Yhdistyksen iso NOME-koe

Iso NOME-koe, yhteinen iso voimanponnistus

Jo perinteistä isoa NOME-B koetta vietettiin tänä vuonna Uuraisilla. Kokeen keskuspaikkana toimi Oikarin tila. Kokeessa ratkottiin myös samalla Keski-Suomen kennelpiirinmestaruus.

Koe on tällaisena, yhteensä kuuden luokan kokeena, yhdistyksen suurin tapahtuma kansainvälisen koiranäyttelyn ohessa. Se siis vaatii myös isoa panostusta vapaaehtoisilta talkoolaisilta, jotta se saadaan vedettyä ongelmitta läpi. Tämän vuoksi olikin erityisesti tänä vuonna ilo huomata, että teitä reippaita talkoolaisia oli todella ilahduttavasti mukana. Ja hienoa on myös huomata se, että talkoilua tapahtuu myös yli yhdistysrajojen. Toisaalta, itselleni ainakin, nimenomaan tämä talkoilu ja sitä kautta saadut uudet kaverisuhteet ovat myös tärkeä osa tätä harrastusta. Mikä sen mukavampaa kuin viettää aikaa yhdessä samanhenkisten ihmisten kanssa. Ja siinä sivussa voi myös seurata erilaisten koirien työskentelyä. Sekä myös ottaa ehkä oppia ohjaajien toiminnasta siitä mikä ehkä toimii ja mikä ei. Pienikin annettu apu on usein meille se suuri apu! Iso kiitos siis kaikille kokeessa talkoilleille! Erityisen suuren kiitoksen haluan antaa Mikalle ja Tuijalle, jotka kantoivat ison vastuun käytännön asioiden hoitamisesta ja sille ihanalle porukalle, jotka jäitte tekemään jälkisiivousta kanssamme!

No mutta sitten niihin tuloksiin. Yhdistyksemme jäsenet saivat hienoja tuloksia kaikista luokista, Onnea siitä heille! Viikonlopun hienoimpina tuloksina piirinmestaruustaiston ohella voidaan pitää kahden koiran valioitumista. Lauantaina käyttövalionarvoon oikeuttavan tuloksen saavutti Varpu Kuutin ja Antti Heinosen Djurbergas Quicksilver Fashion. Onnea Varpu, Antti ja Curi! Sunnuntaina saman tuloksen saavuttivat Tuija Aaltonen ja Phasianus Desiree. Onnea Tuija ja Pilli! Hienoa saada yhdistykseen taas kaksi uutta käyttövaliota!

Sitten niihin piirinmestaruustuloksiin. Piirinmestaruus järjestettiin tänä vuonna Uuraisten Kangashäkissä. Piirinmestaruuskoirat arvosteli Harri Siven. Piirinmestaruudesta kilpaili tänä vuonna seitsemän koiraa.

Piirinmestaruuden voitti Mika Lappalainen – Rushbrigg Norton, voittajaluokan 1-tuloksella. Toiseksi sijoittui Petri Palenius – Jummi-Jammin Robert de Niro voittaja 1 –tuloksella. Kolmas oli Asta Muilu – Jummi-Jammin Fame voittaja 2-tuloksella! Onnittelut voittajalle ja myös hyvälle kakkoselle! (Itseään on kai vähän huono onnitella)
Ensi vuonna onkin sitten edessä vielä astetta isompi ponnistus kun SM-nomea vietetään 2.-4.9.2016 Kannonkoskella!

Asta Muilu

KV-näyttelytalkoot lähestyvät

KV-näyttelytalkoot perjantaina 20.11.2015 ja lauantaina 21.11.2015 sekä sunnuntaina 22.11.2015

Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys ry osallistuu jälleen suuren kaksi päiväiseen kansainvälisen koiranäyttelyn järjestämiseen. Meidän osuus alkaa kehien kasaustalkoilla perjantaina ja jatkuu lauantaina sekä sunnuntaina ”kakkatalkoilla”. Tarvitsemme jäseniä ja perheenjäseniä sekä muita innokkaita tekijöitä talkoilemaan yhdessä mukavaan ja rentoon porukkaan. Tämä on erittäin tärkeä osa varojen hankinnassa yhdistyksen toimintaa varten. Voit osallistua vaikka vain puolipäivää la tai su tai perjantai- iltaan. Mitä enemmän talkoilijoita, sen pienempi osuus kaikille jää.

Siispä lämpimästi tervetuloa kaikille talkoilemaan. Ilmottaudu mari.paananen@pp1.inet.fi tai fb.

Match Show oli jälleen menestys

25.06.2015 järjesti Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys ry:n näyttelytoimikunta Match Show:n eli leikkimielisen koiranäyttelyn Palokassa Kodin Terran pihassa. kuva1

Pitkään jatkuneen sadejakson siivittämänä talkoolaiset saapuivat paikalle ja vettä tuli hieman, mutta sää kääntyi aurinkoiseksi ja suosi kisailijoita. Myös kanttiinissa oli iloinen tunnelma ja syömiset sekä juomiset tekivät kauppansa, sitä sai pikkurahalla.kuva2

Järjestäjänaiset olivat todella yllättyneitä, sillä osallistujia tuli odotettua enemmän yhteensä 127 osallistujaa, joista 10 oli Lapsi ja Koira kisaan osallistuneita.kuva3

Iso kiitos Match Show:n sponsoreille:
Kodin Terra, Jokke tuote, Rakennuspalvelu Pynnönen, Natumer, KiiltoClean, Kennel Soldalen’s, Kennel Springlove’s Suvi Vessari, Korpilahden Taksipalvelu Mika Pitkänen, Kirjapaino Kari .

Tuomarit: Jarkko Jaksola, Maija Lappalainen ja Suvi Vessari, sekä kehäsihteerit Tuula Häkkinen, Niina Niemispelto ja Virpi Enroth.kuva4

Lisäksi kiitos ihanat talkoolaiset Heli, Minna, Riitta, Ulla sekä valokuvaaja Sari Maarit Niskanen ja kuuluttaja Juha Huhtala.kuva5

Tulokset

Lapsi ja koira (yht. 10 kpl)

1. Inka Urpilainen & Toffe, lhasa apso kuva6
2. Jooa Saari & Olivia, lyhytkarvainen chihuahuakuva7
3. Ida Kärki & Vimma, jackrussellinterrierikuva8
4. Peppi Wickström & Minttu, kultainennoutajakuva9

Pienet pennut (yht. 14 kpl)

punainen 1. Anu Koponen & Konsta, corgi pembroke
punainen 2. Iina Saikkonen & Mauno, bichon frisé
punainen 3. Maija Arkko & Stella, volpino italiano
punainen 4. Jaana Urpilainen & Toffe, lhasa apso
sininen 1. Tiina Nättinen & Elmeri, amerikancockerspanieli
sininen 2. Rosa Savolainen & Milo, shetlanninlammaskoira
sininen 3. Emmastiina Salmela & Junnu, kooikerhondje
sininen 4. Heini Kurtti & Taika, pieni karkeakarvainen portugalinpodenco

Isot pennut (yht. 25 kpl)

punainen 1. Aino Ronkainen & Maisa, labradorinnoutaja
punainen 2. Mari Minkkinen & Hukka, saksanpaimenkoira
punainen 3. Pilvi Hyttinen & Fea, australiankelpie
sininen 1. Kaisa Korvensalo & Ulpu, berninpaimenkoira
sininen 2. Elli Paananen & Oili, punainen irlanninsetteri
sininen 3. Elina Vasko & Körmy, rottweiler
sininen 4. Tiina Kierros & Isla, pitkäkarvainen collie

Pienet aikuiset (yht. 26 kpl)

punainen 1. Anu Heljävirta & Vallu, kääpiösnautseri
punainen 2. Minna Pollari & Kara, dreeveri
punainen 3. Suvi Lahtinen & Reino, havannankoira
punainen 4. Marita Hirsiaho & Maisa, staffordshirenbullterrieri
sininen 1. Hanne Lehtimäki & Sebastian, mittelspitz
sininen 2. Linda Liponen & Iivari, kääpiöpinseri
sininen 3. Anu Koponen & Kaapo, corgi pembroke
sininen 4. Vilma Tolvanen & Likka, brasilianterrieri

Isot aikuiset (yht. 52 kpl)

punainen 1. Marika Hämäläinen & Soni, irlanninsusikoira
punainen 2. Jenna Eklund & Ozku, labradorinnoutaja
punainen 3. Pilvi Hyttinen & Zin, lyhytkarvainen pyreneittenpaimenkoira
punainen 4. Sari Tuovinen & Stella, dalmatiankoira
sininen 1. Anni Paatelainen & Hilma, dalmatiankoira
sininen 2. Tiina Havu & Iita, punainen irlanninsetteri
sininen 3. Hanna Silvennoinen & Unto, labradorinnoutaja
sininen 4. Mervi Aarrekangas-Paakkunainen & Helmi, valkoinenpaimenkoira

BIS-1 Marika Hämäläinen & Soni, irlanninsusikoirakuva10
BIS-2 Aino Ronkainen & Maisa, labradorinnoutaja
BIS-3 Anu Koponen & Konsta, corgi pembroke
BIS-4 Anu Heljävirta & Vallu, kääpiösnautseri
BIS-5 Hanne Lehtimäki & Sebastian, mittelspitz
BIS-6 Tiina Nättinen & Elmeri, amerikancockerspanieli
BIS-7 Kaisa Korvensalo & Ulpu, berninpaimenkoira
BIS-8 Anni Paatelainen & Hilma, dalmatiankoira
BIS-9 Inka Urpilainen & Toffe, lhasa apso

Vepeilyä isommalla porukalla

Suomen Landseeryhdistys ry:n perinteinen vepeleiri järjestettiin jälleen tänä vuonna Saarijärven Ahvenlammella 7.-9.8. Leiri oli tänä vuonna täynnä ja varasijoillakin oli joitain koirakoita, joten runsaslukuinen vepeporukka kokoontui taas hakemaan oppia ja jakamaan kokemuksia. Leirillä oli mukana sekä kokeneita harrastajia vepevalioineen että uusia lajista innostuneita pentukoirineen. Kouluttajina oli muutama vepen ylituomari sekä palkintotuomareita ja minä apukouluttajana. Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksestä oli mukana neljä koirakkoa. Leiri alkoi virallisesti vasta lauantaina, mutta perinteiseen tapaan perjantai-iltana järjestettiin vepen iltakoe.

Lauantaiaamuna aloitimme leirin ylituomari Jyrki Heinon pitämällä luennolla vepen sääntömuutoksista. Edellisen kerran sääntöjä on muutettu vuonna 2001, joten tarkistus on ihan paikallaan. Uusissa säännöissä tarkennetaan toimintaa kisapaikalla ja muutetaan muutamaa liikettä turvallisemmaksi sekä vastaamaan paremmin tosielämän tilannetta. Uusien sääntöjen on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2016 mikäli ne menevät tarkastuskierroksesta läpi. Aiheesta syntyi mukavasti keskustelua ja tarkentavia kysymyksiä esitettiin runsaasti. Eniten keskustelua ja kysymyksiä herätti pelastusrengas uutena vientiesineenä sekä hukkuvan pelastusvälineenä.

Luennon jälkeen aloitettiin koulutukset jotka suoritettiin rastikoulutuksena, jossa koirakot oli jaettu neljään tasoryhmään. Rastien aiheina oli yksi koeliike (veneestä hyppy, esineen vienti, veneen haku sekä hukkuva), ja jokainen harjoitteli liikettä oman tasonsa mukaisesti. Lauantai-iltana rentouduttiin iltanuotiolla makkaranpaiston merkeissä ja samalla purettiin päivän tapahtumia sekä koulutuksen ongelmakohtia. Sunnuntaipäivään herättiin varhain, jotta ehdittiin suorittaa rastit ja pakata veneet ennen kotiinlähtöä. Monta väsynyttä leiriläistä, koiraa sekä kouluttajaa suuntasi koteihinsa mutustelemaan viikonlopun antia.

Leirillä tavattiin tuttuja, tutustuttiin lajin uusiin harrastajiin sekä saatiin paljon uusia ideoita treeneihin. Kouluttajana sain seurata useiden koirakoiden toimintaa aitiopaikalta. Ehkä osallistun ensi vuonna sitten koiran kanssa!

Kirsi Liukkunen

Päätoimittajan pulinat

Heipähei ja huh hellettä!

Kesä alkaa kääntymään hiljalleen kohti syksyä vaikka kelit tällä hetkellä toisin näyttävätkin.Sorsastuskausi pääsi käyntiin viime viikonloppuna ja sen myötä pääsee moni noutaja tekemään arvokasta työtä metsästäjien apuna.

Syksyn mukana tulevat myös kurssit ja luennot sekä koekausikin jatkuu vielä mm. VEPE:ssä että NOME:ssa. Näiden lisäksi on vielä tulossa mm. Match Show sekä isot talkoohommat kv-näyttelyssä. Mikäli haluatte osallistua em. tapahtumiin, laittakaa viestiä tapahtumien yhteyshenkilöille.

Damiposti ottaa mielellään vastaan jäsenien tekemiä kirjoituksia ja juttuvinkkejä. Mikäli haluat itse kirjoittaa Damipostiin, niin laita viestiä allekirjoittaneelle.

Emilia Pellonpää
Damipostin päätoimittaja
damiposti@ksnoutajakoirayhdistys.net

TOKO-toimikunta tiedottaa 8/2015

TOKO-toimikunta etsii uusia kouluttajia syksyllä järjestettäville kursseille

Kouluttajia on joka kerralla paikalla kaksi, yksinään ei tarvitse kouluttaa. Muita ohjaamalla oppii itsekin paljon koiran koulutuksesta.

Kouluttajana toimiminen ei sido mihinkään pidemmällä tähtäimellä, eikä se vie paljon aikaasi.

Vanhoille kouluttajille pistetään infoa tulevista kursseista lähiaikoina.

Syksyn kursseilla kouluttaneille järjestetään talvikaudella omia treenivuoroja lämpimään sisähalliin. Vuoroilla treenataan yhdessä sekä opetetaan kouluttajille uusien, elokuussa voimaan astuneiden tokosääntöjen mukaisia liikkeitä.

Syksyllä alkamassa tokoon tähtäävien pentukurssi sekä tokon alkeiskurssi. Lisää infoa kursseista myöhemmin.

Mikäli kiinnostuit kouluttajan pestistä ja haluat tietää lisää, kysele:
toko@ksnoutajakoirayhdistys.net

MEJÄ-toimikunta tiedottaa 8/2015

MEJÄ-kuukausi 8/15

Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys ry järjesti elokuussa kaksi MEJÄ-koetta. Seuraava yhdistyksen järjestämä MEJÄ-koe onkin vasta ensi vuonna.

Ensimmäinen MEJÄ-kokeemme oli pitkästä pitkästä aikaa ns. valmiinjäljen koe, mikä toteutettiin iltakokeena. Koe järjestettiin Vesangan Erämiehiltä lainaan saamissamme maastoissa 4.8.2015. Ylituomarina kokeessa toimi Tuula Svan.

Sateisen kesän jälkeen keli helli kokeeseen osallistuvia koirakoita, oli kivan lämmin ja aurinkoinen keli – olematta siltikään liian kuuma koirille.

Toimikunnallamme olimme jonkin aikaa pohtineet ideaa järjestää valmiinjäljen iltakoe ja nyt sitten oli sen aika. Kokeeseen saatiin vielä ahkeria harrastajia talkoilemaan – Suuret kiitokset Leila Mäkiselle ja Timo Nojoselle.

Kokeeseen osallistui 4 koirakkoa. Itse olimme tyytyväisiä tälläiseen koemuotoon ja todennäköisesti toimikuntamme järjestää samanlaisen kokeen ensi vuonnakin.

Kokeen tuloksiin pääset tästä.

Yhdistyksen toinen MEJÄ-koe sekä samalla yhdistyksemme mestaruuskoe järjestettiin 16.8.2015 Multialla, Isojärven Erämiesten metsästysmajalla sekä heidän maastoissaan. Kokeeseen osallistui 7 AVO-luokan koiraa sekä 11 VOI-luokan koiraa. Kuten edellisessäkin kokeessamme, keli oli taas mitä mainioin ja metsään oli mukava ihmisten mennä. Hirvikärpäsetkään eivät vielä olleet ilmaantuneet, mikä teki metsässä olemisesta vielä mukavampaa. Ylituomarina kokeessa oli Mari Hakola, muina tuomareina Hannu Palonen sekä Tuula Svan. Kiitos kokeessa talkootyötä tehneille Raine Järviselle, Tuula Svanille sekä Kati Pitkäaholle. Molemmissa luokissa saatiin hienoja tuloksia aikaan, mutta varsinkin VOI-luokassa monta koiraa meni hyvinkin pienillä piste-eroilla! AVO-luokan 2015 vuoden mestari oli Novascotiannoutaja Jadored’s Harley Bean om. Tutta Ojansuu sekä VOI-luokassa mestaruutensa uusi viime vuoden yhdistyksen mestari labradorinnoutaja FI JVA Vimpulan Neuvokas Norman om. Leila Mäkinen ja Timo Nojonen.

mejamultiavoittajat (1)
Vuoden 2015 yhdistyksen mestarit sekä heidät arvostelleet tuomarit. Mari Hakola (vas.), Avo-luokan mestari Novascotiannoutaja Jadore’s Harley Bean sekä ohjaaja Tutta Ojansuu. Voi-luokan mestari FI JVA Vimpulan Neuvokas Norman ohj. Timo Nojonen sekä Tuula Svan.

kokeentuomarit (1)

Kokeessa tuomaroineet tuomarit: Tuomarikokelas Elina Kylmälä(vas.), tuomari Tuula Svan, ylituomari Mari Hakola sekä tuomari Hannu Palonen.
Kokeessa tuomaroineet tuomarit: Tuomarikokelas Elina Kylmälä(vas.), tuomari Tuula Svan, ylituomari Mari Hakola sekä tuomari Hannu Palonen.

Kokeen tuloksiin pääset tästä.

Haluan vielä erikseen kiittää tarmokasta ja aktiivista toimikuntaani Pauliina Nättistä ja Tiia Pellonpäätä! Nyt vedetään vähän henkeä ja ensi vuonna sitten uudestaan!
Mikäli haluat tulla mukaan MEJÄ-toimikuntaan niin ota yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Emilia Pellonpää
MEJÄ-toimikunnan puheenjohtaja

MEJÄ Multia 16.8.2015

Tuomareina Mari Hakola (yt), Hannu Palonen sekä Tuula Svan

AVO-luokka

Kultainennoutaja Goldbern’s bold wild and brave AVO 0

Labradorinnoutaja Strongline’s Gala AVO 0

Labradorinnoutaja Stongline’s Cute kiss AVO 1 p. 45

Labradorinnoutaja Ethusan Unelma AVO 1 p. 46

Karkeakarvainen mäyräkoira Playadel Bergs Äldre Älsklingsgrab AVO 1 p.46

Lapinporokoira Mikälie Narunjatke AVO 1 p 47

Novascotiannoutaja Jadore’s Harley Bean AVO 1 p.47 sekä yhdistyksen mestaruus avoimessa luokassa!

VOI-luokka:

Labradorinnoutaja Mun-Oma Qasim VOI 0

Kiharakarvainen noutaja Kukkasen Vettenvaltias VOI 3 p. 22

Labradorinnoutaja Brufinn Tempranillo VOI 3 p. 23

Cockerspanieli Namusillan Kaljolainen VOI 1 p. 42

Labradorinnoutaja Black Bet’s Tiger Woods VOI 1 p. 45

Labradorinnoutaja Vimpulan Hymypoika VOI 1 p. 45

Pitkäkarvainen mäyräkoira Badamtam’s Bananarama VOI 1 p. 47

Cockerspanieli Triplet Fantasia VOI 1 p. 47

Labradorinnoutaja Ethusan Herera VOI 1 p. 48

Kultainennoutaja Let’s Cadet Fox VOI 1 p. 49

Labradorinnoutaja Vimpulan Neuvokas Norman VOI 1 p. 49 sekä Yhdistyksen MEJÄ-mestaruus 2015!

Onnea!

Kuvassa vasemmalta oikealle: Ylituomari Mari Hakola, Avoimen luokan mestari Tutta Ojansuu&Jadored’s Harley Bean, Voittajaluokan mestari Timo Nojonen&Vimpulan Neuvokas Norman sekä heidät arvostellut tuomari Tuula Svan.

 

TOKO Jyväskylä 8.8.2015

Järjestäjät: Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys ry ja Kultainen Rengas-Golden Ring ry

Tuomari: Jaana Tala

Liikkeenohjaajat: Tytti Hirvenlahti (ALO & EVL) ja Tuija Petäistö (AVO & VOI)

Alokasluokka

1. Ar’tfulfox’s Loud Legate, belgianpaimenkoira tervueren uros,
om. & ohj. Sari Nenonen, Pieksämäki
ALO1 190 p.

2. Resound Coral Sea Clownfish, kultainennoutaja uros,
om. & ohj. Susanna Boström, Vihti
ALO1 188 p.

3. Nenemo Hot Weather, kääpiösnautseri narttu,
om. & ohj. Katja Juutilainen, Savonlinna
ALO1 174,5 p.

4. Sanjeet A’lanala Edna Chemaine, australianpaimenkoira narttu,
om. & ohj. Emma Sergejeff, Jyväskylä
ALO1 171 p.

5. Fairfield Firefilone, kultainennoutaja uros,
om. & ohj. Tuija Hellman, Nurmijärvi
ALO1 164 p.

6. Indian Story’s Jumping High, kultainennoutaja uros,
om. & ohj. Eeva Jääskeläinen, Lempäälä
ALO2 158,5 p.

7. Mettänpeikon Kiukku-Isa, berninpaimenkoira narttu,
om. Heli Herranen, Muurame, ohj. Tuija Takanen
ALO2 149,5 p.

8. Lara, snautseri narttu,
om. & ohj. Aki Roini, Jyväskylä
ALO3 126 p.

9. Mettänpeikon Kirppu Koko-Elma, berninpaimenkoira narttu,
om. & ohj. Heli Herranen, Muurame
ALO 76,5 p.

Avoin luokka

1. Miklaus Sunbeam, kultainennoutaja uros,
om. & ohj. Niina Sorjonen, Iisalmi
AVO1 266 p.

2. Sykerön Doc, bordercollie uros,
om. & ohj. Tuula Manninen, Jyväskylä
AVO2 248 p.

3. Dewmist Rain Of Miracles, kultainennoutaja uros,
om. & ohj. Kati Grön, Tammela
AVO2 239 p.

4. Goldencoat Feel The Magic, kultainennoutaja narttu,
om. Milla Riihimäki ja Tiina Ståhlberg, Turku, ohj. Milla Riihimäki
AVO3 210,5 p.

Windalas Ocean of Love, kultainennoutaja narttu,
om. & ohj. Minna Levä, Kärsämäki
AVO 167 p.

Voittajaluokka

1. Moonpack’s Challenger, partacollie uros,
om. & ohj. Mila Häkkinen, Mikkeli
VOI1 267 p.

Rialthing Joyfull, novascotiannoutaja narttu,
om. & ohj. Marika Sillanpää, Jyväskylä
VOI 191,5 p.

Goldencoat Full Force, kultainennoutaja uros,
om. & ohj. Mira Järvinen, Turku
VOI 175 p.

Karvin Bright Diamond, kultainennoutaja narttu,
om. & ohj. Heli Väätäjä, Tampere
HYLÄTTY

Go Boom´s Happy Saturday, kultainennoutaja uros,
om. Mirva Miettinen-Venäläinen & Antti Venäläinen, Helsinki, ohj. Mirva Miettinen-Venäläinen
POISSA

Erikoisvoittajaluokka

1. Goldencoat Dirty Harry, kultainennoutaja uros,
om. Laura Pekkarinen ja Janne Seppälä, Kuopio, ohj. Laura Pekkarinen
EVL2 255,5 p.

2. Let’s Break Ranks Fox, kultainennoutaja narttu,
om. & ohj. Raija Kauppinen, Helsinki
EVL3 214 p.

3. Goldpaw Omega, kultainennoutaja uros,
om. & ohj. Eeva Jääskeläinen, Lempäälä
EVL3 206 p.

Punaisentuvan Lempi, kultainennoutaja narttu,
om. & ohj. Suvi Korkiakoski, Nurmijärvi
EVL 186 p.

Härkäpää Roope, kultainennoutaja uros,
om. & ohj. Sirpa Vatanen, Kouvola
EVL 163 p.

Cosmona’s Mountain Rose, kultainennoutaja narttu,
om. & ohj. Tiina Suuronen, Kuopio
EVL 153 p.

Jäsenet tutuiksi, osa 4: Leila Mäkinen

Damipostin Jäsenet tutuiksi -juttusarjassa haastateltavana tällä kertaa Leila Mäkinen Vesangasta. Haastateltavat valitaan ilmiantojen perusteella, joten älä hämmenny vaikka sinunkin sähköpostiisi kolahtaisi joku päivä pyyntö osallistua haastatteluun.

1. Kerro kuka olet ja millaisia nelijalkaisia perheeseesi kuuluu?

Leila Mäkinen, Vesangasta. Nelijalkaisten lauma käsittää 3 mustaa labbispoikaa ja 2 maaatiaiskissaa, Sipi ja Kaisla. Lapukoista vanhin ”Nysse” Ethusan Herera 10v, ”Kuti” Vimpula Neuvokas Norman sekin jo veteraani-ikäinen 9v, porukan noviisi ”Luimu” Vimpulan Hymypoika 3v.

leila

2. Mitä kaikkea harrastat koirasi kanssa sekä millaisia tavotteita sinulla on koirasi kanssa?

Nysse on MEJÄ-koira, jolla olen kilpaillut jo 9 vuotta, olemme etsineet myös kolarihirviä, kauriita ja yhden koiran. Nysse pääsee myös joka syksy lintumetsälle ja on osoittautunut toimivaksi sielläkin. Luimu on myös näyttänyt taitonsa MEJÄ:ssä, saaden kolmannen VOI 1 tuloksen ja JVA tittelin. Luimun kanssa olen kilpaillut muutamassa rally-toko kokeessa ja agilityn alkeiskurssin aloitimme kesällä.

Kuti on puolisoni Timon MEJÄ-koira ja ihan parhaasta päästä, varma ja rauhallinen. Kuti uusi 16.8 Multialla mestaruutensa Noutajakoirayhdistyksen kokeessa.

Nyssen kanssa tavoitteet on jo saavutettu ja mejäily jatkuu koiran ehdoilla, toivottavasti vielä ainakin ensi kauden.

Luimulla on mahdollisuuksia vaikka PM-kokeeseen asti, kunhan saa lisää kokemusta ja sen myötä varmuutta. Rally-tokossa ei suuria tavoitteita ole asetettu, kunhan ensin selvitämme AVO-luokan.

3. Kuinka päädyit noutajaan?

Vuonna -84 tuli perheeseemme eka labbis ja siitä lähtien on rotu ja sukupuoli pysynyt samana, väri vain muuttui synkempään.

4. Jos sinulla olisi joku muu koira kuin noutaja niin mikä se olisi ja miksi?

Jackrusselin terrieri olisi ehdottomasti se toinen rotu, monipuolinen, eloisa ja kaunis.

5. Mikä on ollut huippuhetkesi koiraharrastuksessa?

Kaikkien koirien onnistuneet suoritukset palkitsevat ja innostavat jatkamaan. Ehkä Nyssen muutaman vuoden takainen hyvä suoritus PM MEJÄ:ssä erittäin haastavissa olosuhteissa on jäänyt mieleen. Myös käytännön jäljestystilanteissa koiran sitkeää työskentelyä on upea seurata.

6. Edellinen haastateltava halusi kysyä sinulta: Mikä on hauskin kommentti/kysymys, jonka olet koirastasi kuullut?

Kaipa se on tuo Nyssen nimi, joka aiheuttaa hilpeyttä, Nysse tulee ja menee.

7. Mitä haluaisit kysyä seuraavalta ja oma vastauksesi?

Onko koirallasi jotain hauskoja persoonallisia tapoja, joita et tietoisesti ole opettanut. Nysse on aina ollut innokas taluttaja paidan helmasta tai hihasta. Luimu imeskelee kanin häntää ja nukkuu se suussa. Kuti innostuessaan tervehtimään ei hauku, vaan mölisee.

MEJÄ Vesanka 4.8.2015

Keski-Suomen Noutajakoirayhdistys ry järjesti MEJÄ- kokeen 4.8.2015 Vesangassa. Keli suosi tällä kertaa! Kokeen tulokset ovat seuraavanlaiset:

Labradorinnoutaja Mun-Oma Qasim om. Lotta Kinnunen Avo 1 p. 44

Novascotiannoutaja Lapintähti Yön-ruusu om. Dina Rahkola Avo 2 p. 35

Labradorinnoutaja TK1 Fi MVA Strongline’s Cute Kiss om. Päivi Sopanen & Auli Peltokangas Avo 2 p. 34

Kultainennoutaja Misstep’s Itchycoo om. Marjo Rajala Avo 3 p. 25