazoo) oli aiemmin kesällä saanut WT-kokeesta AVO1 -tuloksen ja NOME-B puolelta ALO1 -tuloksen. Eli meillä oli WT:n kautta saavutettu minimitulos tähän koeluokkaan. Pajulla on kohtuullisen paljon metsästyskokemusta , mutta tämä ehkä aiheutti myös meidän kokeen lopputuloksenkin.
Koe alkoi ilmoittautumisella. Tässä yhteydessä starttinumerot arvottiin ja meidän harmiksi saimme ison numeron, 13. Tämä tarkoitti myös sitä, että joutuisimme todennäköisesti odottamaan rivissä noutovuoroamme jonkin aikaa. Koetoimitsija Heli Siitari jakoi meidät kahteen ryhmään ja lähdimme pellolle valmistautumaan ensimmäiseen koitokseen.
Kokeessa metsästettiin ensisijaisesti fasaaneja, mutta myös muut riistat olivat mahdollisia. Varsinainen koe alkoi ns. drivellä, jossa ylösajavat koirat ajoivat fasaaneja ylös peitteisestä maastosta. Tällä välin noutajarivit tarkkailivat tilannetta ja ohjaajat pyrkivät laittamaan muistiin pudotuksia. Ryhmät asettuivat noin 150 m päähän toisistaan. Kun ajo oli ohi, pääsivät noutajat estradille. Normaalissa metsästystilanteessa riistat pyritään ottamaan ylös mahdollisimman helposti ja nopeasti. Myös A-kokeessa parhaitten suorituksien tulee näyttää helpoilta ja vaivattomilta. Kokeen luonteen takia koirakoille ei annettu mahdollisuutta ottaa niitä lintuja, jotka tipahtivat linjastostamme muutaman metrin päähän. Nämä noudot jäivät toiselle ryhmälle. Käytännössä tiputuksia tuli niin paljon, että hyvämuistinenkaan koira ei pystyisi ottamaan niitä ylös puhtaasti markkeeraamalla. Näin ollen noudot olivat ”puhtaita” ohjauksia.
Paju odottamassa seuraavaa ajoa
Ensimmäinen ajo sujui koirakoilta mallikkaasti ja kaikki jatkoivat koetta seuraavaan vaiheeseen. Toisessa ajossa ei tullut tiputuksia, mutta ensimmäiset koirat tipahtivat leikistä pois. Rivistössä seisominen, laukaukset, ylösajavien koirien työ ja muiden koirien ohjaaminen sai osan koirista lämpenemään siten, että tuomari keskeytti heidän kokeensa.
Kolmas osio kokeesta oli walkup. Peltojen välissä oli peitteistä maastoa, josta pyrittiin ylösajamaan fasaaneja ja noutajaryhmät kävelivät kahden puolin solaa ampujien takana. Noutoja tuli maltillisesti ja me vain tarkkailimme tilannetta. Onneksi Paju ei ole kovin huonohermoinen, eikä minun tarvinnut jännittää koirani ”olemista”. Enemmän minua huoletti se, että miten koira toimii tositilanteessa. Pitkä odotusaika vaikuttaa tekemiseen varmasti!
Puolenpäivän jälkeen alkoi vaikuttaa siltä, että me pääsemme ruokatauolle ilman noutovuoroa. Kolmannessa ajossa oli jo lähellä, että meidän vuoromme koittaa. Kaksi koiraa oli jo tullut ilman riistaa pois noudosta ja ennen meitä vuorossa oli Juha Pakarinen ja Nuutti (FIN KVA Namusillan Sarviseppä). Onnekseni Nuutti teki miehen työn ja pelasti meidät liristä löytämällä hankalan riistan eyewipeten kaksi koiraa. Koetta kuitenkin päätettiin jatkaa vielä yhdellä walkupilla, jotta kaikille koirille tulisi mahdollisuus saada vähintään yksi nouto ennen lounasta.
Asetuimme rivistöihin kahdelle eri pellolle, joiden välissä oli pitkää heinää. Olin seuraavana vuorossa meidän ryhmästämme, mutta ensimmäiset pudotukset tulivat toisen ryhmän eteen. Ensimmäistä noutoa oli suorittamassa Mika Lappalainen ja Tsoni (FIN KVA Rushbriggs Norton). Fasaanin ja koirakon välissä oli matkaa reilu 100 m ja aluskasvillisuus pitkää kuivanutta heinää. Kyseessä oli varsin haastava nouto koiralle ja myös ohjaajalle, sillä tiputuksen paikallistaminen ei ollut helppoa. Tsoni ei saanut riistaa ylös ja Petteri Hirvoselle ja Kerolle (FI KVA Weljesten Geronimo Au) tuli mahdollisuus eyewipeta heidät. Hekin epäonnistuivat tehtävässä ja se tarkoitti, että oli meidän vuoro. Ei tuntunut kovin hyvältä, kun kaksi käyttövaliokoiraa tipahtaa edeltä ja sen jälkeen meidän pitäisi ottaa tilanne haltuun. Siirryimme omalta pelloltamme noin 200 m lähetyspaikalle. Lähetin koiran pusikon läpi kohti tiputusta. Paju lähti juoksemaan hieman väärään suuntaan ja korjasin suuntaa. Aika pian koira oli niin syvällä heinikossa, ettei sitä voinut kunnolla ohjata. Lisäksi se juoksi lähellä olleen lammen jäälle, jossa oli maksimissaan pari senttiä jäätä. Tehtävä sai iloisen päätöksen, kun koira sai hajun elävästä fasaanista. Lintu ylös ja ampuja tiputti linnun. Turhaa yrittää pillitellä koiraa pois, ennen kuin lintu oli tullut talteen… ohjaajasta huolimatta. Tuomarin silmään näytti pahalta, isäntää ei niin harmittanut. Näinhän me oltiin syksyllä sovittu keskenämme. Numerolappu rinnasta pois ja keskityimme seuraamaan toisten koirakoiden suorituksia. Meidän jälkeen asteli paikalle päivän paras ohjaaja ja koira, Juha ja Nuutti. Muutama käsky ja riista ylös! Henkseleiden paukuttelun aika ei ollut vielä käsillä, sillä koe oli vielä pahasti kesken…
Tuloksenamme oli nolla, mutta ennakolta asetetut vaatimattomat tavoitteet täyttyivät. Pääsin itse aitiopaikalta seuraamaan kokeen etenemistä ja näin mitä koiralta odotetaan. A-koeharjoituksiin verrattuna Laukaan koe oli erittäin vaativa. Lähes kaikki noudot vaativat saumatonta yhteistyötä koiran kanssa ja hyvää keskittymiskykyä molemmilta osapuolilta. Koiralla pitää olla hyvä hermorakenne ja sen toiminnan pitää olla rauhallista ja varmaa ohjaajan lähellä. Tällöin on edellytyksiä onnistua kokonaisuudessa. Tällaista tilannetta on hyvin hankala simuloida harjoituksissa tai seuraamalla koetta sivusta. Perustyö on Pajun kanssa tehty hyvin ja nyt ohjaajakin on saanut kokemusta A-kokeesta. Seuraavaksi pitää pystyä ottamaan se askel, jolla voidaan kisailla tuloksista kyseisessä koemuodossa.
Kärkikolmikko, tuomarit Pauliina Ahola ja Stefaan Bollen sekä koevastaava Heli Siitari
Koe jatkui jännittävänä viimeiseen noutoon saakka. Kokenut koirakko vei voiton, mutta Teijo Kostian ja Varpu Kuutti pistivät nuorilla koirillaan kovasti kapuloita rattaisiin.
Kokeen kärkikolmikko oli seuraava:
lbu FIN KVA Namusillan Sarviseppä, FIN10876/07, s. 8.12.2006, A1, sert, /Juha Pakarinen
lbu Grassducks Red Flash, FI17522/12, s. 25.1.2012, A1/Teijo Kostian
lbn Djurbergas Fashion Quiksilver, FI16456/12, s. 22.12.2011, A1/Varpu Kuutti
Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys järjesti virallisen tokokokeen marraskuisena lauantaina 29.11.
Kokeen tuomarina toimi Piritta Pärssinen, eli tutummin Pipa. Koe herätti paljon kiinnostusta. Kaikki kokeeseen mielineet eivät mahtuneet edes mukaan. Laajamittaisen ilmoittautumisryntäyksen osasyy varmasti oli lämmin koepaikka, joita harvoin on Keski-Suomessa tarjolla.
Koe meni jouhevasti ja aikataulussa pysyttiin koko päivän. Kokeessa oli mukana kuusi yhdistyksen jäsentä, joista kolme kisasi alokasluokassa, kaksi voittajassa ja yksi erikoisvoittajaluokassa. Tänäkin vuonna ratkottiin yhdistyksen mestaruus- ja kisällipalkinto. Yhdistyksen kisällipalkinnon sai labradorinnoutaja Strongline’s Cute Kiss, ohjaajana toimi koiran omistaja Päivi Sopanen. Yhdistyksen mestaruuden voittivat erikoisvoittajaluokassa kisanneet sileäkarvainennoutaja Gädjeyran’s Isjungfru ja omistaja Tytti Hirvenlahti.
Kokeen jälkeisenä sunnuntaina Pipa piti yhdistyksen innokkaille tokoilijoille koulutuspäivän. Koulutukseen osallistui 9 koirakkoa, joista valtaosa oli noutajia. Muutama paimen mahtui myös joukkoon. Olimme Runo-tollerini kanssa mukana. Kukin pääsi kaksi kertaa vuorollaan Pipan yksityisopetukseen. Yhden vuoron aikana ehti pyytämään vinkkejä muutamaan eri liikkeeseen.
Runo on 2-vuotias lupaava tokokoira, jonka kanssa tavoitteemme on päästä ensi keväänä päästä kisaamaan voittajaluokkaan. Tosin joitakin voittajaluokan liikkeitä olemme vasta nyt pikkuhiljaa alkaneet harjoitella. Esimerkiksi ruudun opettaminen on aivan alkutekijöissä. Pipa neuvoi ruudun opettamisen minulle alusta alkaen. Ensin opetellaan koira juoksemaan kosketusalustalle, joka sitten siirretään ruutuun. Koiraa lähetetään ruutuun eri suunnista. Näin Runo oppi jo ensimmäisellä kerralla juosta kauempaakin ruutuun. Näillä neuvoilla saadaan varmasti ruutu opeteltua, kunhan jaksetaan olla ahkeria ja tekemään toistoja.
Pipan koulutuksesta jäi paljon hyödyllisiä vinkkejä ja neuvoja käteen. Muiden suorituksia ja ohjeistuksia seuratessa oppi mielettömästi. Tunnelma oli rento koko päivän ajan, ja omia kysymyksiä sai heitellä Pipalle milloin vain.
Seuraava yhdistyksen tokovalmennus on toukokuussa, jolloin Marko Vuorenmaa tulee kouluttamaan. Eli tätä odotellessa!
En voi hirveästi kehuskella pitkästä mejä-urasta; sen sijaan se on ollut sitäkin vauhdikkaampi ja erittäin tapahtumarikas.
Aloitin harrastuksen koirani Oskun (FIN JVA Elsasin Parmesan) kanssa SNJ:n mejä-leiriltä Rautavaaralta vuonna 2004 . Silloin en vielä osannut pienessä mielessänikään kuvitella mitä tulevaisuus toisi tullessaan kun ensimmäistä kertaa tein harjoitusjälkiä ja sain jäljestää koirani kanssa. Tunne oli aivan huikea ohjaajalla, mutta myös koira oli aivan tohkeissaan kun selvisi hyvin vaivattomasti kaadolle.
Samana vuonna vielä starttasimme kokeessa ja se oli sitten menoa viimeisen päälle.
Yhdistyksen omaa mejätoimikuntaa aloimme perustamaan Siitarin Helin ja Likolan Eijan kanssa vuonna 2006. Koetoimitsijakurssin jälkeen ensimmäinen koe oli Vesangassa järjestetty iltakoe, jossa autojemme tavaratilat toimivat niin tavaroiden ja eväiden jakopisteenä ja etenkin Eijan auto toimistona. Tästä kokeiden määrä ja koko vain kasvoi, paikka vaihtui Hangasjärven retkikämpälle ja sieltä sitten Moksiin Surkeenjärvelle, Koskenpäälle ja nyt viimeksi Multialle. Toimikunnan kokoonpano on vaihtunut muutamaan kertaan ja viimeiset kuusi vuotta olemme Hännisen Margitin kanssa olleet eräänlaista toimikunnan ydintä. Kokeiden lisäksi on pidetty myös kursseja ja kerhoiltoja ja sitä kautta on uusia harrastajia saatu lajin pariin.
Koska paikalleen ei saa jäädä niin ilmoittauduin tuomarikurssille ja sain mejän ylituomarin oikeudet syksyllä 2007. Oli mahtava seurata lajia myös tältä kantilta, nähdä miten eri tavalla eri koirat ja rodut selvittivät niille annettua tehtävää. Tämä vaihe oli varsin intensiivistä ja aikaa ei juuri oman koiran kanssa harrastamiseen jäänyt. Onneksi Osku sai tehdä ihan oikeita töitä kun tilalle tuli käytännön jäljestämistehtävät. Siinä huomasi miten metsässä vietetty aika oli saanut aikaan hyvän jäljestävän koiran johon saattoi luottaa kaikissa tilanteissa.
Oskun jälkeen harrastin lajia vielä lainakoiralla (FI JVA Bright Eyes Lari) ja sitten jälleen vuonna 2010 hankitun oman koiran (FI JVA Elsasin Riccobono) kanssa. Nyt viimeiset kaksi vuotta on ollut jälleen mejän osalta varsin hektistä. Liian paljon tuomarikeikkoja, kokeen järjestelyjä ja muuta touhua. Ja jälleen omat koirat ovat olleet ”vain” maskotteina. Nyt Osku on kokonaan eläkkeellä ja Bono ajoittain varsin turhautunut. Tuli todella aika pohtia onko pakko yrittää olla edelleenkin tehokas lajin eteen puurtaja. Jos suurin osa haluaa vain käydä kokeissa, mutta ei halua olla mukana rakentamassa tätä pakkaa kokoon, niin sitten on vain annettava asian olla.
Päätös oli toisaalta myös eräänlaista kyllästymistä yrittää puhua vuosi toisensa jälkeen lajin puolesta kun samalla yhdistyksen sisällä arvostetaan vain yli kaiken nomea ja kaikki muu lajit ovat sitä ”pientä puuhastelua”. Sitä samaa ”napinaa” on kuulunut koko ajan myös muiden lajien harrastajilta. Totta kai nome on noutajien rodunomainen koemuoto mutta pitäisi kuitenkin muistaa, että noutaja on monipuolinen metsästys- ja harrastuskoira. Yhdistyksen pitäisi olla kannustamassa jäseniään kaikenlaiseen harrastamiseen koiransa kanssa. Sehän on vain rikkaus tälle koirayhteisölle ja tekisi siitä vahvemman. Itse olen harrastanut sekä mejää että nomea eikä kumpikaan sulje toista lajia pois, päinvastoin.
Onneksi mejä-toimikunta sai uuden ja energisen vetäjän Emiliasta. Toivon todella, että aktiivisista harrastajista edes jokunen haluaisi ottaa vastuuta ja hakeutua toimikuntaan auttamaan. Se on ainoa keino saada koetoiminta jatkumaan yhdistyksen nimissä. Kukaan ei tuota työtä jaksa yksin tehdä.
Kymmenen vuotta on kulunut ja lajin myötä olen saanut paljon hyviä ystäviä ja viettänyt unohtumattomia hetkiä. Toimintani toimikunnassa on nyt takana mutta harrastaminen jatkuu – metsä kutsuu edelleen. Ensi vuodelle kalenterissa on tilaa ja aikaa omille koirille ja onhan sitä muutakin elämää – se on vain meinannut unohtua tässä touhussa.
Lämmin kiitos kaikille, joihin olen saanut tämän lajin kautta tutustua. Pidetään lippu korkealla.
Tuula Svan
Jokainen uloskäynti on sisäänkäynti johonkin muuhun.
Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys järjesti vuoden toisen match show:n syyskuun alussa. Sää suosi tänäkin vuonna meitä ja saimme viettää koiraharrastuksen parissa mukavan syysillan. Osallistujia oli tällä kertaa täydet 100.
Match show:n yhteydessä kisattiin myös möllitokossa. Tuomarina toimi Maija Haltsonen.
Parhaaksi noutajaksi valittiin tällä kertaa Saarisen Tiinan Unssi, joka hurmasi tuomarit letkeillä liikkeillään.
BIS-kehässä tuomarit miettivät pitkään sopivaa järjestystä. Tuomareina meillä tällä kertaa olivat Miia Mannila (kuvassa vasemmalla), Susanna Tyrväinen (toinen vasemmalta) ja Tuula Häkkinen (kuvassa oikealla).
BIS –kehässä oli edustettuna useita eri rotua muun muassa dalmatiankoira, shetlanninlammaskoira, irlanninsetteri ja skotlanninterrieri. Voiton vei tällä kertaa englanninspringerspanieli.
Kiitos kaikille mukana olleille ja palkintoja lahjoittaneille!
Tokon Keski-Suomen alueen piirinmestaruustoko kisattiin 14.9.2014. Mukana oli neljä joukkuetta edustamassa piirin yhdistyksiä. Päivä alkoi harmaana, mutta loppua kohden aurinko alkoi paistaa täydellä terällä.
Keski-Suomen Noutajayhdistystä edusti viisi koirakkoa, josta kaksi oli ylemmissä ja kolme alemmissa luokissa. Koe alkoi erikoisvoittajaluokalla, jossa joukkueen ylemmät koirakot kisasivat.
Ruu (Waterfowler Bliss) on käyttölinjainen labradorinnoutaja, joka täytti kesällä 4v. Edelliset kokeet Ruun kanssa olivat lähes vuosi sitten marraskuussa, jossa saimme VOI1 tuloksen. Eli pitkään on treenattu EVL:n liikkeitä, mutta vielä varmaa viisautta muutamien liikkeiden osalta ei ole löytynyt. Silti mieli teki jo kokeeseen ja heikolla hetkellä lupauduin sitten K-S Noutajayhdistyksen joukkueeseen.
Sitten alkoi vieläkin hurjempi treenitahti, kun oli enää muutama viikko aikaa opettaa liikkeitä. Esimerkiksi ohjatusta noudosta olimme tehneet vain alkeita, eli yritin kahdessa viikossa opettaa sitä koiralle. Näin jälkikäteen ajatellen, ei kamalan järkevää ja töitä on paljon vielä edessä.
Ruutu-liike oli kuitenkin se jännittävin, sillä sitä on yritetty oikeasti treenata paljon, mutta onnistuminen silti tosi epävarmaa. Ja kun kokeessa kohti koiraa kävellessäni katselin koiraani, joka oli hienosti löytänyt ruutuun ja makasi siellä varmasti, oli onni katossaan! Se onnistui! Ja kun ohjattunoutokin onnistui ja muitakaan pahoja virheitä ei sattunut, ylsimme todellakin tämän hetken parhaimpaamme ja saavutimme EVL1 tuloksen 288 pisteellä! Sillä irtosi myös luokkavoitto ja piirinmestaruuskultaa!
Noutajajoukkueemme ylsi myös joukkuekultaan, hyvä noutajat! Kokeessa oli mukana paljon tuttuja sekä treenikavereita, jolloin ilmapiiri on minusta rennompi ja mukavampi. Oli ilo katsella kavereiden hyviä suorituksia ja tunnelma on aina niin positiivisen kannustava.
Tytti ja Nata kisasivat myös erikoisvoittajaluokassa. Tytti kertoo päivästä näin:
Natan kanssa tämä oli meille vasta vuoden toinen koe ja tavoitteena oli iloinen ja reipas suoritus. Se onnistuikin mutta valitettavasti pari liikettä meni pilalle ja nollautui. Tällä kertaa epäonnistuneet liikkeet oli luoksetulo ja ruutu liikkeet. Muutoin Nata toimi mukavasti ja teki hienoja suorituksia. Kaikkiaan meille kertyi pisteitä 205,5 ja kolmostulos. Sijoituimme 5. piirinmesturuuden yksilökilpailussa.
Avoimessa luokassa kisasi Mira ja Lotta sekä Marika ja Runo. Miralle avoimen luokan startti oli ensimmäinen. Marikalla ja Runolla oli alla kaksi avo1-tulosta.
Marikan tunnelmat kokeesta:
Runo-tollerillani (BH TK1 Rialthing Joyfull) oli varsinainen koeputki takana ennen piirinmestaruuskisoja. Olimme kahden viikon sisällä kisanneet kahdessa tokokokeessa ja käyneet palveluskoirien soveltuvuuskokeessakin hankkimassa BH-tittelin.
Kaksi edellistä koetta menivät aivan putkeen, molemmista napsahti avoimen luokan 1.tulos loistavin pistein. No totta kai sitten juuri piirinmestaruuskokeessa koerumba kostautui ja Runosta oli selvästi havaittavissa turnausväsymystä. Suurin osa liikkeistä levisikin enemmän tai vähemmän. Saimme kuitenkin kerättyä pisteet 2.tulokseen. Onneksi joukkuetoverimme paikkasivat meidän pisteemme. Joukkueessamme nähtiin loistosuorituksia!
Mira kertoo koesuorituksestaan näin:
Piirinmestaruuksissa olimme kisaamassa ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa. Lotta (TK1 Gladtail Whole Lotta Love) on kultainennoutaja, jonka kanssa starttasimme kisauramme heinäkuussa. Kolme kertaa alokasluokassa käytyämme kasassa oli TK1-koulutustunnus. Viimeinen alokasluokan kisa käytiin kaksi viikkoa ennen piirinmestaruuksia ja mietin tosi pitkään ilmoitanko koiraa kokeeseen, onneksi sitten ilmoitin. Avoimen luokan liikkeistä puuttui tietty varmuus koetilanteessa, mutta silti Lotta teki töitä kisoissa hienosti. Tuloksena ykköstulos 177 pistettä ja luokkavoittokin vielä irtosi tällä tuloksella. Luoksetulon stoppi toi meille vain viisi pistettä täyden kympin sijaan. Lotta ei pysähtynyt seisomaan käskystä, vaan juoksi suoraan luokse. Tätä on treenattu urakalla ja treenataan edelleen. Muutoin olen todella tyytyväinen Lotan työskentelyyn, kaukokäskytkin menivät niin hienosti. Päivän kruunasi joukkueemme piirismestaruuskulta!
Viimeisenä oli alokasluokka, jossa Heta ja Lysti aloittivat koeuransa. Heta kertoo suorituksesta näin:
Lysti (Rialthing Enjoy) on vajaa 2v. tollerinarttu, jolle Keuruun PM-toko oli ensimmäinen virallinen tokokoe. Meidät houkuteltiin mukaan noutajien joukkueeseen, vaikka tiesin ettei Lysti vielä ihan valmis tokokoira ollutkaan.
Alokasluokan paikkamakuussa voi tapahtua mitä vain ja niin meidänkin kokeessa toinen koira alkoi häiriköimään vieruskaveriaan ja lopulta poistettiin koko kokeesta. Lysti ei onneksi välittänyt tapahtumista ja toisella kerralla paikkamakuu sujui ongelmitta.
Luoksetulo on yksi varmimpia liikkeitämme mutta kas kun panta alkoi ahdistamaan ja rapsuttaessa Lysti unohti istua paikallaan ennen käskyä. No nyt ainakin tiedän jatkossa ottaa pannan pois. Estehyppy oli myös mielenkiintoinen kun lopun sivu-käskyllä Lysti päättikin hypätä esteen vielä uudestaan. Mistä lie tämäkin tuli pienen koiran päähän, kertoo varmaan treenin puutteesta.
Tuloksista on turha puhua kun nollattiin pari liikettä, mutta aina näistä kokemuksista jotain oppii ja onneksi muut loistivat meidänkin puolesta.
Piirinmestaruuskoe oli onnistunut tapahtuma ja ensi vuonna noutajat lähtevät puolustamaan mestaruuskultaansa!
Damipostiin etsittiin uutta päätoimittajaa tämän vuoden aikana ja lopulta minä tulin valituksi tähän mielenkiintoiseen tehtävään. Moni teistä tuntee minut MEJÄ-toimikunnasta, osa muiden harrastuksien kautta, mutta varmasti osalle teistä olen vielä tuntematon.
Nimeni on siis Emilia Pellonpää, asun Jyväskylässä mieheni ja kahden poikamme (3/12 ja 1/14) kanssa. Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen jäsen olen ollut vuodesta 2004 ja toimihenkilönä aloitin pari vuotta sitten, koska halusin omalta osaltani tehdä työtä yhdistyksemme hyväksi. Ilman talkoolla tehtäviä työtehtäviä ei yhdistyksemmekään toimi.
Haastan teidät kaikki talkoilemaan yhdistyksemme tulevissa tapahtumissa, ihan jo sen vuoksi näissä tapahtumissa on kivaa, pääset tutustumaan samanhenkisiin noutajaihmisiin, mutta myös sen vuoksi että tapahtumamme pyörivät silloin sujuvasti, ilman että yhdistyksemme puolesta talkoilevat aina samat henkilöt.
Lauantaina 26. päivä huhtikuuta vietettiin lämpimissä ja aurinkoisissa olosuhteissa valtakunnallista noutajapäivää. Keski-Suomen noutajakoirayhdistys järjesti päivän innoittamana koko perheen tapahtuman Jyväskylässä, Kuokkalassa. Ilmoittautumisia vastaanottamassa Sanna ja Tuija
Päivän aikana yleisö pääsi seuraamaan monen näköisiä noutajia erilaisten harrastusten parissa. Eri rotuiset noutajat esittelivät kykyjään tottelevaisuudessa, metsästyksellisissä tehtävissä, flyballissa sekä agilityssa. Agility-näytöksessä Marika esitteli koiransa kanssa taitojaan
Lajiesittelyiden lisäksi noutajapäivän yhteydessä järjestettiin match show eli leikkimielinen näyttely. Match show:n voiton vei upea liikkeinen irlanninsusikoira ”Coco” esittäjänään Riitta Toivanen. Noutajarodut esittäytyvät
Match show:n yhteydessä valittiin noutajapäivän kunniaksi myös kaunein noutaja. Tästä tittelistä kilpaili tällä kertaa yhteensä kuusi noutajaa. Edustettuina olivat neljä eri noutajarotua (kultainen-, sileäkarvainen, novascotian- ja labradorinnoutaja). Voittajaksi tuomarit valitsivat tiukan pohdinnan jälkeen labradorinoutaja uroksen ”Diegon”. Diegon voittoon johdatti nuori ja taitava Tiia Manninen. Tuomareiden mielestä Diego erottui edukseen hienoilla liikkeillä sekä hyvällä lihaskunnolla. Match Show:n kaunein noutaja Diego ja esittelijänsä Tia Manninen
Keski-Suomen noutajakoirayhdistys järjestää match show:n myös syksyllä, syyskuun ensimmäisellä viikolla. Tulkaahan tällöinkin harjoittelemaan kehäkäyttäytymistä sekä kisaamaan hienoista palkinnoista. Vepe toimikunta oli esittelemässä lajiaan
Keski-Suomen Noutajayhdistyksen tokotoimikunta järjesti keväällä tottelevaisuuskurssien lisäksi hassun hauskan flyball-kurssin. Kolmen koulutuskerran kurssilla opeteltiin flyballin perusasioita ja vietettiin kivaa yhteistä aikaa oman noutajan kanssa. Kurssin kouluttajina toimivat Susanna Tyrväinen ja Hanna-Leena Heikkinen sekä Tero Tyrväinen, joka keskittyi flyball-laatikon käyttöön.
Flyball on koirajoukkuekilpailu, jossa tarvitaan hyvää yhteistyötä. Kilpailussa kaksi joukkuetta kilpailee omilla radoillaan toisiaan vastaan. Joukkue koostuu neljästä koirakosta ohjaajineen, flyball-laatikon virittäjästä ja kahdesta varakoirasta ohjaajineen.
Flyball-kisa on nopeatempoinen yleisötapahtuma, jossa ratkaisee koiran nopeus. Koiralla on oltava hyvä reaktiokyky ja nopeat käännökset. Onnistuneessa suorituksessa jokaisen koiran tulee hypätä neljän esteen yli, laukaista flyball-laatikko ja siepata ilmassa lentävä pallo ja palata takaisin esteiden yli ohjaajan luokse pallon kanssa. Kun koira on ylittänyt maalilinjan, seuraava koirakko saa lähteä suorittamaan. Jos radan suorituksessa tulee virhe, niin virheen tehnyt koirakko suorittaa radan viimeisenä uudelleen. Nopeampi joukkue voittaa erän.
Itse osallistuin kurssille Runo-tollerini kanssa. Kurssilla oli yhteensä kuusi koirakkoa. Pidin erittäin paljon kurssista. Koulutuksissa edettiin sopivalla tahdilla ja kukin koirakko sai toimia oman tasonsa mukaan. Susanna antoi johdonmukaiset ohjeet ja hänellä oli selkeä ja kuuluva ääni. Kurssi järjestettiin Taitavien Tassujen hallissa, joten kevään sateet eivät menoa haitanneet.
Flyball sopii todella hyvin pallohulluille noutajille. Kurssi ei ollut mitenkään vakavaa, vaan eniten keskityttiin yhteiseen hullutteluun koiran kanssa. Kaikki koirat selvästi tykkäsivät rennosta yhteisestä tekemisestä ohjaajansa kanssa. Flyball oli kivaa vastapainoa esimerkiksi toko- ja nometreeneille.
Kevättalvella 2004 sain yhden elämäni ikimuistoisimmista tekstiviesteistä. Kauan odottamani labradorinnoutaja, Mökö, oli syntynyt. Mökön kanssa aloitimme harrastusuramme NOMEn ihmeellisessä maailmassa. Mökö oli aika ”kuuma” jonka vuoksi aika pian aloin pohtia muita lajeja NOMEn rinnalle, kuumaa koiraa rauhoittamaan. Viimeinen sykäys MEJÄän tutustumiseen tuli Siitarin Heliltä, joka suositteli lajia minulle.
Niinpä keväällä 2008 ilmottauduin mukaan Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen MEJÄ-kurssille. Jälkien teko ja niiden ajo sujuivat kouluttajien mukaan niin hyvin, että meidän kannatti ilmottautua mahdollisimman pian mukaan kokeeseen.
Keski-Suomessa MEJÄ-kokeet ovat yleensä hyvin haluttuja ja hyviä jälkikoiria on paljon, minkä vuoksi kokeisiin on joskus vaikea päästä. Ensimmäiseen kokeeseemme pääsimme vähän ”vahingossa”. Koe oli iltakoe neljälle koiralle ja järjestettiin viikolla, mikä varmasti oli syynä siihen, miksi kokeeseen mahtui vielä yksi koira mukaan.
Kädet täristen ajoin Toivakkaan jälkientekoon edellisenä iltapäivänä. Sain jälkiparikseni todella kokeneen suunnistajan, joka samalla opasti minulle jälkientekoa ja kertoili MEJÄstä enemmän samalla kun teimme jälkeä. MEJÄ-kokeessa ensikertalaiset ja aloittelijat saavat aina kokeneen parin, millä varmistetaan sitä, että koejäljet ovat tasalaatuisia ja kaikki saisivat onnistuneen jäljen. Yllättävistä tilanteista soitetaan heti koevastaavalle, jonka kanssa pohditaan kannattaako jäljen tekoa enää jatkaa vai voiko tilanteessa soveltaa. Kotiin ajaessani illalla muistan laskeneeni päästäni ja vaatteistani löytyneet hirvikärpäset (viikonlopun saldo oli reilu 50…).
Seuraavana iltapäivänä pakkasin koiran autoon ja varmistelin, että minulla oli kaikki kokeessa tarvittavat tavarat mukana. Koiralle valjaat, jälkinaru, itselleni hanskat ja lippis. Hanskat ja lippis ovat mielestäni lähes välttämättömiä, ellei halua x-määrää naarmuja käsiinsä ja naamaansa. MEJÄ-kokeessa mennään sinne, minne koirakin menee. Ja jos koira menee tiheään kuusikkoon – sinäkin menet.
Koepaikalla kävin ilmottautumassa ja jäin odottamaan ylituomarin puhuttelua ja jälkien arpomista. Pian seurasikin kokeen ensimmäinen läpäistävä vaihe – laukauksensietotesti. Haulikon äänen kajahtaessa itseäni rupesi jo hieman naurattamaan. Kokeessa oli Mökön lisäksi kolme mäyräkoiraa. Mäyräkoiria ei ruohikolta edes näkynyt, kuului kyllä. Mutta oma pieni mustani istui ylväästi katsellen. Liene yrittikö nähdä minne riista tipahtaa. Laukauksensietotesti läpäistiin kirkkaasti.
Pääsimme illan toiselle jäljelle. Itse ajoin jäljen lähtöpaikalle odottamaan tuomaria ja opasta. Jännitin aivan kamalasti ja pelkäsin oksentavani hetkellä minä hyvänsä.Tuomari kuitenkin rauhoitteli minua ja antoi hyvät ohjeet kokeen suorittamiseen. Alkumakauksella tein Mökölle selväksi mitä tulimme metsään tekemään. Lähdön jälkeen minulla ei ollutkaan mitään hajua olimmeko jäljellä vai emme, seurasin vain koiraa. Koin että koira sähläsi ja pyöritti minua jossain metsän siimeksessä, mutta ihme ja kumma – yhtäkkiä koira pysähtyi sorkalle. Jos kokeessa olisi saanut, niin olisin kiljunut riemusta.
Oman jälkeni jälkeen tuli vuoroni toimia oppaana. Olin painanut tekemäni jäljen mieleeni luonnon maamerkkien avulla, joten opastaminen tuntui varsin helpolta. Toki asiaa auttoi se, että jäljelläni oli hyvin varman oloinen koira. Opastamisen jälkeen purin oman jälkeni ja lähdin kokeen keskuspaikkaan syömään ja odottamaan tulosten julkistamista. Seurasi lisää jännitystä. Jännitykseni kuitenkin oli turha ja saimme koirani kanssa AVO1 -tuloksen.
Kotiin ajaessani ja hirvikärpäsiä hiuksistani samalla repien tiesin, että samanlaisen MEJÄ-tunteen haluan tuntea vielä uudelleen ja uudelleen.
Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys järjesti virallisen tokokokeen marraskuisena lauantaina 29.11.
Runo on 2-vuotias lupaava tokokoira, jonka kanssa tavoitteemme on päästä ensi keväänä päästä kisaamaan voittajaluokkaan. Tosin joitakin voittajaluokan liikkeitä olemme vasta nyt pikkuhiljaa alkaneet harjoitella. Esimerkiksi ruudun opettaminen on aivan alkutekijöissä. Pipa neuvoi ruudun opettamisen minulle alusta alkaen. Ensin opetellaan koira juoksemaan kosketusalustalle, joka sitten siirretään ruutuun. Koiraa lähetetään ruutuun eri suunnista. Näin Runo oppi jo ensimmäisellä kerralla juosta kauempaakin ruutuun. Näillä neuvoilla saadaan varmasti ruutu opeteltua, kunhan jaksetaan olla ahkeria ja tekemään toistoja.
Koska paikalleen ei saa jäädä niin ilmoittauduin tuomarikurssille ja sain mejän ylituomarin oikeudet syksyllä 2007. Oli mahtava seurata lajia myös tältä kantilta, nähdä miten eri tavalla eri koirat ja rodut selvittivät niille annettua tehtävää. Tämä vaihe oli varsin intensiivistä ja aikaa ei juuri oman koiran kanssa harrastamiseen jäänyt. Onneksi Osku sai tehdä ihan oikeita töitä kun tilalle tuli käytännön jäljestämistehtävät. Siinä huomasi miten metsässä vietetty aika oli saanut aikaan hyvän jäljestävän koiran johon saattoi luottaa kaikissa tilanteissa.
Kymmenen vuotta on kulunut ja lajin myötä olen saanut paljon hyviä ystäviä ja viettänyt unohtumattomia hetkiä. Toimintani toimikunnassa on nyt takana mutta harrastaminen jatkuu – metsä kutsuu edelleen. Ensi vuodelle kalenterissa on tilaa ja aikaa omille koirille ja onhan sitä muutakin elämää – se on vain meinannut unohtua tässä touhussa.
